78. Alennusmyynti jatkuu…

Olin tehnyt sopimuksen säännöllisistä tanssikeikoista Bangkokin epämääräisimmän arabiravintolan kanssa. Sama meininki jatkui illasta toiseen. Paikan epämiellyttävyydestä huolimatta aloin saada kontaktia ravintolan perällä olevan synkän oven takana tanssiviin Bollywood-tyttöihin, joiden kanssa käytin yhteistä pukuhuonetta. He tuntuivat hyväksyneen minut joukkoonsa, ja jaoimme ahtaan pukukopin sulassa sovussa, eikä laukuistani kadonnut esitysteni aikana mitään.

Tytöt eivät halunneet puhua paljon itestään. Ei ollut vaikea kuvitella, minkälaisia ihmiskohtaloita noiden suttuisesti meikattujen kasvojen taakse kätkeytyi.

Tyttöjen silmät olivat sameat; heidät oli huumattu jollakin. Meikit tummissa silmissä olivat hirveät. Luonnonkauniista tytöistä saa uskomattoman rumia räikeällä sotamaalauksella, vaikka heidän pyrkimyksensä oli epäilemättä kaunistaa itseään. Kaikki tekivät meikkinsä itse. Talo tarjosi käyttöömme kaksi kampaajaa. Nämä olisivat suihkuttaneet lakalla tönköiksi minunkin hiukseni, jos olisin päästänyt heidät riittävän lähelle. Ihailin tyttöjen pitkiä mustia hiuksia yrittäen pitää omani kuosissa trooppisessa hikimajassa.

salon

Tytöt asuivat saman talon yläkerrassa, jossa me tanssimme. Heiltä oli tavalliseen tapaan otettu passit pois, jotteivät he karkaisi. En tiedä, oliko heillä ylipäätään lupaa astua talosta ulos. Kun kysyin heiltä asiasta, he mutisivat jotain sekavaa ja vaihtoivat aihetta. Tiesin, että heitä oli kielletty puhumasta. Meillä kaikilla oli jonkinasteinen vaitiolovelvollisuus. Näin heitä ainoastaan sisätiloissa. He nukkuivat päivät ja heräsivät myöhään iltapäivällä syömään, tulivat alas pukuhuoneeseen laittamaan meikit ja hiukset, ja sitten he tanssivat iltakymmenestä aamukuuteen – seitsemänä yönä viikossa – sekä tekivät muuta, mitä Ali halusi heidän tekevän.

Vaikka me olimme kaikki tanssijoita, meidän asemamme erosi kuin yö ja päivä. Nuo huumatut neidot olivat köyhiä nuoria tyttöjä, jotka olivat eri vaiheiden kautta päätyneet Nepalista ja Pakistanista tähän helvetin esikartanoon leikkimään tanssijaa. Sen lisäksi, ettei heillä ollut tanssijan koulutusta tai edes taitoja, heillä ei ollut mitään oikeuksia. Ali omisti heidät, ja heidän oli tehtävä, mitä Ali käski. Heidän henkensä oli kirjaimellisesti Alin kädessä. Aina silloin tällöin noilla kulmilla katosi tai kuoli tanssityttöjä. Niistä ei kerrottu uutisissa, sillä ketäpä sellaiset uutiset olisivat kiinnostaneet. Alati tehokas poliisi ratkaisi kuolinsyyt nopeasti: itsemurhia kaikki. Raha vaihtoi omistajaa.

Ei noilla tytöillä ollut oikeastaan myöskään suunnitelmaa omaa elämäänsä varten. Jokainen päivä oli eloonjäämistaistelua. Heillä oli ruokaa ja katto pään päällä; joillekin se riitti. Huumeiden vaikutuksen alaisena he eivät edes miettineet asiaa. Heitä nauratti vain. He yrittivät saada minua nauramaan kanssaan, mutta minua ei naurattanut.

Joskus oman esitykseni päätyttyä en lähtenyt heti kotiin vaan jäin katsomaan heidän Bollywood-showtaan. He eivät osanneet tanssia, mutta ei se ketään haitannut. Pääasia, että he olivat nuoria ja kauniita. He tepastelivat lavalla edestakaisin seksikkäissä vaatteissa heilutellen käsivarsiaan rytmikkään Bollywood-musiikin tahtiin ja tekivät parhaansa miellyttääkseen salissa istuvia yksinäisiä pakistanilaismiehiä.

Kävin jututtamassa joitakin noista miehistä, sillä yritin ymmärtää heitäkin. He tulivat tänne yö toisensa jälkeen istumaan yksin pöytään pimeässä salissa ja juomaan itsensä humalaan ja katsomaan lavalla heiluvia huumattuja tyttöjä. Heidän mielestään tämä oli mahtava show, tytöt ihania, ja ilo ylimmillään. Minusta siinä oli ihmiskunnan rappiotila hyvin tiivistettynä.

Minä olin itse valinnut tieni. Tein itse sopimukseni Alin kanssa ja sovin itse omista ehdoistani. Ali sen paremmin kuin kukaan muukaan mies ei tulisi metrin säteelle minusta. Voin mennä ja tulla miten halusin, eikä Ali nähnyt vilaustakaan passistani, millä hän olisi voinut kontrolloida minua. Hänellä ei ollut valtaa minuun. En minäkään silti halunnut ärsyttää Alia liikaa, sillä en halunnut poliisin toteavan pian minunkin tehneen itsemurhan. Ali oli arvaamaton. Hänessä oli selvästi havaittavaa psykopaatin vikaa.

Bollywood-luolan manageri huomasi minun seisovan pimeän salin perällä katselemassa tyttöjen esitystä. Hän tarkkaili minua hetken ja kutsui sitten luokseen. Hän näytti minulle puhelimestaan joukon minusta otettuja kuvia, jotka olivat tallennettuina omaan erilliseen kansioonsa, ja osoitti minua sormella nyökäten kuin salaliittolainen. Hymyilin kuin asia olisi ollut minulle yhdentekevä. Vaikka olin järkyttynyt, en antanut miehen huomata sitä. Jätin kysymättä, miksi tuon irvokkaan luolan johtajalla – ihmiskauppiaalla, jota en ollut koskaan ennen tavannut – oli puhelimessaan minun kuviani. Arvelin, ettei sitä kysymystä kannattanut esittää. Sen sijaan kehuin hänen tanssityttöjään.

Mies oli minua kohtaan erittäin ystävällinen, kuten kaikki muukin paikan henkilökunta, mutta en ollut varma, miten minun olisi pitänyt häneen ja hänen kuvakokoelmaansa suhtautua. Oliko hän yksi Alin koirista vai itsenäinen alan mies – sillä tuskin oli merkitystä. En pitänyt näistä mafian verkostoista.

lanterns

En vielä tiennyt, että se tuli olemaan viimeinen iltani siinä luolassa. Tanssin juuri hyvässä fiiliksessä libanonilaiseen pop-kappaleeseen, joka oli yksi suosikeistani, kun pääpomo Ali alkoi viittilöidä minulle vartiopaikaltaan ulko-oven luota kiukkuisen näköisenä. En ymmärtänyt elettä, vaan jatkoin tanssia. Ali nousi valtaistuimeltaan kuin myrskyn merkki ja vääntäytyi luokseni. Hän liikkui aina vaivalloisesti, sillä hän painoi ainakin kaksisataa kiloa.

– Mitä helvettiä sinä teet? hän huusi minulle keskeyttäen esitykseni kaikkien asiakkaiden ja henkilökunnan edessä. Sitten hän alkoi ilvehtiä ja kiroilla arabiaksi koettaen saada arabiasiakkaat puolelleen pilkkaamaan minua. En ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Hän antoi DJ:lle käskyn vaihtaa heti kappaletta. Kaikki tuijottivat minua. Hyvä tunnelma oli mennyttä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä olin tehnyt väärin. Loppuilta meni päin mäntyä. Päättelin Alin nolanneen minut, koska olin tanssinut hänen mielestään huonosti. Yleisöstä en ollut huomannut mitään merkkiä siitä, etteivät he olisi pitäneet esityksestäni, pikemminkin päinvaston.

Tauolla Ali kävi vielä haukkumassa minua lisää, ja silloin selvisi syy: hän ei ollut pitänyt kyseisestä musiikkikappaleesta. Tuo libanonilainen pop-kappale ei hänen mukaansa ollut vatsatanssimusiikkia, ja hän ivasi, olinko minä mikään vatsatanssija lainkaan, kun en ymmärtänyt musiikista mitään. Vastasin olevani tietoinen, ettei tuo kappale ollut varsinaisesti vatsatanssimusiikkia, kuten ei ollut valtaosa muustakaan arabiankielisestä musiikista, jota vatsatanssijat ympäri maailman  käyttivät, mutta olin valinnut se siksi, että halusin musiikkivalikoimani olevan mahdollisimman monipuolinen ja palvelevan mahdollisimman monenlaista yleisöä. Ali puhisi minulle halveksivasti. En jaksanut väitellä hänen kanssaan.

Tanssin luvatut settini loppuun parhaani mukaan. Vaihdoin vaatteet ja varmistin, etten jättänyt mitään pukuhuoneeseen. Päätin ottaa tanssikeppini mukaan kotiin siltä varalta, etten jostain syystä enää palaisikaan. Minulla oli kummallinen aavistus. Kävelin Alin luokse. Hän ojensi minulle kirjekuoreni. Hän oli taas aivan normaali ja ystävällinen itsensä. Hän tuntui unohtaneen koko episodin. Mitään positiivista palautetta tai kiitosta en kuitenkaan saanut, kuten en koskaan ennenkään.

Bollywood-tyttöjä en saanut hyvästeltyä, sillä heillä oli oma shownsa meneillään toisessa salissa, enkä minä tuntenut enää itseäni tervetulleeksi sinne managerin osoitettua, että hän tunsi minut paremmin kuin minä hänet.

Kun jätin Alin valtakunnan taakseni ja pääsin ulos kadulle, mietin, olisiko minun pitänyt puhua suuni puhtaaksi ja lausua Alille suorat sävelet, mitä hänen käytöksestään ajattelin. Se oli ollut aivan kielen päällä. Ehkä oli hyvä, että hillitsin itseni. Hänen kaltaisensa ihminen ei kuitenkaan ymmärtäisi. Enkä halunnut hänen lähettävän verikoiriaan perääni antamaan minulle opetusta, mikäli hänelle jäisi jotain hampaankoloon.

Kävelin kaljabaarien reunustamaa katua ja mietin, mitä minä täällä oikein tein. En ollut saanut mitään aikaiseksi. Olin suunnitellut, että olisin ajan kuluessa auttanut nuo viisitoista Bollywood-tyttöä vapauteen, mutta tajusin, että käteni olivat sidotut. Minua oli tarkkailtu ja minut oli merkitty jo ennen kuin olin edes tullut taloon.

street

Kadulla baarien edessä parveili onnellisen näköisiä länsimaalaisia miehiä enemmän tai vähemmän humalassa niukasti pukeutuneiden prostituoitujen keskellä. Minä puikkelehdin egyptiläinen tanssikeppi kainalossa heidän välissään raahaten painavaa matkalaukkua, ja näytin varmaankin omituiselta säädyllisessä arkimekossani. Yhtäkkiä matkantekoni keskeytyi, kun nuori aasialainen mies pysäytti minut ja ojensi minulle hymyillen kaksi punaista ruusua. Se oli niin odottamatonta, että ehdin hädin tuskin kiittää, kun tuntematon herrasmies oli mennyt menojaan.

Katsoin vielä ihmeissäni hänen jälkeensä ja samalla hetkellä tunsin jonkun tunkevan kätensä väkivalloin jalkoväliini. Tanssikeppi viuhahti ilmassa, ja iskin virnuilevaa länsimaalaista miestä kepillä vatsaan, ennen kuin hän ehti tajuta, mitä tapahtui. Hänen seurassaan olevat thaimaalaiset leidipojat rähähtivät nauruun. Mies tuijotti minua hölmistyneenä kuin uskomatta, että olin lyönyt häntä. Kohotin kepin uudelleen ilmaan ja olisin lyönyt lisää, lujempaa ja alemmaksi, mutta mies lähti perääntymään kiroillen ja solvaten minua jykevällä amerikkalaisella aksentilla. Tuo järjen jättiläinen oli halunnut testata siinä keskellä jalkakäytävää, kumpaa sukupuolta olin.

Aivan vieressä oli baarin terassi täynnä länsimaalaisia miehiä, jotka olivat seuranneet tilannetta ilmeisen huvittuneina. Yksikään ei tehnyt elettäkään tullakseen kysymään, olinko kunnossa tai tarvitsinko apua. Avonaisesta käsilaukustani oli lentänyt tapahtuman tuoksinassa tavaraa kadulle. Tien varressa istuva pieni myyjätäti poimi pudonneet tavarat ja toi ne minulle sanoen jotain ja hymyillen rohkaisevasti. Hän oli selvästi mielissään reaktiostani. Katutytöt eivät olleet mielissään. Olin lyönyt heidän potentiaalista asiakastaan. Meidän tyttöjen tehtävähän oli miellyttää miehiä, ei hakata heitä kepillä.

Minua ahdisti koko punaisten lyhtyjen alue. Se oli ensimmäinen kerta, kun ajattelin, montako viikkoa vielä jaksaisin tätä, ja mietin, miksi minä oikeastaan haaskasin aikaani tanssimalla näille oksettaville olennoille. Kaikki ne vuodet, jotka olin opiskellut tanssia, olin kuvitellut olevani artisti. Sinä iltana jokin ovi sulkeutui peruuttamattomasti, ja minusta tuntui, että lähtölaskentani oli alkanut.

Olin ilmoittanut Alille, etten olisi seuraavana viikonloppuna käytettävissä, sillä olin menossa käymään Bahrainissa. Yllättäen Ali kuitenkin soitti perjantaina kymmenen aikaan illalla sekavan puhelun:

– Hadassa-darling, olen pahoillani, mutta emme tarvitsekaan sinua. Soita minulle takaisin, kun olet vaihtanut vaatteet.

– Mitä tarkoitat? olin ymmälläni. Olin kotona ja menossa nukkumaan. Ali puhui nopeasti ja kuulosti hätäänyneeltä:

– Olen todella pahoillani! Sinun on lähdettävä heti pois! Vaihda vaatteet ja soita minulle, kun olet valmis. Hän kuulosti melkein pelokkaalta.

– En ymmärrä. Mitä on tapahtunut? Luuliko Ali minun olevan pukuhuoneessa valmistautumassa esiintymään? Ali pyyteli moneen kertaan nöyrästi anteeksi ja sulki luurin. Se oli sen tarinan loppu. En soittanut takaisin enkä koskaan enää kuullut Alista.

dance cane

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 69,863 kertaa
%d bloggers like this: