79. Pimeyttä ja valoa

Oli taas se ilta viikosta, kun menin ihmiskauppajärjestön tiimin kanssa Bangkokin punaisten lyhtyjen alueelle leikkimään turistia. Astuimme muina naisina sisälle baariin neljän hengen voimin. Ovella meidät toivotti tervetulleeksi hiukan erikoisen näköinen leidi, jolla on jäykäksi lakattu pystytukka, sihteerimäinen jakkupuku, korkokengät ja pattipolvet. Hän oli mamasan, baarityttöjen manageri. Polvista tunnistin hänet mieheksi. Hän noteerasi meidän sisääntulomme, ja vaikka hän ei erityisemmin pitänyt meistä, hymyili hän meille muodon vuoksi. Olimme vanhoja tuttuja, ja hän tiesi, että me osasimme käyttäytyä siivosti.

Kerran joukkoomme oli tullut uusi amerikkalainen jäsen. Vaikka olimme kaikki allekirjoittaneet paperin, jolla sitouduimme noudattamaan sääntöjä, joista yksi oli, ettei kentällä saisi kuvata, uusi tulokas näki huikean tilaisuuden saada coolia somemateriaalia ja laittoi salaa videokameran baarin pöydän alle pyörimään. Mamasan huomasi sen, ja koko tiimimme lensi kuin leppäkeihäät kyseisestä baarista ulos loppuiäksi. Katuva videokuvaaja itki ja aneli anteeksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Hän palasi pian takaisin Amerikkaan kameroineen.

Lavalla tanssi tyttöjä vähissä vaatteissa, ja joku länsimaalainen mieskin oli heittänyt illan tiimellyksessä osan vaatteistaan pois. Paidaton mies istui sähköhärän selässä, puolialastomat naiset löivät ruoskilla härkään vauhtia. Vieressä leikki kaksi lasta, 5-vuotias poika ja 7-vuotias tyttö. Heidän isänsä oli länsimaalainen mies, jonka tarjoilija kertoi olevan baarin kanta-asiakas, ja tänä iltana hän oli tuonut jälkikasvun mukanaan baariin sänkyseuranhakumatkalle.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta; lapset olivat jo tottuneet näihin isän iloisiin iltoihin. He katsoivat vierestä, kuinka tämä iski baarityttöä. Pieni poika näytti hiukan hämmentyneeltä, mutta isä ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, sillä hänellä oli sillä hetkellä tärkeämpää ja kiinnostavampaa seuraa. Sitten baaritytöt veivät lasten huomion muualle kehottamalla näitä kiipeämään sähköhärän selkään, ja lapset kirkuivat innoissaan, kun puolialastomat thainaiset leikittivät heitä paukuttamalla ruoskia härän kylkiin.

Seurasimme tilannetta noin tunnin ajan, kunnes johtajattaremme Cindy nyökkäsi, että oli aika lähteä. Vaikka Cindy ei yleensäkään ollut mikään hymytyttö, nyt hän näytti vihaiselta. Baarin edessä istui virka-asuinen poliisi polttelemassa tupakkaa. Cindy meni kysymään häneltä tiukkaan sävyyn, miksi baarissa oli kaksi alaikäistä lasta, vaikka oven vieressä luki: ”Ei alle 20-vuotiaille”. Poliisi ei välittänyt vastata. Hän ei ollut paikalla kantaakseen huolta alaikäisten ongelmista vaan hän oli baarin asiakas. Hän istui siinä aivan häpeämättä virka-asussaan. Jos lapsia vietiin öisin seksibaareihin, oli vaikea raportoida asiasta kenellekään, kun virkavalta itse asioi samoissa baareissa.

platform

Menimme toiseen baariin. Annoimme katseemme kiertää rutiininomaisesti baaritytöissä seuloen joukosta rikkinäisimmät tapaukset. Kovannäköinen tyttö tanssi lavalla muiden joukossa. Vaalennettu tukka oli leikattu villisti kerroksittain. Tanssin loputtua ja tanssityttöjen vaihtaessa vuoroa hän tuli alas lavalta ja meni istumaan Cindyn viereen. He juttelivat pitkään.

Tyttö oli hoidellut vasta kolme miesasiakasta. Hänen oli maattava kuukaudessa vähintään kymmenen miehen kanssa, jotta saisi baarista 250 euron peruspalkkansa, ja hän tiesi jo, ettei saisi kiintiötään täyteen ja jäisi ilman palkkaa. Hän ei vain jaksanut yrittää enempää ja kilpailla muiden tyttöjen kanssa miesasiakkaista, joiden kanssa hän ei edes halunnut harrastaa seksiä.

Cindy antoi tytölle hengellisen traktaatin, jossa oli yhteyshenkilömme puhelinnumero. Tyttö vilkaisi traktaattia ja purskahti itkuun. Reaktio oli yllättävä. Thaimaalainen ei itke julkisesti, eikä varsinkaan kovaksi parkkiintunut baarityttö.

Cindy muistutti meitä aina, ettei yöllisen baarikierroksemme tarkoitus ollut vetää prostituoituja ulos baareista vaan viedä heille rakkautta ja toivoa ja kertoa, että joku välittää heistä. Sen jälkeen he saisivat itse arvioida elämänsä uudelleen ja päättää, haluaisivatko he tehdä elämällään jotain muuta kuin myydä sitä alihintaan.

Pääasiassa vapaaehtoisten työntekijöiden ja lahjoitusten varassa toimiva järjestö koulutti ja työllisti tällä hetkellä hiukan alle sata entistä prostituoitua, eivätkä resurssimme riittäneet enempään, vaikka jonossa oli yli kymmenen naista odottamassa pääsyä meille töihin. Tyttö, joka purskahti itkuun, jatkoi baarissa tanssimista myös seuraavana yönä yrittäen kovasti saada lisää miesasiakkaita, vaikka hän itsekin myönsi, että peli oli jo menetetty. Ainakin hän tiesi, että oli olemassa vaihtoehto, sitten kun paha olo kasvaisi liian suureksi.

door

Suoraan edessämme lavalla tanssi kaksi nuorta tyttöä tosissaan pannen parhaansa likoon. Hymyyn kivettyneet kasvot kätkivät alleen tunteet. Heidän vartalonsa huusivat epätoivoisesti asiakkaita, joita baarissa oli sadekauden aikaan, ennen turistisesongin alkua, aivan liian vähän.

Kohta verhon peittämästä ovesta astui sisään länsimaalainen mies, ja odottamaton ilo sytytti toisen tytön kasvot loistamaan. Hän tunsi tuon miehen! Mieskin tunnisti hänet ja tervehti häntä pienesti nyökäten. Tyttö oli innoissaan. Hetkeksi maski putosi hänen kasvoiltaan, ja hän hymyili miehelle leveästi näyttäen kaikille alhaalla oleville katsojille oman, paljaan itsensä.

Mutta miehen perässä sisään tuli thaimaalainen nainen, toinen prostituoitu, ja nuo kaksi asettuivat sohvalle baarin perälle ja alkoivat harrastaa kiihkeästi jotain seksin tapaista estoitta, muista piittaamatta. Lavalla tanssivan tytön kasvot valahtivat. Hän oli paljastanut innostuksellaan ja hymyllään sisimpänsä, ja hänet oli nolattu täydellisesti. Hän oli menettänyt kasvonsa kaikkien edessä. Hetken näytti siltä, että hän alkaisi itkeä.

Viettelevä tanssi oli keskeytynyt kuin seinään, ja tyttö pysähtyi vetämään henkeä ja nojaamaan peilimosaiikeilla koristeltua pylvästä vasten. Hän näytti sairaalta, haavoittuneelta linnunpoikaselta. Kesti hetken, ennen kuin hän pystyi taas kokoamaan itsensä ja jatkamaan tanssimista ja laittamaan viettelevän maskin uudelleen päälle. Hän oli jälleen kerran tullut muistutetuksi siitä, että hän oli huora, ei tyttöystävä. Hän oli olemassa vain hetkellistä huvia varten, eikä hänen miesasiakkaansa kunnioittanut häntä edes sen vertaa, että olisi vienyt seuraavan seksikumppaninsa johonkin toiseen baariin pois hänen silmiensä alta. Eihän hänellä, thaimaalaisella huoralla, ollut tunteita.

sad

Olimme kiinnittäneet illan aikana huomiota erääseen tyttöön, joka näytti siltä kuin hän olisi aivan uusi. Kun tuli hänen vuoronsa nousta tanssimaan miesten eteen, hän hämmentyi eikä tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Työntekijä baaritiskin takana komensi hänet lavalle. Tyttö nousi vaivautuneena asiakkaiden eteen ja näytti eksyneeltä. Kun tanssivuoro päättyi ja hän sai astua lavalta alas, Cindy kutsui hänet pöytäämme. Tytön nimi oli Jaar. Hän oli 25-vuotias, ja olimme päätelleet oikein: tämä oli hänen ensimmäinen iltansa baarissa työssä. Häntä pelotti. – Pelottavaa tämä onkin! Cindy totesi hänelle.

Jaarin ainoa elossa oleva omainen oli 45-vuotias äiti, joka sairasti rintasyöpää. Syöpä oli edennyt jo viimeiseen vaiheeseen, äiti oli menettänyt kaikki hiuksensa, eikä hän enää jaksanut puhua. Lääkäri oli ennustanut Jaarin äidille kaksi viikkoa elinaikaa. Äiti oli ollut nyt kaksi kuukautta sairaalassa, ja hänelle annetiin kemoterapiaa.

Cindy kysyi, miksi kemoterapiaa jatkettiin, jos äidillä oli enää kaksi viikkoa elinaikaa jäljellä. Jaar sanoi kyyneleet silmissä, että äiti oli ainoa ihminen, joka hänellä oli, ja hän halusi tehdä kaiken voitavansa. Siksi hän oli tullut baariin töihin. Jaarilla oli ollut aiemmin työpaikka tehtaassa, mutta tehdastyöläisen palkka ei riittänyt sairaalahoidon kustannuksiin ja kemoterapiaan, ja kun hän kuuli kaveriltaan, että seksityössä voisi ansaita nopeasti paljon rahaa, hän oli päätynyt tähän baariin samana iltana kuin me.

Cindy tarjosi Jaarille mahdollisuutta tulla käsityöpajaamme töihin, mutta Jaar totesi, ettei palkka olisi riittävä sairaalakustannusten peittämiseen. Jaar sanoi jäävänsä baariin ainakin kahdeksi viikoksi ja katsovansa sitten, mitä tekisi. Hän uskoi voivansa tehdä paljon rahaa noiden kahden viikon aikana. Se oli harhaluulo, sillä aloittelijoille maksettiin huonosti, ja kokeneemmat prostituoidut valikoivat parhaat asiakkaat itselleen. Kilpailu oli kovaa, tyttöjä oli tuhansia, eikä kaikille riittänyt mieasiakkaita.

Jaar oli vielä viaton, ensimmäistä päivää töissä, ja hänen olisi helppo irrottautua nyt, ennen kuin virta imaisisi hänet mukaansa. Ennen pitkää hän alkaisi käyttää yhä enemmän alkoholia, myöhemmin huumeita – turruttaakseen prostituoituna työskentelyn aiheuttaman pahan olon, kuten useimmat baaritytöt tekivät – ja sen jälkeen kaikki alkaisi vähitellen tuntua merkityksettömältä. Kun ruumis oli myyty ja sielu turrutettu, ja iso raha kahisi kukkarossa, oli silmukka kiertynyt kaulaan eikä lähtisi enää irti. Pitkän linjan prostituoituja oli vaikea saada kiinnostumaan muusta, sillä he olivat turtuneita ja alkoholisoituneita, eivätkä he enää osanneet kuvitella, että olisi olemassa vaihtoehtoja.

after work

Myöhäisillan päätteeksi me rukoilimme baarissa Jaarin puolesta, joka taisteli kyyneleitä vastaan. Sen jälkeen erkanimme kukin tahoillemme.

Asiat saivat yllättäen nopean käänteen, sillä seuraavana iltapäivänä Jaar soitti hädissään Cindylle ja kertoi äitinsä kuolleen yöllä. Jaarin työpäivä baarissa oli päättynyt 02.00, minkä jälkeen hän oli mennyt sairaalaan katsomaan äitiään. Lääkäri kertoi äidin kuolleen 01.30. Jaar oli niin onneton, että matkalla kotiin hän osti pullon myrkkyä, jolla hän ajatteli päättää päivänsä ja seurata äitiään. Yhtäkkiä hän kuuli äänen sanovan, ettei hänen pitäisi tehdä sitä, ja hän päätti nukkua ensin hiukan. Unessa hän näki Cindyn ja päätti herättyään soittaa tälle.

Aamulla hänen täytyi kuitenkin viedä ensin äidin ruumis buddhalaistemppeliin polttohautausta varten. Hänellä ei ollut varaa tehdä asiaankuuluvia seremonioita, eikä hänellä ollut ketään sukulaisia, jotka olisivat voineet tai halunneet auttaa häntä. Kolmelta iltapäivällä hän oli saanut toimituksen päätökseen ja soitti itkien Cindylle. Cindy meni tapaamaan häntä ja toi hänet järjestömme päämajaan.

Jaar kertoi, ettei hän ollut edellisyönä baarissa kyennyt menemään miesten kanssa eikä ollut edes pystynyt puhumaan kenenkään kanssa, ja siten hän ei ollut myöskään saanut provisiotaan illasta. Hänellä ei ollut muuta rahaa kuin se, mitä Cindy oli hänelle antanut, jotta hän pääsisi töiden jälkeen kotiin. Hänestä tuntui, että hän oli yksin maailmassa eikä hänen elämällään ollut mitään arvoa. Isäkin oli hänet hylännyt. Cindy vakuutti, ettei Jaarin tarvinnut jäädä yksin; me olisimme hänen perheensä, hänen sisariaan. Cindy puhui Jaarille rakastavasta Jumalasta, kunnes Jaar oli saanut toivonkipinän takaisin ja uskalsi palata yöksi kotiin ilman itsetuhoisia ajatuksia.

Jaar ei halunnut mennä takaisin baariin. Järjestöllämme oli lista baaritytöistä, jotka olivat lopen kyllästyneitä elämäntapaansa ja jonottavat päästäkseen meille töihin. Vaikka meillä oli jo täyttä eikä paikkoja riittänyt kaikille, Jaar meni jonon ohitse, sillä hänen tilanteensa oli akuutti. Jaar oli jäänyt orvoksi, hän oli yksinäinen, peloissaan ja rahaton, ja lupasimme hänelle paikan järjestömme ylläpitämästä turvakodista, jotta hänen ei tarvitsisi jäädä asumaan yksin. Hänen oma vuokraemäntänsä uhkaa häätää hänet ulos asunnosta kuultuaan äidin kuolleen. Turvakodissa hän saisi paljon rakkautta ja huolenpitoa toisilta kovia kokeneilta naisilta.

Jos Jaarin äiti olisi elänyt vielä ne kaksi viikkoa, jotka lääkäri oli hänelle elinaikaa ennustanut, olisi Jaar jäänyt baariin töihin, ja hänen elämänsä olisi saattanut lähteä kulkemaan aivan toiseen suuntaan. Lisäksi Jaar olisi uhrannut itsensä turhaan, sillä äidin kuolema oli vääjäämätön.

Jaarin oli tarkoitus muuttaa turvakotiin seuraavana viikonloppuna, mutta hänestä ei kuulunutkaan mitään. Hän ei soittanut kuten oli luvannut. Cindykään ei soittanut hänelle, koska halusi jättää vastuun päätöksenteosta hänelle itselleen, vaikka olikin hiukan huolissaan tietäessään Jaarin hautoneen itsemurhaa. Jaaria ei näkynyt sunnuntaina, ei myöskään maanantaiaamuna.

Maanantaina iltapäivällä Bangkokiin ilmaantui raivoisa trooppinen myrsky. Yhtäkkiä Jaar seisoi päämajamme ovella. Hän oli likomärkä, ja thaimaalainen työntekijä Pon vei hänet vaihtamaan vaatteita. Jaar tärisi vilusta, ja hänelle annettiin kuiva pyyhe. Olosuhteista huolimatta Jaar vaikutti levolliselta. Hän sanoi haluavansa nyt kertoa sen osan tarinasta, jota ei ollut vielä aiemmin kertonut:

Sinä iltana kun Jaar oli päättänyt aloittaa työt seksibaarissa, hän oli noussut portaat ylös toisessa kerroksessa sijaitsevaan baariin ja nähnyt siellä hyvin suuren valkokaapuisen hahmon. Hän ei kyennyt näkemään hahmon päätä, mutta se oli hyvin kirkas. Hahmo oli ojentanut käden Jaaria kohti, ja Jaar oli ihmetellyt mielessään, mikä se oli – henkiolentoko? – Ei voinut olla, hän ajatteli, sillä henget olivat synkkiä ja pelottavia, eivät kirkkaita. Tuntia myöhemmin tiimimme saapui baariin, ja muutamaa tuntia myöhemmin Jaarin äiti oli kuollut.

Sitten seuraavana sunnuntaina Jaarin oli määrä muuttaa järjestömme turvakotiin, ja luulimme, että hän oli muuttanut mielensä, kun häntä ei kuulunut. Nyt hän kertoi tulleensa sunnuntaina etsimään meitä, mutta ei ollut löytänyt perille. Kulman takana oli thaimaalainen kirkko, ja Jaar oli kysynyt joltain paikalla olevalta, saisiko hän mennä sinne sisälle.

Kirkko oli hiljainen eikä siellä ollut ketään, joten Jaar käveli suoraan alttarille ja istui alas ristin juurelle. Jokin hyvin konkreettinen, käsinkosketeltava läsnäolo tuli istumaan hänen viereensä. Se oli täynnä valoa ja rauhaa. Jaar tunsi, miten joku piteli häntä käsivarsilla, ja hän nojasi tuota läsnäoloa vasten. Jaarin levätessä siinä hän kuuli äänen, ei naisen eikä miehen äänen mutta kauniin äänen, joka sanoi hänelle, ettei hänen tarvitsisi pelätä:

– Sinä et ole yksin. Elämäsi on arvokas. Olet oikealla tiellä. Seuraa tätä tietä, ja minä johdatan sinut hyvään.

Paljon muutakin ääni sanoi, ja Jaar pysyi siinä kuuntelemassa noin puoli tuntia. Hänestä tuntui kuin kaikki hänen taakkansa olisi otettu pois ja heitetty menemään. Hän tunsi itsensä kevyeksi, rauhalliseksi ja ihmeen onnelliseksi. Tuosta isänsä hylkäämästä ja äidistään orvoksi jääneestä tytöstä tuntui kuin hänellä olisi yhtäkkiä ollut molemmat – sekä isä että äiti.

Kun Jaar käveli yksinään ulos tyhjästä kirkosta, hän hymyili ja nauroi ääneen, ja hän ajatteli, että ihmiset varmaan luulivat hänen olevan hullu. Sama ääni ohjasi hänen kulkuaan, ja yhtäkkiä hän törmäsi äitinsä työnantajaan, jonka palveluksessa äiti oli työskennellyt viimeiset kaksikymmentä vuotta. Työnantaja halusi osoittaa hyvyyttä entisen pitkäaikaisen työntekijänsä tyttärelle ja tarjosi Jaarille asuinhuonetta käyttöön veloituksetta. Jaar oli ihmeissään, miten asiat yhtäkkiä näyttivätkin menevän hyvin. Hän päätteli, että Jumala oli auttanut häntä, koska hän oli avannut sydämensä Jumalalle.

Kuuntelimme Jaarin kertomusta kosketettuina. Jaarilla oli paljon kysymyksiä. Cindy vakuutti Jaarille, ettei järjestössämme kenenkään edellytetty kääntyvän kristityksi, mutta Jaar sanoi, että hän uskoi tavanneensa Jeesuksen; hän oli löytänyt rauhan, eikä hänen enää tarvinnut olla yksin.

“Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” (Matt. 18:10-11)

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 73,077 kertaa
%d bloggers like this: