83. Saudikarkelot

Majapaikkani Bahrainin Hoorassa oli outo kummitustalo. Siellä ei näyttänyt olevan ketään muita kuin minä, ja usein tuli sellainen tunne kuin huoneessani olisi käyty, vaikka kaiken järjen mukaan siellä ei ollut käynyt kukaan. Ystävättäreni Souriya haki minut päivittäin miesystävänsä kotiin, missä Souriya opetti minulle perinteistä saudiarabialaista tanssia, khaleegia, ja tanssimme olohuoneessa sillä aikaa, kun hänen miesystävänsä laittoi meille ruokaa. Välillä mies vei meitä italialaiseen ravintolaan meren rannalle tai ajelulle tai shoppailemaan basaariin.

SAMSUNG CSC

Olisin halunnut ostaa basaarista kultaisen riipuksen arabiankielisellä tekstillä, mutta kultakaupat eivät olleet halukkaita palvelemaan minua. Kun pyysin saada katsella kultakoruja, minulle tarjottiin hopeaa tai kehotettiin menemään hopeakauppoihin. En ymmärtänyt, mistä kiikasti. En halunnut hopeaa vaan kultaa! Souriyan miesystävä tarjoutui ostamaan riipuksen minulle. Kieltäydyin. Hän oli ollut jo aivan liian avokätinen. Lähi-idän miesten tapaan hän kuljetti meitä ympäriinsä ja vaati saada maksaa kaiken. Ainoastaan yökerhoon hän ei tullut mukaan, kun menin öisin katsomaan Souriyan vatsatanssiesityksiä.

Lauantaina kävelin kaupungin laidalle Bahrainin suurmoskeijaan. Siellä innokas Mona-niminen opas esitteli minulle hienoa rakennusta ja teki parhaansa saadakseen minut käännytetyksi muslimiksi. Hän oli innoissaan siitä, että olin suomalainen, sillä hänen kertomansa mukaan Suomen muslimiyhteisöllä ja Bahrainilla oli erityisen lämpimät välit, ja Bahrain aikoi rahoittaa Suomen suurmoskeijan rakennusprojektin sitten, kun Suomen valtio näyttäisi sille vihreää valoa. Ja Islamin Valo saisi vallata Suomen. Monan silmät loistivat.

– Oletko varma, että Suomeen rakennetaan suurmoskeija? kysyin epäillen. – Eikö se hanke ole jo kuopattu?
– Tottakai rakennetaan. Kaikki on meidän puoleltamme valmista. Täällä oli viime viikolla delegaatio Suomesta, ja rahoitus on jo valmiina, itse asiassa olemme jo lahjoittaneet heille osan. Suurmoskeija on vain ajan kysymys, mutta varmaa on, että se vielä nousee Suomeen. Meidän täytyy olla kärsivällisiä. Meillä on maailman paras uskonto, ja haluamme viedä sen kaikkialle. Bahrain on rahoittanut useita moskeijoita eri puolilla Eurooppaa. Sitten Mona vaihtoi aihetta:

– Haluaisitko sinäkin palata islamiin? Olin odottanut tätä kysymystä.
– Kiitos vain, mutta en. Eihän teillä ole paratiisipaikkoja naisille. Mona naurahti hyväntahtoisesti:
– Se on Allahin kädessä. Hän tietää, mikä on meille parasta. Elämä muslimina on niin antoisaa, kun saa palvella Allahia. Sinunkin elämäsi saisi täyttymyksensä. Haluaisitko lausua uskontunnustuksemme? Voin opastaa sinua.
– Osaan kyllä uskontunnustuksenne, mutta minulla on omani.
– On hienoa, että olet vakaumuksellinen kristitty, teilläkin on yksi Jumala. Mutta tiedät varmaan, että teidän Raamattunne on väärennetty. Allah antoi profeetalleen Muhammedille – rauha hänen ylleen – alkuperäisen väärentämättömän ilmoituksensa. Siinä on ainoa totuus. Teille kristityille niin kuin juutalaisillekin on opetettu asiat väärin, koska teidän kirjoituksenne…

– Kuule, keskeytin hänet, – minä en tule kertomaan teille, että te uskotte väärin ja että teidän kirjanne on väärennetty. Jos kunnioitatte muita, tekään ette halveksi heidän uskoaan. Minulla on minun uskoni enkä tarvitse toista. Kuulen mielelläni sinun uskostasi, mutta en halua olla käännytyksen kohteena. Tulin tutustumaan tähän moskeijaan, koska olen kiinnostunut sen arkkitehtuurista.
– Hyvä on, kuten haluat, Mona sanoi hymyillen edelleen kuin jakoavain. En ollut koskaan tavannut yhtä hymyilevää moskeijaopasta. Mona oli tehnyt tehtävänsä, mutta valitettavasti minä vääräuskoinen en halunnut palata islamiin, joten me hyvästelimme toisemme kaikessa ystävyydessä ja jatkoimme eri suuntiin.

SAMSUNG CSC

Sain viikon kuluttua tarpeekseni Hoorasta. Olin luullut asuvani samassa talossa Souriyan kanssa, ja vaikka hän virallisesti asuikin siellä, hän todellisuudessa majaili salaa miesystävänsä luona, joten minä jouduin olemaan paljon itsekseni. Kaipasin ympärilleni enemmän elämää.

Kävelin joka päivä eri puolilla kaupunkia. Luonnollisesti juuri sellaisena päivänä, kun olin lähtenyt pitkälle kierrokselle sitomatta hiuksia kiinni, Saudi-Arabiasta puhalsi raivoisa hiekkamyrsky, joka riepotteli kampaukseni aivan uuteen malliin ja antoi minulle kaupanpäällisiksi kasvokuorinnan. Pakenin silmät ja suut täynnä hiekkaa souqiin, Manaman keskustassa sijaitsevaan basaariin, jossa olin asunut aiemmilla Bahrainin-reissuillani.

Menin käymään vanhassa tutussa hotellissa ja kysyin huvikseni huonetta. Mies tiskin takana vihjaili merkitsevästi, että tämä on kunniallinen perhehotelli. Vastasin tietäväni sen ja että juuri siitä syystä olin tullut. Kerroin olleeni täällä aiemmin ja muistavani hänet. Lamppu miehen päässä syttyi. Hänkin muisti minut. Täällä oli niin vähän yksinäisiä naismatkaajia, että jokainen jäi mieleen. Sen kummempia jahkailematta varasin huoneen, pakkasin seuraavana aamuna kaikessa hiljaisuudessa tavarani ja jätin Hooran haamut taakseni. Muutin elämää sykkivään basaariin, jossa ikinuori Walesin prinssi Charles käyskenteli Camillansa kanssa juuri samalla hetkellä.

Lähellä hotellia oli ravintola, jossa tiesin soittavan yhden kaupungin parhaista bändeistä. Egyptiläiset muusikot soittivat alkuillasta egyptiläisiä klassikoita ja myöhemmin yöllä, kun paikka oli täyttynyt humalaisista saudimiehistä, he vaihtoivat khaleegimusiikkiin. Päätin mennä sinne illalla syömään. Saavuin paikalle liian aikaisin. Eteisaula oli täynnä valkokaapuisia saudimiehiä ja aasialaisia prostituoituja. Olin lievästi ulkopuolinen. Kun istahdin hetkeksi aulan sohvalle, yksi valkokaavuista rojahti kylkeeni, ja vaihdoin liukkaasti sohvaa. Tuijotus kävi niin intensiiviseksi, että piilouduin vessaan. Se oli yhtä saastainen komero kuin Bangkokin tyttöbaarien vessat, ja teki tiukkaa toimittaa siellä minkäänlaista asiaa.

Astuin sisään ravintolaan, joka oli juuri avannut ovensa, ja kävin varmistamassa hovimestarilta, että heillä oli tänään livemusiikkia. Sain vastauksen kyllä – sama orkesteri kuin viime vuonna. Mistä ihmeestä mies saattoi muistaa minut? Hän huusi lavalla laitteitaan säätävälle laulajalle:

– Hei, täällä on se tanssiva tyttö! Laulaja Munir tuli luokseni, ilahtui minut nähdessään ja kysyi:
– Miksi olit niin kauan poissa? Muukin henkilökunta tuli ihmettelemään, olinko se todella minä. Olin vuotta aiemmin käynyt täällä pari kertaa tanssimassa, mutta en ollut kuvitellut kenenkään muistavan minua.

Vaikka ravintola avattiin ruokailijoille alkuillasta, varsinainen action alkoi vasta yhdeksän jälkeen, jolloin bändi ryhtyi soittamaan. Tuolloin vietiin ruoka- ja juomalistat pois, ja hinnat pomppasivat pilviin. Paikalle valui jo valmiiksi juopuneita saudimiehiä, jotka eivät piitanneet siitä, millainen tukku dinaareja yössä paloi. Heitä tuli joka ilta tasainen autoletka Saudi-Arabian puolelta Bahrainiin juhlimaan, sillä tämänkaltainen ilottelu oli heidän kotimaassaan syntiä, mutta täällä ei. Myös jokunen nainen eksyi paikalle. (Lue saudeista lisää TÄÄLTÄ.)

Ravintolassa oli erillisiä looseja, joihin säädylliset naissukupuolen edustajat saattoivat halutessaan piiloutua. Koska minun ei tehnyt mieli kyyhöttää yksin x-kromosomieni kanssa pimeässä peränurkassa, valitsin keskellä ravintolaa olevan pöydän, joka oli rakennettu hienon arabialaisen katoksen alle. Huvimajastani oli suora näköyhteys lavalle.

Viereiseen pöytään saman katoksen alle istui mustaa kasvohuntua käyttävä kaavutettu nainen kera miesseuralaisen, joka ei varmasti ollut hänen aviomiehensä. He tilasivat oluet. Kun juoma saapui pöytään, heitti nainen kasvohunnun syrjään ja alkoi kallistaa lasia reippaaseen tahtiin.

Munir istui kosketinsoittimensa taakse ja alkoi laulaa. Hänellä oli taivaallinen ääni. Hän viittasi minut tanssimaan. Koska yksi saudimiehistä tanssi jo, rohkenin liittyä seuraan. En halunnut herättää pahennusta. Noustessani eteen sain saudiyleisöltä hillittömät aplodit. Musiikin soidessa yhä kiihtyvämmällä temmolla saudit alkoivat taputtaa erikoista monikerroksista taputustaan, johon yhdyin saaden aikaan ällistyneitä katseita. Ei minulle ollut khaleegirytmi vieras. Taputin yhtä railakkaasti kuin saudit.

khaleegitoobi

Viereisen pöydän mustakaapuinen saudinainen oli jo melko tukevassa humalassa siinä vaiheessa, kun pyysin häntä tanssimaan kanssani, sillä näytimme olevan kutakuinkin paikan ainoat naiset. Ympärillemme kerääntyi iloisena taputtava kuoro valkoisiin enkelimekkoihin pukeutuneita miehiä, jotka pitivät meihin kunnioittavan etäisyyden. Joku afrikkalainen mies alkoi ottaa meistä videota, mistä tanssiseuralaiseni säikähti niin, että palasi pöytäänsä, veti kasvohunnun takaisin verhokseen ja vaihtoi pian maisemaa.

Koko ilta oli yhtä juhlaa. Olin tanssinut jo lähes viisi tuntia. Herra naapuripöydästä tilasi minulle juomia ja pyysi tanssimaan lisää ja lisää. Tanssin koko aamuyön. Saudimiehet pitivät minut mehussa ja tarjosivat puhelinnumeroitaan ja hotellihuoneidensa avaimia. Mitä jyrkemmin torjuin kaikki, sitä kovemmin he hurrasivat. Heillä oli kestänyt hetken aikaa tajuta, että länsimaalainen nainen ei juonut alkoholia, ja kun palautin pöytääni tuodut pullot yksi toisensa perään koskemattomina, pöytäni alkoi pian täyttyä tuorepuristetusta appelsiinimehusta.

Missä muussa maailmankolkassa yksinäinen nainen menee ravintolaan syömään, ja tarjoilija alkaa kantaa hänelle juomia, joita tuntemattomat mieshenkilöt ympäri ravintolaa ovat hänelle tilanneet. Ja kun hän pyytää laskun, hänelle kerrotaan, että viereisen pöydän seurue on jo maksanut hänen ruokansakin. Saudit ovat aivan toisella tasolla!

Minusta pidettiin huolta siihen malliin, että kun yli-innostunut tanssijamies yritti tulla pöytääni istumaan, muut saudit ärähtivät ja käskivät hänen jättää minut rauhaan, ja etiopialainen tarjoilija kävi kysymässä, haluaisinko minä, että mies heitettäisiin ravintolasta ulos. Myös bändin jäsenet vahtivat minua lähestulkoon mustasukkaisella hartaudella. Tarjoilijoita lukuunottamatta kukaan ei uskaltanut tulla minusta puolentoista metrin säteelle.

Paikalle oli vähitellen ilmestynyt thaimaalaisia prostituoituja. Yksi heistä komennettiin tanssimaan kanssani. Yritin auttaa häntä tanssimaan khaleegia, mutta tyttö hämmentyi omituisesta rytmistä. Kun juttelimme, tein kardinaalivirheen ja mainitsin asuvani Thaimaassa. Tyttö meni lopullisesti lukkoon ja pakeni paikalta. Muutkin thaitytöt katosivat saman tien. He pelkäsivät minun paljastavan heidät, sillä hehän työskentelivät täällä kampaajina, kosmetologeina ja kynsienhoitajina. Päätin, että minun oli aika mennä nukkumaan. Kävin kiittämässä naapuripöydän seuruetta siitä, että he olivat hoitaneet laskuni.

Arabialainen anteliaisuus jatkui omassa hotellissani, missä ravintolapäällikkö avasi minulle ruokasalin oven, toivotti tervetulleeksi aamiaispöytään ja julisti, ettei minun tarvinnut maksaa. Hänkin muisti minut edellisvuodelta.

Seuraavana iltana menin täynnä iloa tanssipaikkaani tasan kello yhdeksän. En halunnut menettää yhtään suosikkikappaleistani. Olin kuitenkin päättänyt tällä kertaa olla tanssimatta, jotten järkyttäisi liikaa konservatiivisempia partanaamoja. Tilasin mehun ja istuin kuuntelemaan Munirin ja poikien soitantoa sekä taputin rytmiä kilpaa saudien kanssa.

Vessassa tunisialainen laulajatar Warda tuli kertomaan pitäneensä kovasti tanssistani ja ihmetteli, miksen tanssinut tänään. En osannut selittää; minulla oli kummallinen tunne. Kun Wardan lisäksi myös Munir ja etiopialainen tarjoilija maanittelivat minua nousemaan esiin, tein sen lopulta vastahakoisesti. Sain raikuvat aplodit ja olin taas yhden illan tähti. Saudit olivat riemuissaan. Munir soitti minua varten yhden egyptiläisen kappaleen ja yhden khaleegin.

khaleegi_PS cut

Enempää en ehtinyt tanssia, kun tarjoilija tuli ilmoittamaan, että johtaja halusi keskustella kanssani. Vastasin, että hän oli toki tervetullut puheilleni. Ei, vaan hän halusi tavata minut toimistossaan. Ihmettelin, miksi minun oli mentävä tapaamaan johtajaa kesken parhaimman illan. En arvannut, mitä tuleman piti. Tervehdin miestä iloisesti. Arvelin hänen egyptiläisenä pitäneen egyptiläisestä tanssista.

Arvelin väärin. Hän oli raivoissaan. Hän sai vaivoin hillittyä itsensä ja kielsi minua enää tanssimasta, koska ”miehet saattaisivat katsoa minua”. Siis katsoa, mitä?! Mitä väärää katsomisessa oli? Ihmisillä on normaalisti silmät, ja kaikilla oli ollut hauskaa eikä kukaan ollut tehnyt mitään sopimatonta. Enempiä selittelemättä johtaja määräsi jyrkästi, että minun oli pysyttävä ravintolassa loosissani. Voisin kyllä istua hiljaa paikallani ja syödä ja kuunnella musiikkia, mutta minun oli pidettävä itseni piilossa.

– Nuo tuolla ovat arabimiehiä ja he voivat katsoa sinua pahasti! Tämä ei ole Amerikka!
– En kuvitellutkaan olevani Amerikassa, vastasin kuivasti. – Kaikki muutkin tanssivat, ja kaikki ovat olleet minua kohtaan pelkästään ystävällisiä. Tunsin itseni syvästi loukatuksi.
– He ovat miehiä, he saavat tanssia jos haluavat. Sinä olet eri asia.
– Ymmärrän, sanoin jäätävästi. Pyysin anteeksi ja kiitin oikaisusta. Pyysin samalla laskun. Maksoin laskuni ja poistuin.

Olin murtunut. Tuo ravintola, bändi, musiikki ja tanssi – etenkin tanssi oli yksi keskeisistä syistä, miksi olin tullut nimenomaan Bahrainiin. Missä muualla voisin oppia khaleegitanssia sen autenttisessa ympäristössä? Aitoa khaleegia ei opetettu missään. Koko maailmassa ei ollut ainuttakaan khaleegitanssikoulua, koska tanssikoulut olivat khaleegimaissa syntiä.

Jälleen kerran tanssiminen oli likaista ja sopimatonta, koska ihmisen oma mieli oli likainen. Minusta tehtiin ongelma, vaikka ongelma oli jonkun toisen pään sisällä. En voinut väittää vastaan ravintolan johtajalle, olihan se hänen ravintolansa. Minä olin vain asiakas, ja täällä asiakas oli väärässä, jos hänellä oli väärät kromosomit.

Olin viettänyt paljon aikaa elämässäni Lähi-idässä, eikä minulla ollut koskaan ollut ongelmia arabimiesten kanssa saati että joku olisi “katsonut minua pahasti”. En edes tiennyt, mitä se tarkoitti. Pukeuduin säädyllisesti peittäen itseni kaulasta varpaisiin, en puhunut miesten kanssa ilman asiaa, enkä lätrännyt alkoholilla. Arabit olivat aina kohdelleet minua kunnioittavasti.

Menin seuraavana aamuna hotellin aamiaiselle vähän ennen kuin ruuat korjattiin pois. Paikalla oli minun lisäkseni vain yksi kasvohunnuton saudinainen. Hän hymyili minulle ystävällisesti. Pian sen jälkeen hän puhkesi itkuun ja poistui paikalta. Olimme melko samoissa tunnelmissa. En tiennyt, mitä enää tein Bahrainissa.

Hiihtelin seuraavat päivät synkkänä basaarissa ja istuin yksikseni kadun varressa juomassa avokadomehua. Kuten aina Persianlahden maissa, kukaan ei puhunut tuntemattomalle, ja sain olla ypöyksin lukuunottamatta niitä päiviä, joina tapasin ystävättäreni Souriyan. Kävin edelleen hänen luonaan oppimassa khaleegitanssia, ja hän ihmetteli, miten uskalsin liikkua yksin ulkona pimeän aikaan ja mennä yksin ravintolaan. Hän ei koskaan mennyt mihinkään ilman miesystäväänsä.

kummitus

Seuraavalla viikolla näin unen, jossa ravintolan johtaja tuli pyytämään anteeksi ja kutsui minut takaisin tanssimaan. Herättyäni minusta tuntui kummalliselta, kuin uni olisi ollut totta, ja päätin, että en menisi ravintolaan, koska en uskonut ylpeän miehen olevan kykenevä ottamaan sanojaan takaisin, enkä halunnut elämääni ylimääräistä draamaa.

Myöhään samana iltana olin palaamassa kaupungilta hotelliin, kun kuulin jostain itseni ulkopuolelta sanat: Mene takaisin! Anna hänelle tilaisuus! En halunnut mennä samaan paikkaan uudelleen nöyryytettäväksi, mutta sanat toistuivat entistä painokkaammin. Kuin tahdoton nukke käännyin ympäri, ja jalkani veivät minut ravintolaan, jossa kohta istuin vakiopöydässäni. Henkilökunta ei tervehtinyt  minua. Päätin pysyä siinä kuin tatti, vaikka olin henkisesti varautunut siihen, että minua saatettaisiin pyytää poistumaan.

Harmitti, kun en voinut liittyä muiden tanssijoiden joukkoon. Paikalleni kahlittuna katselin saudien hyväntuulista karkelointia. Heidän joukossaan tanssi kaksi arabinaista, jotka saivat heilua vapaasti kenenkään puuttumatta asiaan tai katsomatta heitä pahasti.

Kun Munir huomasi minun saapuneen paikalle, hän vaihtoi kappaleen lennossa egyptiläiseen baladiin, jonka tiesi olevan lempitanssimusiikkiani. Hän luritteli hetken hidasta baladia ihmetellen samalla ilmeillään, miksi en noussut tanssimaan. Ymmärsin kyllä hänen eleensä, mutta en voinut tehdä mitään. Munir käski etiopialaisen tarjoilijan tulla sanomaan minulle, että hän halusi minun tanssivan, mutta vastasin tarjoilijalle, että en voinut. Muusikot näyttivät hämmentyneiltä ja yrittivät vuorotellen viittoilla minua lavalle. He eivät tienneet, että minä en enää tanssisi muutoin kuin johtajan itsensä pyynnöstä.

Viereisessä pöydässä istuva hiukseton saudimies tervehti minua. En reagoinut, sillä en tuntenut häntä. Hän ei reagoimattomuudestani piitannut vaan nousi paikaltaan ja tuli kysymään hyvällä englannilla, miksi en tanssinut niin kuin edellisviikonloppuna. Hämmästyin kysymystä, sillä en muistanut koskaan ennen nähneeni häntä, ja vastasin:

– Johtaja kielsi minua. Mies nauroi:
– Niinpä tietenkin, arvasin sen! Nuo kaksi marokkolaista naista ovat tämän ravintolan viralliset huorat, ja heiltä katoavat asiakkaat, jos sinä tanssit, sillä he eivät osaa tanssia yhtään! Mies jätti minut ja poistui paikalta. Tarjoilija tuli kertomaan, että hän oli maksanut mennessään juomani.

Hetken kuluttua johtaja asteli luokseni. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun säikähdin hänen tällä kertaa käskevän minun häipyä kokonaan hänen ravintolastaan.

– Olet vapaa tanssimaan, töksäytti johtaja ilman esipuheita.
– Mitä sanoit? En ollut varma, olinko kuullut oikein, sillä Munirin karhea ääni raikui täysillä kaiuttimista. Johtaja kumartui puoleeni ja huusi korvaani:
– Olet vapaa tanssimaan jos haluat! Tämä on sinun tilasi. This is your space! Kiitin, nousin ylös ja olin jo tanssimassa.

Viereisen pöydän saudimies palasi pöytäänsä. Kerroin hänelle, että johtaja oli juuri antanut minulle luvan tanssia. Mies hymyili leveästi:

– Tiedän. Kävin vähän jututtamassa häntä. Yritin udella, mitä mies oli johtajalle sanonut, mikä oli saanut tämän pään kääntymään, mutta hän vain nauroi ja vaihtoi aihetta.

Tapahtuneesta kiitollisena annoin miehen istua pöytääni vastoin tapojani. Hän oli entinen Saudi-Arabian ilmavoimien lentäjä ja viettänyt pitkiä aikoja Yhdysvalloissa, mistä johtui hänen erinomainen englannin kielen taitonsa. Kun kerroin hänelle olevani tanssija ja tulleeni tänne oppimaan khaleegitanssia, hän veti minut keskelle ja alkoi opettaa minulle saudiarabialaista ja jemeniläistä tanssia, aina sen mukaan, mitä bändi kulloinkin soitti, ja vietin loppuillan hänen askelkuvioissaan.

Ravintolan johtaja oli määrännyt turvamiehen pitämään minua silmällä, aivan kuin olisin ollut hengenvaarassa, ja seipään niellyt vartija valvoi vieressäni koko loppuyön valomerkkiin saakka. Saudit heittivät päälleni rahaa, kun tanssin. Valomerkin jälkeen lentäjä saattoi minut aulaan, kättelimme ja lausuimme hyvästit. Kiitin häntä vielä uudelleen siitä, mitä hän oli tehnyt, ja hän vastasi, että kaikki paikan miehet olisivat tehneet saman, jos olisivat tienneet, miten törkeästi johtaja oli edellisellä kerralla kohdellut minua. Hän sanoi olevansa iloinen saadessaan minut jälleen tanssimaan.

Palasin ravintolaan vielä seuraavana iltana. Se oli viimeinen ilta ennen lähtöäni. Kaikki ruokani ja juomani maksettiin jälleen tuntemattomien saudien toimesta, ilman taka-ajatuksia tai iskuyritystä. Kun lähdin loppukappaleen jälkeen ulos hyvästeltyäni bändin, seisoi johtaja ovella odottamassa. Kävelin hänen ohitseen. Hän huusi perääni, että hänellä oli asiaa. Minua ei enää tässä vaiheessa kiinnostanut hänen asiansa, mutta pysähdyin.

Hän kakisti ulos anteeksipyynnön. Hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, että oli ylireagoinut; hän oli vain ollut huolissaan turvallisuudestani. Niin tietysti. Hän jatkoi, että olisin aina tervetullut hänen ravintolaansa tanssimaan. Sitten hän tarjosi puhelinnumeroaan, johon voisin soittaa, “jos koskaan tarvitsisin mitään”. Kiitin tarjouksesta ja vastasin, etten koskaan tarvinnut mitään.

Mies tyrkytti käyntikorttiaan, mutta en halunnut sitäkään. Kerroin, että olin juuri menossa hakemaan matkatavaroitani ja lähtisin pian aamulennolla Bahrainista. Hän sanoi olevansa vapaa ja vievänsä minut mielellään lentokentälle. Vastasin järjestäneeni jo taksin, kiitos vain. Hän sanoi vielä, että jos ottaisin hänen käyntikorttinsa, voisin seuraavan kerran Bahrainiin tullessani soittaa hänelle etukäteen, ja hän järjestäisi minulle hotellihuoneen ja auton lentokentälle vastaan. Kieltäydyin kohteliaasti kiittäen ja sanoin löytäväni kyllä hänet, mikäli sellainen tarve joskus ilmenisi, mutta epäilin sitä suuresti.

 

3 Comments (+add yours?)

  1. kupari tiskiallas
    May 29, 2020 @ 15:13:58

    Kiitos tiedoista. Arvostan sitä.

    Reply

  2. kupari keittiöhana
    Jul 28, 2020 @ 16:31:39

    Yleensä en koskaan kommentoi blogeja. Teet hienoa työtä. I agree with the article and a few sentences here, you compose the sentence well, I understand what you mean, this will build an opinion in me because in this article reminds me of something in the past in my life.

    Reply

  3. Hadassa
    Jul 31, 2020 @ 03:31:24

    Kupari… kiitos palautteista. 🙂

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 82,488 kertaa
%d bloggers like this: