Säilyttääkseni Thaimaassa todellisuudentajuni tein aina säännöllisin väliajoin matkan Lähi-itään. Tällä kertaa vuorossa oli Persianlahden porttolaksi nimetty Bahrain. Olin varannut huoneen hotellista, jonka mainostettiin olevan maan ainoa alkoholiton hotelli, eikä siinä ollut myöskään yökerhoa. Taksikuski kysyi ihmetellen, olinko aivan varma, että halusin mennä tähän tylsään perhehotelliin. Juuri siihen nimenomaan halusin.
Bahrainia kutsutaan Persianlahden Bangkokiksi, eikä syyttä. Se on Saudi-Arabian naapurissa sijaitseva vapaamielinen saarivaltio, jonne saudimiehet tulevat viikonloppuisin ostamaan maksullisia naisia ja miehiä. Thaimaalaiset tytöt ja pojat pyörittävät siellä hieromabisnestä, ja hieromalaitosten ikkunoissa lukee suurin kirjaimin: ONLY FOR MEN. Kaikki oli hyvin läpinäkyvää. Täällä oli Lähi-idän seksibisneksen keskus. Bahrainin pääkaupunki Manama oli rankattu Thaimaan Pattayan jälkeen maailman toiseksi syntisimmäksi kaupungiksi. Tänne tulivat huoraamaan niin miehet kuin naiset naapurimaista, ja täällä sai rahalla ja ilman.
Onnettomat saudinaiset ottivat vanhan isän ja pienimmät lapset mukaan ja lähtivät viikonlopuksi Bahrainiin lomailemaan. Vähän heidän aviomiehensä tiesivät siitä, mitä noilla matkoilla oikeasti tapahtui. Kasvot peitettyinä, mustiin kaapuihin verhoutuneina naiset lähtivät illan pimetessä ystävättärien kanssa yökerhoon jättäen dementoituneen isäukon ja lapset hotelliin nukkumaan. Ja he makasivat kenen kanssa tahansa rakkaudenkaipuussaan. Heidän omat aviomiehensä eivät heistä piitanneet, täältä he uskoivat saavansa hetkellistä lohtua ja rakkauden korviketta vieraan miehen sylissä.
Ne saudinaiset, jotka eivät päässeet koskaan kotoaan pakoon ja joille oma avioliitto oli hirvittävä, väkivaltainen, pahoinpitelyn tahrima vankila, sytyttivät itsensä omassa kotipihassaan bensiinisoihduksi jättäen tämän rakkaudettoman maailman ja sen tuskan taakseen. Muu maailma ei ollut heistä silloinkaan kiinnostunut.
Ja se onneton saudiarabialainen nainen, joka jäi kiinni aviorikoksesta, kivitettiin toisten saudinaisten toimesta. Miehet eivät hänen kuolemaansa vaatineet vaan hänen siveellisemmät ja onnekkaammat kanssasisarensa. Hän oli epäonnistunut ihmisenä ja naisena, eikä hänellä ollut oikeutta elää.
Kun olin kolmatta päivää haahuillut yksikseni pitkin Manaman katuja, oli hyvin ilmeistä, että minua luultiin maksulliseksi naiseksi. En ollut kätkeytynyt mustaan, kaikkipeittävään kaapuun enkä tihrustanut maailmaa kapean silmikon takaa. Tiesin, että vaikka olisinkin ihmisten silmänlumeeksi kaavuttanut itseni, olisi käytökseni kuitenkin paljastanut minut: vaeltelin kaupungilla yksin ilman saattajaa eikä mukanani ollut miespuolista sukulaista takaamassa turvallisuuttani ja siveyttäni.
Seurankipeät saudimiehet yrittivät omalla brutaalilla tavallaan tehdä tuttavuutta, mutta heidän tapansa lähestyä ilmaisi jo kaukaa, mitä he minusta ajattelivat, vaikka he koettivatkin olla ystävällisiä.
Miehet ja naiset tekivät minusta jälleen kerran kysymättä sen virhearvion, että olin Natasha, venäläinen huora, ja sen sain tuntea ihmisten katseissa ja käytöksessä. Ohikulkijat arvioivat ääneen ulkonäköäni kuin olisin ollut kauppatavara, jolle voidaan määritellä hinta. Jotkut yrittivät puhua minulle venäjää. Niin länsimaiset kuin arabialaiset miehet tuntuivat olevan täällä vain yhtä tarkoitusta varten – ja minun oletettiin olevan samassa juonessa mukana. Se oli nöyryyttävää ja loukkaavaa.
Kävin klubilla katsomassa ns. vatsatanssia. Lavalla notkui marokkolaisia naisia tiukoissa mekoissa liikuskellen tympiintyneen oloisina musiikin tahtiin. Oli ilmiselvää, etteivät he olleet tanssijoita vaan aivan muussa ammatissa. Marokkolaiset ilotytöt kansoittavat Lähi-idän hotelleja ja yökerhoja leikkien olevansa itämaisia vatsatanssijoita, mikä on omiaan laskemaan oikeiden tanssijoiden arvostusta entisestään. Kätkin omat käyntikorttini visusti käsilaukkuun.
Hotellissani minua tuijotettiin. Henkilökunta ei ilmeisesti osannut päättää, mikä olin. Eihän tänne voinut saapua yksinäisiä naismatkaajia huvin vuoksi. Yritin vilpittömästi näyttää turistilta, mutta epäonnistuin surkeasti. Olin taas kerran vähintäänkin epäilyttävä.
Minun nähtiin juttelevan hotellissa majailevien saudimiesten kanssa, ja sana kiersi nopeasti. Aloin kuvitella, että hotellin henkilökunta katsoi minua karsaasti, ja olin huomaavinani, että palvelu aamiaispöydässä muuttui aiempaa kylmäkiskoisemmaksi. Voi olla myös niin, että kun tietää ympäristön tarkkailevan itseään ja tietää käyttäytyvänsä jotenkin paikallisten normien vastaisesti, alkaa kuvitella kaikkien pitävän itseä syyllisenä johonkin, mihin ei ole syyllistynyt. Ja kun leima otsaan on lyöty, alkaa tahattomasti käyttäytyä syyllisen tavoin ja hiipiä pitkin nurkkia kuin olisi juuri niillä hämäräperäisillä asioilla, joilla olettaa kaikkien luulevan itsen olevan… Minusta oli tullut yhdessä yössä Huono Nainen, vaikka en ollut tehnyt yhtään mitään, ja se hämmästytti minua itseänikin.
Tutustuin joihinkin arabeihin, joiden islamilaista uskoa onnistuin järkyttämään omalla jääräpäisellä järkkymättömyydelläni. He väittivät, etteivät olleet koskaan ennen tavanneet länsimaalaista naista, joka ei ollut vieteltävissä. Moraali ei ollut täällä muodissa, ja minä olin aivan toiselta planeetalta jeesuksineni. Nämä naurettavat kaavuissaan ulkokultailevat teeskentelijät yrittivät vakuutella itselleen ja minulle, että heidän moraalikäyttäytymisensä oli normaalia ja että Jumalakin oli heidän puolellaan.
Kun istuin iltaisin hotellin aulassa kirjoittamassa, ohitseni käveli lukuisa joukko perheellisiä saudimiehiä, jotka olivat lähdössä illanviettoon rakastajattariensa luokse. Jotkut heistä olivat tulleet päivien saatossa tutuiksi ja pysähtyivät ohi mennessään vaihtamaan pari sanaa kanssani. Jotkut suorapuheisimmat myönsivät, että pilasin heidän iltansa herättämällä vaiennetun syyllisyydentunnon, kun he joutuivat kävelemään ohitseni ja muistivat käymämme keskustelut. Siitä huolimatta he eivät koskaan kääntyneet takaisin ja palanneet hotellihuoneeseen vaimonsa ja lastensa luokse.
Hadassa 