85. One-man show

Vaikka keikkakalenterini näytti hyvältä, potkittiin minua edelleen surutta päähän Bangkokin tanssiyhteisössä ja olin niin epätoivottu henkilö, että minun oli vaikea löytää vuokrasalia, jossa voisin vetää säännöllisiä tanssitunteja. Opetin kyllä useissa eri paikoissa niin Bangokissa kuin Hua Hinissa, mutta minut huolittiin ainoastaan sellaisiin paikkoihin, joilla ei ollut vatsatanssin kanssa mitään tekemistä kuten balettikouluun, joogastudioon tai missien ja mallien valmennuskeskukseen. Bangkokin kaksi vatsatanssiin erikoistunutta tanssikoulua boikotoivat minua ja näkivät punaista pelkästään nimeni kuullessaan.

Tarvitsin studion hyvien kulkuyhteyksien päästä ja olin etsinyt Bangkokin keskustasta vuokrastudiota yli puoli vuotta sen jälkeen, kun olin joutunut lähtemään karatesalista, jossa olin aiemmin opettanut, ja keskustan alueen tunnit olivat olleet sen vuoksi katkolla. Se, että pyöritin tätä yhden naisen showta aivan yksin ilman tukea mistään suunnasta, söi minua enemmän kuin halusin myöntäää.

Totuus oli, ettei yksikään tanssikoulu halunnut vuokrata minulle salia, vaikka tilat olisivat olleet kaiket päivät tyhjillään. He mieluummin pitivät salinsa tyhjinä kuin päästäisivät minut reviirilleen. En ollut varma, mitä he pelkäsivät – sitäkö, että varastaisin heidän asiakkaansa? Minähän olisin tuonut heille uusia asiakkaita omien oppilaitteni myötä.

Otin jopa yhteyttä entiseen agenttiini, surullisenkuuluisaan Isosisko Somiin, vaikka välimme olivat ainoastaan muodolliset. (Lue välirikostamme TÄÄLTÄ.), sillä hän omisti Bangkokissa neljä salia erinomaisilla paikoilla. Se oli vihoviimeinen yritys tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Hän ei vastannut kumpaankaan viestiini. Lopulta löysin sattumalta vapaan pienen peilisalin samasta kaupunginosasta, jolla sijaitsi yksi Somin studioista, ja tein sopimuksen sen amerikkalaisen omistajan kanssa.

Kun olin saanut mainosjulisteen teetettyä ja aloin mainostaa uudessa paikassa alkavia tanssitunteja, sain hämmästyksekseni viestin yhdeltä Somin studion nykyisistä pääopettajista. Pau oli aina vihannut minua. Hän oli entinen tanssitoverini, jonka olin tuntenut niin kauan kuin olin asunut Thaimaassa. Hyvin vihjailevasti Pau ilmoitti viestissään, että tarjoamani tanssitunnit olivat samaan aikaan kuin eräät toiset tunnit toisessa paikassa, joka oli hyvin lähellä minun paikkaani, ja hän täräytti suoraan, että olisi parempi, jos siirtäisin omat tuntini toiseen paikkaan tai kokonaan toiseen kaupunginosaan!

Vaikka pidin hänen viestiään asiattomana, vastasin hänelle kohteliaasti:

Hei Pau,

Olen tosi pahoillani; en huomannut, että tuntini menevät päällekäin sinun opettamiesi tuntien kanssa. Valitettavasti se on kuitenkin ainoa aika, jolloin kyseinen sali on vapaa ja minä olen vapaa.

Viimeisten kuukausien aikana olen yrittänyt kovasti löytää vuokrattavaa salia useista eri paikoista, mutta kukaan ei ole ollut kiinnostunut vuokraamaan minulle. Minun ja oppilaitteni täytyi lähteä edellisestä salista, koska se meni remonttiiin. Tämä uusi studio on ainoa paikka, joka hyväksyi minut, ja olin tietoinen, että se on melko lähellä teidän studiotanne, mutta valitettavasti minulla ei ollut vaihtoehtoa. Se ei todennäköisesti olisi ollut ensisijainen valintani, mutta minulla ei ole muuta paikkaa, minne mennä.

En kuitenkaan usko, että omat tuntini tulevat vaikuttamaan sinun tunteihisi, koska opetamme aivan eri tanssityylejä.

Pau vastasi tarkentamalla, että hänkin opettaa itämaista vatsatanssia, mutta en vastannut enää hänen toiseen viestiinsä, sillä koin hänen haluavan haastaa riitaa. Sen sijaan kävelin hänen työnantajansa eli Isosisko Somin toimistolle. Se oli minulle tuttuakin tutumpi paikka, olinhan lähestulkoon asunut siellä ensimmäiset Thaimaan-vuoteni Paun ja muiden silloisten tanssisiskojeni kanssa. Somin ovea koristi A4-kokoinen lappu, jota siinä ei ollut ennen: ”EI SAA HÄIRITÄ!”

Somin sihteeri yritti estää minua varoittaen, että johtaja oli kieltänyt ketään häiritsemästä häntä, mutta sanoin, että Som oli vanha tuttuni, ja koputin oveen. Som huusi: – Kuka siellä? ja minun vastattuani hän kutsui minut sisään. Nolostunut sihteeri riensi pyytelemään Somilta anteeksi, mutta Som vastasi, että ei se mitään, kaikki oli kunnossa, olin vanha ystävä (!). Som otti minut ystävällisesti vastaan, vaikka ei ehtinyt salata hämmennystään. Olin ainainen piikki hänen lihassaan.

Lyhyiden korulauseiden jälkeen menin asiaan ja kerroin Somille tulleeni tapaamaan häntä kasvokkain, koska hän ei vastannut viesteihini. Som esitti hämmästynyttä ja vannoi, ettei ollut saanut minulta mitään viestejä. Totesin siihen ymmärtäväisesti, että joskus viestit tuppaavat menemään hukkaan. Som ei pystynyt katsomaan minua silmiin. Toistin viestieni sisällön eli että olin lähestynyt häntä kysyäkseni, suostuisiko hän vuokraamaan minulle yhtä vapaana olevista saleistaan. Samalla selitin tilanteeni: kuinka olin yli puoli vuotta etsinyt vuokrattavaa salia ja lopulta löytänyt yhden, joka kuitenkin osoittautui liian pieneksi ja näytti myös aiheuttavan närää yhdessä Somin opettajista.

Som oli tietoinen Paun minulle kirjoittamasta viestistä ja sanoutui siitä jyrkästi irti. Edelleenkään hän ei katsonut minua silmiin. Oli selvää, että Pau ja Som olivat puhuneet minusta ja minun tunkeutumisestani liian lähelle heidän kortteliaan. En piitannut siitä. Ilmoitin Somille olevani yhä kiinnostunut vuokraamaan häneltä salin, ja hän alkoi kiemurrella epämukavasti viitaten ”johtajaan”, joka tekee tällaiset päätökset ja jolta olisi kysyttävä lupa; hänellä ei ollut mitään valtuuksia, mutta hän tekisi parhaansa ja puhuisi ”johtajalle” asiani puolesta. Me kumpikin tiesimme, miten jakomieliseltä tämä kuulosti, sillä koko paikan omistaja ja yksinvaltias oli Som itse. Asia oli loppuunkäsitelty.

Yrittäen vielä pelastaa tahriintuneet kasvonsa Som tuli joitakin viikkoja myöhemmin ilmoittamaan minulle pahoitellen, että ”johtaja” oli päättänyt, ettei salia voinut vuokrata ulkopuoliselle. Ei, vaikka hän nettisivuillaan mainosti saleja vuokrattavaksi kenelle tahansa halukkaalle tuhannen bahtin tuntihintaan.

En ollut koskaan kertonut Somille, että tiesin hänen painostaneen studionsa oppilaat allekirjoittamaan paperin, jossa he lupasivat olla koskaan esiintymättä tai tekemättä mitään, mikä liittyi tanssiin, kenenkään muun kuin Somin ja hänen studionsa kautta. Tämän sopimuksen rikkomisesta he joutuisivat maksamaan Somille 20.000 bahtin eli noin 500 euron sakon. Se vastasi monen thaimaalaisen kuukausipalkkaa. Som oli laatinut kyseisen paperin silloin, kun oli heittänyt minut ulos studioltaan. Niin paljon hän pelkäsi oppilaittensa seuraavan minua. Säilyttääkseni välit hänen kanssaan myös minä olin joutunut lupaamaan hänelle, etten koskisi hänen tanssijoihinsa, ja olin sen lupauksen myös pitänyt.

Kun aloin opettaa Egyptian Folklore -nimellä mainostettua kurssisarjaa, yksi Somin uskollisista opetuslapsista ilmestyi yhtäkkiä tunnilleni. Epäilin, ettei hän olisi uskaltanut uhmata Somia ja tulla ilma lupaa oppilaakseni, vaan että Som oli itse lähettänyt hänet nuuskimaan, mitä tunneilla opetettiin, jotta voisi kopioida idean, sillä pian sen jälkeen myös Somin nettisivuille ilmestyi mainos egyptiläisestä folklore-kurssista.

Som ei ollut Bangkokissa ainoa tanssinopettaja, joka kielsi oppilaitaan tulemasta tunneilleni. Minuun otti yhteyttä nuori lupaava tanssija nimeltä Salala. Hän paloi halusta tulla folklore-kurssille, mutta opettaja toisesta studiosta ei päästänyt häntä. Thaimaassa niin kuin monessa muussakin Aasian maassa oppilaan on anottava omalta opettajalta lupa saada osallistua toisen opettajan tunneille, sillä oppilaan on osoitettava uskollisuutta ja alamaisuutta omaa opettajaansa kohtaan. Opettaja on kuin äiti; häntä ei voi korvata eikä vaihtaa, eikä hänen rinnalleen voi ottaa muita.

Niin ei Salalakaan päässyt minun tunneilleni, sillä hänen kolmekymppinen tanssiäitinsä oli sitä mieltä, että useampi kuin yksi opettaja sekoittaa oppilaan pään. Salala itki mutta alistui opettajansa tahtoon. Kirjoitin hänelle seuraavanlaisen kirjeen, joka sai hänet itkemään vielä enemmän:

Kukaan opettaja, joka haluaa oppilaansa parasta, ei kiellä häntä hakemasta oppia muualta. Hyvän opettajan tulisi rohkaista oppilaitaan kokeilemaan mahdollisimman monia opettajia, jotta he voisivat oppia eri tyylejä. Jos takerrut vain yhteen opettajaan, sinusta tulee lopulta vain hänen kopionsa etkä pysty kehittämään omaa tyyliäsi.

Tanssi on taidetta, joka herää eloon vain vapaana. Jos joku yrittää laittaa rajoja sille, kuinka sinä saat ja kuinka sinun pitää tanssia, ehkä sinun tulisi vakavasti miettiä, onko se sitä mitä haluat. Joudut maksamaan kovan hinnan, jos haluat miellyttää opettajaasi, jonka motiivit tuntuvat hyvin arveluttavilta.

Salala on thaimaalaiseksi syntynyt ja kasvatettu. Hän ei milloinkaan uhmaisi auktoriteettia. Hän luopui itsestään, jottei tuottaisi pettymystä opettajalleen. Vaikka hän oli huikean lahjakas ja omaperäinen tanssija, hänen tanssijanuransa ei koskaan noussut ylemmäksi siitä, missä se oli nyt, koska hänen opettajansa ei päästänyt häntä lentoon. Hänhän olisi voinut nousta korkeammalle kuin opettajansa, ja se oli vaarallista!

Sitten oppilaakseni ilmestyi Yukie, lahja taivaasta. Nukkemaisen kauniilla Yukiella oli yli kymmenen vuoden kokemus vatsatanssista Japanissa, ja hän tanssi ihanasti ja tunsi egyptiläisen tanssin eri tyylisuunnat. Hän oli vastaus rukouksiini: kokenut tanssija, jonka kanssa voisin alkaa tehdä duokeikkoja, joita minulta usein tilattiin mutta joita en ollut pystynyt aiemmin tarjoamaan.

Ihmettelin, miten hän oli löytänyt tiensä tunneilleni, kun kaikki muut Bangkokin tanssijat boikotoivat minua. Hän kertoi menneensä kerran Isosisko Somin tunnille Studio Orangeen. Siellä hänet oli määrätty alkeistunnille, eikä Som ollut lotkauttanut korvaansa sille, että hän oli jo ollut esiintyvä artisti Japanissa. Tarina kuulosti kovin tutulta, olinhan itse aikonani käynyt läpi saman. Yukie sanoi haluavansa oppia aitoa egyptiläistä vatsatanssia, eikä hän ollut pitänyt Somin amerikkalaisesta tyylistä. Sen lisäksi hän paheksui sitä, että Som oli soittanut vatsatanssitunnilla arabiteknoa perinteisen egyptiläisen musiikin sijaan. Yukie oli onnellinen löytäessään viimein minut, ja minä olin vähintään yhtä onnellinen.

Hän kävi tunneillani puoli vuotta. Harjoittelimme repertuaariin monta koreografiaa sekä improvisaatiota, ja preppasin häntä esityksiin, joita tulisimme tekemään yhdessä. Välillemme syntyi ystävyys ja luottamus, ja kerroin hänelle avoimesti, että Som oli heittänyt minut studioltaan ulos ja että Som kielsi oppilaitaan tulemasta minun tunneilleni. Yukie hymyili myötätuntoisesti.

Reilun puolen vuoden päästä koin, että olimme valmiit valtaamaan esiintymislavat yhdessä, ja buukkasin hänet itseni kanssa hääkeikalle Pattayalle. Vähän ennen keikkaa huomasin sattumalta erään tutun tanssijan Facebook-sivulla kuvia Yukiesta, joka näytti tanssivan Isosisko Somin ryhmässä ja esiintyneen jossain tämän järjestämässä tapahtumassa. Minulle selvisi, että Yukie olikin ollut koko ajan Somin oppilas. Hän oli vain valehdellut minulle.

Luottamus väliltämme katosi hetkessä ja tunsin itseni petetyksi ja hyväksikäytetyksi. Miten tämä muistuttikaan minua toisesta lahjakkaasta japanilaisesta tanssijatteresta, Keikosta, josta olin yrittänyt kerran saada itselleni tanssiparia. (Lue Keikon tarina TÄÄLTÄ.) Jouduin perumaan Pattayan keikan Yukien osalta, sillä kaikesta huolimatta pitäisin Isosisko Somille antamani lupauksen ja pysyisin kaukana hänen oppilaistaan.

Kun Yukie tajusi minun nähneen kuvat, hän ei enää ilmaantunut tunneilleni. Hän katosi aivan kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Hän valitsi mieluummin alkeisryhmän ja palkattomat esiintymiset Somin tanssistudion oppilasnäytöksissä kuin maksetut keikat kaupallisilla lavoilla minun kanssani, sillä loppujen lopuksi niin japanilaiselle kuin thaimaalaiselle sopulilaumaan kuuluminen ja johtajan seuraaminen on tärkeämpää kuin mikään muu.

Yukie tuskin ymmärsi sitä, ettei hän tulisi koskaan pääsemään Somin alaisuudessa takarivistä eteen – hän oli siihen aivan liian kaunis ja lahjakas. Som pitäisi hänet mahdollisimman huomaamattomana peränurkassa maailman loppuun saakka, kuten hän teki kaikille liian hyville oppilailleen. Ja minä olin lopussa aivan yhtä yksin kuin olin ollut alussakin.

2 Comments (+add yours?)

  1. Tuulia Rämö
    Apr 26, 2021 @ 16:04:23

    Ihanan humoristinen ote sinulla Päivi, kirjoitat NIIN hauskasti asioista jotka eivät varmasti tuntuneet mukavilta niiden tapahtuessa! Ja miten kade mä olenkaan sun oppilaille siellä…

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 88,299 kertaa
%d bloggers like this: