86. Kajahtanut stadionkeikka Colombossa

Olen haaveillut koko tanssiurani ajan kuukausipalkasta ja säännöllisistä keikoista jossain turvallisessa, siistissä hotellissa tai yökerhossa, mutta samalla tiedän, että en koskaan suostuisi siihen, mihin muut tanssijat suostuvat. Yksi Bangkokin ykköshotelleista, Lebua State Tower, se komea kultakupolinen monumentti, joka hallitsee Chao Phrayan jokimaisemaa ja Silomin aluetta, maksoi amerikkalaisille vatsatanssijoilleen 500 dollaria kuussa siitä hyvästä, että he tanssivat kaksi näytöstä viikon jokaisena iltana ilman vapaapäiviä tai lomia. Samanlaista sopimusta minulle tarjottiin egyptiläisessä viiden tähden hotellissa.

Sain saman summan yhdestä hyvästä kertakeikasta Bangkokissa. Siksi en haaveillut faaraoiden Egyptistä enkä Lebuan kultakupolista vaan tein sinne ainoastaan satunnaisia keikkoja, enkä tehnyt sopimuksia kenenkään kanssa. Välillä kuitenkin tartuin agenttien tärppeihin ja lensin muihin maihin, koska vaihtelu virkistää.

Tällaista virkistystä tuli tarjolle, kun minua alkoi kosiskella keikka-agentti Sri Lankasta hyppäämään lentokoneeseen ja singahtamaan Colomboon kahdelle seitsemän shown viikonloppumatkalle. Itselleni entuudestaan tuntematon herra Chamith oli päättänyt saada minut sinne hinnalla millä hyvänsä, ja kun tein laskelmat ja esitin hinnastoni, Chamith suorastaan riehaantui. Hän oli kuvitellut minun olevan tähtitieteellisen kallis, mutta hän ei tiennyt, että olin niin kyllästynyt Thaimaan takkuisiin tanssikuvioihin, että annoin hänelle reippaan alennuksen, jotta pääsisin hetkeksi mihin tahansa muualle.

Kun pääsimme sopimukseen ajankohdasta ja esitysten määrästä, Chamith ryhtyi markkinoimaan minua maanisella vimmalla, ja kohta hänen sanojensa mukaan koko Sri Lanka halusi nähdä napatanssia, ja minut revittäisiin käsistä. Chamith ei ollut pysyä nahoissaan. Hän oli tehnyt omat laskelmansa ja tullut siihen tulokseen, että olisi järkevämpää lennättää minut Colomboon kahden viikonlopun sijaan yhdeksi pitkäksi viikonlopuksi ja pakata kullekin päivälle 11 showta, joista ensimmäinen alkaisi kello 10 aamulla ja viimeinen loppuisi kello 1 yöllä! Oliko hän hullu! Kuka haluaisi katsoa napatanssia kymmeneltä aamulla?!

Yritin jarrutella hiukan kahelilta vaikuttavaa miestä, ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että voisin tehdä kahden päivän aikana yhteensä 14 showta, enkä tanssisi ennen puoltapäivää, sillä minun täytyi nukkuakin joskus.

Pian Chamithilla oli kuitenkin vielä suurellisempi idea: sen sijaan että minua juoksutettaisiin paikasta toiseen tanssimaan pieniin pullakekkereihin, hän veisi minut Sri Lankan suurimpaan vuotuiseen krikettitapahtumaan. Nousisin lavalle väliajoilla aina tunnin välein, kello 10-17, ja esittäisin samalle yleisölle yhteensä 12 näytöstä kahden päivän aikana. Tämähän meni aina vain hullummaksi!

Täytyisi olla todella erikoinen yleisö, joka haluaisi katsoa 12 vatsatanssinäytöstä yhden ja saman tanssijan esittämänä urheilutapahtumassa keskellä päivää. Yleisö ikävystyisi kuoliaaksi. Ja jotta päivä ei jäisi minun osaltani liian lyhyeksi, esiintyisin vielä kumpanakin iltana eri firmojen yksityistilaisuuksissa. Kieltäydyin jyrkästi.

Minäkö valmistaisin upeat egyptiläiset tanssiesitykseni ja vetäisin ne urheilustadionilla srilankalaisille krikettifaneille, vaikka he tuskin haluaisivat niitä edes katsoa. Muistissa oli vielä liiankin hyvin eräs kerta urani alkuajoilta, jolloin sain kunnian tanssia Helsingissä karatekilpailuissa väliajoilla. Se oli niin valtava esiintyminen, että yleisö käveli hämmentyneenä hallista ulos kesken esityksen. Se oli todella voimaannuttava kokemus. Sen jälkeen olin systemaattisesti kieltäytynyt kaikista vatsatanssiesityksistä urheilutapahtumissa.

Olihan minulla kenttäkokemusta kriketistäkin, kun sain taannoin toimia blondina suomalaisena krikettiasiantuntijana Abu Dhabin metsästysmessuilla, eikä sekään mennyt paljon loistokkaammin. (Lue lisää TÄÄLTÄ.)

Jotenkin herra Chamith kaikessa hulluudessaan sai minut ylipuhuttua, vaikka epäilin, oliko koko mies vitsi; hänen suunnitelmansa ainakin kuulostivat siltä. Herra Google ei tuntenut hänen nimeään, häntä ei löytynyt myöskään somesta. Päätin ottaa koko Sri Lanka -tapauksen huumorilla, vähän samaan tapaan kuin useat Pattayan keikat. Huolimatta siitä, että herra Chamithin järjenjuoksu oli minulle samaan aikaan huuto- ja kysymysmerkki, kommunikaatio hänen kanssaan pelasi moitteettomasti, ja hän puhutteli minua erittäin kunnioittavasti, mistä syystä päätin laittaa lamput kiinni ja sukeltaa säkkiin.

Tilanne eteni siihen pisteeseen, että oli maanantai-ilta, ja torstaiaamuna pitäisi lentää Colomboon. Pääni oli edelleen säkissä. En tiennyt salaperäisestä Chamithista yhtään mitään. Hän ei ollut vielä lähettänyt minulle lentolippuja eikä viisumia saati hotellivarausta, mutta minä olin jo pakannut viisi napatanssipukua sekä kolme kansantanssipukua ynnä muuta rekvisiittaa matkalaukkuun ja olin valmis lähtöön. Chamith oli luvannut lentolippuuni 30 kiloa matkatavaroita, ja vähän pelkäsin, ettei se riittäisi.

Vaadin aina asiakkailta 50% etumaksun varauksen yhteydessä, loput maksetaan välittömästi esityksen jälkeen. Kukaan uusi asiakas ei maksaisi minulle täyttä summaa ennakkoon, sillä he pelkäsivät, että katoaisin rahat saatuani. Samasta syystä Chamith ei uskaltanut lähettää minulle etumaksua lainkaan. Minä olin Thaimaassa ja hän Sri Lankassa, emmekä olleet koskaan tavanneet toisiamme.

Siksi sovimme herra Chamithin kanssa poikkeuksellisesti, että hän järjestäisi minulle lentoliput ja hotellikupongit ynnä muut paperit valmiiksi mutta maksaisi esiintymispalkkion kokonaisuudessaan vasta tapahtumapaikalla ennen esitystäni. Muussa tapauksessa minä en tanssisi. Varovaisen kohtelias epäluottamus oli molemminpuolista.

Tunnelmani oli iloisen korkealla siihen saakka, kunnes Chamith ystävällisesti lähetti minulle kuvia esiintymispaikasta eli krikettistadionista. Herttileijaa, oliko minun tarkoitus tanssia alhaalla nurmikentällä! Minähän olisin kuin hyttysen roiske valtavalla stadionilla. Kuvien tarkoitus oli selventää ja rauhoittaa, mutta ne nostattivat verenpainetta.

Lentolippu, viisumi ja hotellikuponki saapuivat päivää ennen matkaa, mutta en päässyt Bangkokin lentoasemaa pitemmälle, kun sain kuulla lentoni olevan kymmenen tuntia myöhässä, koska Colombon lentokenttä oli suljettu korjaustöiden vuoksi. Se tarkoittaisi sitä, että sille illalle varattu ensimmäinen keikkani jouduttaisiin perumaan.

Pääsin lopulta matkaan torstai-iltana. Colombossa minua olisi vastassa herra Chamith, jolta ainoat saamani tuntomerkit olivat sininen paita ja siniset housut. Saapumisaula oli täynnä sinipaitaisia ja -housuisia miehiä, jotka näyttivät kaikki klooneiltaan. Onneksi Chamithilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa minua. Hän ilmestyi kasvojeni eteen mumisten jotain epämääräistä, ja ensivaikutelma oli puolirikollisen oloinen hampuusi. Hän haisi viinalta ja tupakalta eikä ottanut aurinkolaseja pois kätellessään. Mitäköhän tästä oikein tulisi.

Chamith oli risuisessa parrassaan kuin Che Guevaran inkarnaatio ja puhui hämmästyttävästi ilman taukoja, säestäen vauhdikkaasti käsillään, ja kun hän päästi huumorinsa valloilleen, totesin hyvin pian, että meillä ei tulisi olemaan ainakaan minkään valtakunnan kommunikaatio-ongelmaa.

Chamith vei minut hotellille. Sain tyylikkään huoneen merinäköalalla ja menin pienen siistiytymisen jälkeen tapaamaan Chamithia hotellin ravintolaan, missä hän esitteli minulle avustajani Ahinsan, rempseän nuoren srilankalaisnaisen, josta pidin heti. Ahinsa olisi oleva minun oikea käteni. Koska oli myöhäinen ilta, palasin syönnin jälkeen huoneeseeni valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin sekä nukkumaan, vaikka Chamith oli ystävällisesti tarjoutunut esittelemään minulle Colombon yöelämää.

Perjantaina alkoivat tositoimet. Koska epäilin pukeutumistilojen urheilustadionilla olevan melko haasteelliset, koristauduin vatsatanssipukuun jo hotellilla ja vedin sen peitoksi mustan abayan.

Ahinsa haki minut hotellilta kello 12, vaikka olin ollut valmis jo kymmeneltä. Taksi ajoi kuin mielipuoli, mistä päättelin meidän olevan myöhässä. Minut otettiin stadionilla vastaan kuin olisin ollut maailmanluokan megatähti. Chamith oli mainostanut minua kaikkialla, ja kuvani oli ollut sanomalehdissä ja mainoslehtisissä. Olin kuvitellut saavani tanssia isolla esiintymislavalla ja aikomukseni oli ollut tehdä näyttävä sisääntulo siipien kanssa, mutta kun näin noin 1×2 metrin kokoisen rautapiikein rajatun tilan, joka oli minun esiintymis”häkkini”, kaikki suunnitelmani menivät sillä sekunnilla uusiksi.

Minulle oli rakennettu oma yksityinen pukukoppi ulos stadionin taakse, sillä olisi ollut liian epäkäytännöllistä juosta yleisön seassa stadionin sisällä oleviin pukuhuoneisiin ja takaisin. Pukukopissani ei ollut ovea, ainoastaan verho, ja Chamith määräsi yhden vartijan oviaukon viereen vahtimaan minua ja tavaroitani. Ahinsa piti minulle hikimajassa seuraa ja auttoi minua pukujen vaihtamisessa sekä toi minulle ruokaa ja juomaa ja toimi sanansaattajana minun ja DJ:n välillä. Minusta pidettiin kaikin tavoin hyvää huolta.

Esiintymispaikkani oli laitettu ylös katsomoon. En ollut koskaan ennen tanssinut niin ahtaassa tilassa saati rautapiikein rajatussa aitauksessa. Näyttävät sisääntulot, siivet, spiraalimaiset huivinhulmuttelut ja hurjat keppitanssit sai unohtaa. Jouduin tanssimaan lähes paikallani seisten. Siitä huolimatta lähimpänä oleva yleisö oli hurmiossa. Chamith oli kertonut, etteivät he olleet koskaan ennen nähneet vatsatanssia, ja tunnelma oli lähes ekstaattinen. Yleisön alkoholinkäytölläkin saattoi olla osuutta asiaan. Humaltunut yleisö yritti liikkua sekavana massana minua kohti, mutta turvamiehet pitivät heidät aloillaan ja työnsivät kauemmaksi. Nyt aloin aavistaa, miksi Chamith oli katsonut parhaaksi laittaa minut häkkiin.

Chamith oli kysynyt minulta ennen matkaa, kun viilasimme yksityiskohtia, haluaisinko juoda ennen vai jälkeen esitykseni. Hän ei meinannut millään uskoa, kun kerroin, etten juonut lainkaan. Olin aiemminkin aiheuttanut tapahtumanjärjestäjissä hämmennystä, kun minulta kysyttiin, mitä juomia halusin takahuoneeseen, ja vastasin, että vettä ilman jäitä.

Viereisessä katsomossa seurattiin esitystäni, ja minua pyydettiin tulemaan sinne yleisön joukkoon tanssimaan. Chamith kävi neuvottelemassa hinnasta, mutta epäröi. Hän sanoi, että se olisi liian vaarallista. Minä vakuutin olevani valmis. Ihmiset olivat iloisella tuulella, enkä kokenut heitä mitenkään vaarallisina. Chamith muistutti, etteivät he olleet koskaan nähneet vastaavanlaista tanssia ja saattaisivat käyttäytyä arvaamattomasti. Ja heitä oli satoja. Ei vaan tuhansia. Tapahtumassa oli yli 20 000 ihmistä! Turvamiehet eivät pystyisi hallitsemaan tilannetta, jos koko stadion yhtäkkiä päättäisi rynniä joukolla kimppuuni. Se tuntui absurdilta ajatukselta. Sanoin Chamithille nähneeni kaikenlaista, eikä tämä yleisö ollut aggressiivista tai mielipuolista.

Lopulta Chamith suostui vastahakoisesti, ja kiipesin turvamiesten saattelemana katsomoon, jonne minulle raivattiin tilaa. Yleisö oli riemuissaan ja taputti tahtia. Minulla oli hauskaa. Chamith oli stressaantuneen näköinen. Hän miehineen työnsi liian lähelle pyrkiviä ihailijoita kauemmaksi. Yksi nuori mies tuli tanssimaan eteeni, ja kun käännyin hetkeksi selin, hän kävi minuun odottamatta takaapäin käsiksi. Vetäisin häntä vaistomaisesti muay thai -kyynärpäällä takakautta naamaan. Mies lensi maahan ja jäi siihen niin ällistyneen näköisenä, että keskeytin hetkeksi tanssin. Yleisö hyppäsi seisomaan ja hurrasi sekopäisenä. Ne harvat naiset, joita yleisössä oli, hurrasivat kovimpaa. Musiikki soi taustalla, ja jatkoin tanssia kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tapahtuman organisaattori ja esitykseni tilaaja herra Wilson, joka oli entinen ammattinyrkkeilijä, juoksi paikalle ja oli käydä miespoloisen kimppuun, mutta Chamith sai hänet rauhoitettua. Tanssin setin loppuun yleisön hurratessa seisaaltaaan, ja sitten Chamith ja Wilson veivät minut turvamiesten saattelemana pois. Molemmat olivat raivoissaan. He eivät olleet raivoissaan siksi, että minuun oli koskettu, vaan siksi, että heidän kunniaansa oli loukattu. Minä olin HEIDÄN esiintyjänsä, ja se, että minuun oli kajottu, oli ollut loukkaus HEITÄ kohtaan.

Chamith esitti pahoittelunsa ja lupasi antaa minulle seuraavana päivänä neljä henkivartijaa kahden sijaan – yhden jokaiseen kulmaaan – siksi aikaa kun tanssin. Minulle on aiemminkin annettu henkivartijoita patsastelemaan sivuillani esitysteni aikana, mutta ei koskaan neljää. Siitä tulisi todella koominen esitys. Mutta toisaalta – tämä oli suurin tapahtuma, jossa olin koskaan esiintynyt. Sri Lankan pääministerikin oli paikalla, niiden 20 000 humalaisen miehen lisäksi.

Palasin omaan karsinaani tanssimaan loput sovitut setit. Hiki oli valtava. Aurinko paistoi utuisen pilviverhon läpi, lämpötila oli +34°C ja ilmankosteus tukahduttava. Mutta yleisö oli mahtavaa! Olin pelännyt, että showni olisi liian pitkä ja itseään toistava, mutta krikettiottelua seuraamaan tullut urheilukansa vakuutti kovaan ääneen, että he katsoisivat tanssiani vaikka koko päivän. Krikettiä ei katsonut kukaan. Kaikki olivat tujussa humalassa.

Tanssin kello 12-17 välisen ajan, sitten meno alkoi käydä liian levottomaksi. Jotkut mieshenkilöt yrittivät ostaa minua Chamithilta. Chamith päätti, että oli aika viedä minut pois, ennen kuin meno yltyisi sellaiseksi, ettei hän pystyisi enää hallitsemaan sitä. Minut kuljetettiin takaisin hotellille. Menin suihkuun ja syömään, ripustin likomärät esiintymisasut pitkin huonetta kuivumaan, heitin uudet puvut kassiin ja olin valmis iltanäytökseen.

Selvisi liian myöhään, että minut oli tilattu jonkun yksityisasuntoon esiintymään. Chamith oli kertonut kyseessä olevan firman juhlat, joten olin olettanut esityksen tapahtuvan hotellissa tai ravintolassa. Oli myöhäistä kääntyä takaisin, kun tajusin ovella, mihin minut oli tuotu. Asunnossa oli noin 30 miestä, kaikki 35-vuotiaita. Kyseessä oli ilmeisesti jonkin sortin luokkakokous. Bileet olivat täydessä käynnissä, mutta miehiin iski äkillinen ujous minun saapuessani paikalle, ja kaikki hiljenivät ja tuijottivat minua suut auki. Hiivin vähin äänin makuuhuoneeseen lukkojen taakse vaihtamaan vaatteet

Siinä vaiheessa kävi ilmi, ettei asunnossa ollut lainkaan musiikkilaitteita. Esitykseni uhkasi jäädä vaisuksi yksinlauluksi, kunnes lopulta joku keksi yhdistää USB-tikun televisioon, ja minulle saatiin soimaan vaimea taustamusiikki. Vaikka voluuminuppi käännettiin kaakkoon, ei ääntä saatu televisiosta niin kovaksi, että se olisi kuulunut möykkäävän testosteronikuoron yli. Liihottelin sisään enkelimäisesti silkkihuivin kanssa. Miehet pitivät niin kovaa meteliä, että tuskin kuulin musiikkia, eikä minulla ollut aavistustakaan, mikä kappale siellä soi. Pyörähtelin eteerisesti ympäriinsä huivini kanssa kuin harhaileva sielu.

Silloin joku mieshenkilö astui ulko-ovesta sisään ja harppoi eteeni. Hän silmäili minua ja vatsatanssipukuani hetken, nosti paitansa ylös paljastaen vatsansa ja aloitti napatanssin edessäni. Hetken vääntelehdittyään hän riuhtoi paidan kokonaan pois, avasi housujen vyön, strippasi housut auki ja hinasi housunsa alas nilkkoihin. Hän tanssi housut nilkoissa kuin viimeistä päivää, ja minä nauroin niin, etten nähnyt kyyneliltäni muuta kuin mustat, puolipitkät pappakalsarit. Lopulta Chamith sai tarpeekseen ja alkoi hoputtaa minua lähtemään.

Törmäsimme ala-aulassa muutamaan nuoreen venäläisnaiseen. Chamith kiirehti minua pois paikalta, koska tiesi, että juhliin oli tulossa minun jälkeeni “venäläisiä”, ja venäläiset tanssijat näissä piireissä tarkoittavat strippareita, jotka tarjoavat seksipalveluja. Chamith ei halunnut minun assosioituvan heihin millään tavalla ja palautti minut hotelliini.

Seuraavana päivänä oltiin taas krikettistadionilla. Minulle kerrottiin, että paikalla oli ennätysmäärä naisia, koska he olivat kuulleet vatsatanssijasta ja olivat tulleet paikalle varta vasten nähdäkseen minut. Wilson oli niin huolissaan turvallisuudestani, ettei ollut puhettakaan, että olisin saanut enää mennä tanssimaan yleisön sekaan. Tanssin siis koko päivän ”häkissäni” sirkustirehtööri Chamithin partioidessa ympärillä otsa kurtussa ja tiedustellen minulta viiden minuutin välein, oliko kaikki kunnossa.

Kaikki oli kunnossa, ja sen päivän tanssiesitykset sujuivat ilman draamaa lukuunottamatta sitä, että jouduin työntämään yhtä miestä kepillä kauemmaksi, kun hän tuli liian lähelle Saidi-tanssini aikana. Sen lisäksi Chamith ja Wilson alkoivat tapella keskenään koskien minun maksujani. Kummatkin olivat kännissä kuin käet. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, mistä oli kyse, ja miehet tuuppivat toisiaan ja repivät rinnuksista ja huusivat toisilleen kovaan ääneen. Jotta kaaos olisi ollut suurempi, molempien kaverit osallistuivat omalta puoleltaan tönimiseen ja huutamiseen. Yksi vartijoista kävi rauhoittelemassa minua ja selitti, että kaikki oli hyvin ja tämä oli aivan normaalia. Lopulta Wilson maksoi Chamithille minun esiintymispalkkioni, josta heillä oli ollut erimielisyyttä.

Yleisö alkoi anella, että esittäisin vielä yhden kappaleen. Chamith tarjosi minulle 100 dollaria lisää, jos tanssisin vielä yhden tanssin. En suostunut. Hän tarjosi 200 dollaria. En suostunut siihenkään. Esitykseni oli päättynyt ja halusin poistua paikalta. Kuulutin, että ”I’m Finnish, and I’m finished”. Minulle tehtiin tilaa, ja vilkutin hyvästiksi. Ihmiset kurkottelivat käsiään voidakseen kätellä minua.

Chamith vei minut tuktukilla hotellille. Kun istuin Chamithin kanssa pienessä kolmipyöräisessä kärryssä kylki kyljessä, Chamith yritti laittaa kättään isällisen tuttavallisesti ympärilleni. Työnsin käden pois tekemättä siitä sen suurempaa numeroa ja panin kiusallisen eleen sen piikkiin, että mies oli niin humalassa, että hän tuskin tajusi mitään. Chamith oli muutoin kohdellut minua kaikin tavoin asiallisesti.

Illalla Chamith oli vähän selvinnyt ja tuli hakemaan minua ulos, ja menimme baariin, jossa hän halusi esitellä minut kavereilleen. Kaikki pitivät minulle vuoron perään innokkaasti seuraa, ja olin todella otettu saamastani huomiosta. Nauroin posket kipeinä miesten jutuille.

Yksi miehistä ojensi minulle puhelimen ja käski sanoa ”hei”. Otin luurin ja sanoin siihen ”hei”. Sitten kysyin syytä. Sain kuulla, että toisessa päässä oli erään miehen vaimo. Miehen kaverit olivat kiusanneet häntä väittämällä, että miehellä oli uusi naisystävä, ja minun vieno hönkäisyni luuriin oli ollut piste i:n päälle. Kaikkien järkytykseksi nainen säntäsi hetken kuluttua kiukkuisena paikalle. Miesten vitsailu lakkasi, ja he muuttuivat silmänräpäyksessä hautajaissaattueeksi. Tunnelman latistuttua menimme koko joukko karaokebaariin, jossa olimme pikkutunneille asti, pahantuulinen vaimo mukaanlukien. Jostain syystä vaimo ei puhunut minulle koko iltana mitään.

Sunnuntaina otettiin iisisti, sillä minulla ei ollut enää esiintymisiä. Pakkasin kaikessa rauhassa tavarani ja menin Chamithin kanssa erään hänen kaverinsa luokse. Miehet halusivat mennä rugby-otteluun, ja minä jäin kaverin asunnolle päiväunille siksi aikaa. Miehet vetosivat minuun, että teeskentelisin olevani Chamithin australialainen vaimo, jotta yläkerrassa asuva äiti ei ihmettelisi, kuka minä olin ja mitä tein heidän kanssaan. Ja vielä vähemmän sitä, miksi makasin hänen poikansa sängyssä keskellä päivää.

En saanut unta, ja mietin kaikkea – miten kummallisiin paikkoihin minä aina päädyn ja miten kaikki aina menee alun hulabaloosta huolimatta hyvin. Ja ennen kaikkea sitä, miten mahtavia ja hauskoja ihmisiä saan matkoillani tavata.

Kaikki Chamithin kaverit ja muut tapaamani ihmiset olivat olleet todella ihania. He olivat iloisia ja puheliaita ja heillä oli hulvaton huumorintaju. Olin todennut srilankalaisten olevan vielä kajahtaneempia kuin intialaiset; sain nauraa tuon lyhyen matkan aikana niin paljon, että poskiini sattuu vieläkin. He koskettelivat luontevasti toisiaan ja halailivat ja kaulailivat aina tavatessa – myös minua. Minut oli otettu sydämellisen lämpimästi vastaan kaikkialla, kuin olisin ollut yksi heistä, enkä koskaan unohtaisi sitä.

Tein 13 showta kahden päivän aikana, joista kaikki yhtä lukuunottamatta ulkona +34°C helteessä. Rikoin sillä kaikki aiemmat ennätykseni.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 90,759 kertaa
%d bloggers like this: