77. Napatanssija alennusmyynnissä

Kyllähän itämaiselle vatsatanssijalle Thaimaassa keikkoja piisaa vaikka kyllästymiseen asti; riippuu vain siitä, kuinka halvalla haluaa lähteä esimerkiksi Phuketiin. Tiedän tanssijoita, jotka suostuvat köröttelemään hikisen bussin peräpenkillä yli kaksitoista tuntia Bangkokista Phuketiin vain yhden keikan takia, koska hinnoittelevat itsensä alakanttiin pihille agentille. Itse en tee keikkamatkoja bussilla, vaan asiakkaani saavat kustantaa matkan pituudesta riippuen joko taksin tai lentokoneen.

Olen onnistunut pääsemään korkeille lavoille, koska olen pitänyt oman tasoni korkeana. Se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi esiintyä vaikka kaljabaarissa, mutta kaikki riippuu ilmapiiristä, artistin kunnioituksesta ja siitä, millainen asiakaskunta kuppilalla on.

Olin kauan haaveillut säännöllisistä viikkokeikoista, koska oli väsyttävää mennä joka kerta uuteen paikkaan ja opetella aina uudet systeemit. Olin valmis antamaan vakiokeikoista isonkin alennuksen. Neuvottelin pitkään erään libanonilaisen ravintolan kanssa kolmesta esiintymisestä viikossa ja lopulta pitkin hampain lupasin 75% alennuksen. Asiakas sanoi miettivänsä vielä. Se tuntui vähän samalta, kuin olisin luvannut Ferrarin Fiatin hintaan, eikä asiakas ollut varma, halusiko maksaa Ferrarista niin paljon.

Tunsin itseni nöyryytetyksi, sillä olin jo alittanut oman rimani. Mies moitti minua kalliiksi vihjaten, että Bangkokissa on paljon hyviä ja halpoja arabitanssijoita. Onhan heitä; yleensä heitä kutsutaan marokkolaisiksi pepunpyörittäjiksi. He ovat Marokosta Thaimaahan arabimiehille tuotettuja prostituoituja, jotka tanssivat yökerhoissa arabialaisen musiikin tahtiin, ja jotkut silmälasien puutteessa erehtyvät luulemaan heitä vatsatanssijoiksi.

Vuosien varrella tanssipukuni olivat muuttuneet yhä kalliimmiksi, vaikkakin olin aina panostanut laadukkaisiin pukuihin, joista eivät paljetit varisseet lattialle kesken piruetin. Muistan vieläkin elämäni ensimmäisen vatsatanssipuvun – ostin sen Hennan basaarista 330 eurolla, mikä lohkaisi silloisen opiskelijan budjettiin huomattavan loven. Nykyään pukuni maksoivat tonnin paikkeilla. Bangkokissa ei tanssittu kiinalaisessa toririhkamassa, sillä äveriäs hi-so-yleisö vaati luksusta, ja tanssijan haluttiin loistavan kullassa ja timanteissa. Kun egyptiläiset puvut eivät olleet riittävän ylellisiä, aloin teettää pukuni yhdellä maailman nimekkäimmistä luksuspukujen tekijöistä, Bellalla, Turkissa.

gold bellablue coin bella

Minulla oli Bangkokin-kodissani vaatehuone pelkästään tanssipukujen ja tanssitarvikkeiden säilytystä varten. En kuitenkaan ollut vielä lähelläkään egyptiläisen Fifi Abdon luokkaa, joka vuonna 2004 tanssilavat jättäessään omisti viisi tuhatta pukua. Näistä kallein oli 40.000 dollarin arvoinen. Fifin koti Kairon keskustassa oli niin täynnä tanssipukuja, ettei hän enää itse mahtunut sinne. Siksi hän joutui ostamaan toisen asunnon itselleen asumistarkoitukseen. Olivat toki Fifin 10.000 dollarin esiintymispalkkiotkin omaa luokkaansa.

Aikomukseni ei ollut olla mikään pukubimbo. Pidin rekissä kerrallaan korkeintaan kaksikymmentä tanssipukua, joita kierrätin tiuhaan. Koska puvut olivat arvokkaita, pidin niistä erittäin hyvää huolta enkä koskaan lainannut tai vuokrannut niitä kenellekään, vaikka sitä minulta usein pyydettiin. Tarvitsin yhdelle keikalle keskimäärin kolme pukua, ja käytin yhtä pukua noin viisi kertaa, sillä en halunnut samojen asiakkaiden näkevän minua kahta kertaa samassa puvussa. Muutaman käytön jälkeen myin puvun ja ostin tilalle uuden.

Vatsatanssija oli asiakkaille juhlien statussymboli. Länsimaalainen, vaalea tanssija näytti kalliimmalta kuin thaimaalainen, ja tanssijasta myös maksettiin sen mukaan. Minä en aina nähnyt sitä esiintymispalkkiossani, sillä ahneet agentit laittoivat mielellään kaiken ylimääräisen omaan taskuunsa.

Nyt puhelimen toisessa päässä hönki vanha tuttavuuteni Ali yllättäen kahden vuoden hiljaisuuden jälkeen. Harva ihminen herätti minussa yhtä vastenmielisiä tunteita. Hän oli kerran yrittänyt värvätä minua ravintolaansa tanssimaan nälkäpalkalla, minkä olin torjunut suorin sanoin (Lue lisää TÄÄLTÄ.), emmekä olleet olleet pitkään aikaan tekemisissä toistemme kanssa. Nyt Ali kehräsi luuriin huolestuttavan maireasti ja kutsui minut syömään, jotta voisimme keskustella. Imelyyttä huokuen hän nimitti minua honeyksi ja darlingiksi ja vihjaisi tarvitsevansa minua esiintymään dubailaisille asiakkailleen.

Alin arabiravintola sijaitsi Bangkokin suurimman punaisten lyhtyjen alueen ytimessä, ja koska olin sattumalta niillä suunnilla samana iltana muutenkin, lupasin käydä tapaamassa häntä. Kävellessäni kohti ravintolaa päätin mielessäni, että jos pääsisimme jonkinlaiseen sopuun esiintymispalkkiosta, voisin suostua tanssimaan hänen ravintolassaan uteliaisuuden ja huvin vuoksi.

Ali oli kuin uusi mies. Hän oli korostetun ystävällinen, ja entinen ylimielisyys oli poissa. Muodollisten kohteliaisuuksien jälkeen hän meni suoraan asiaan. Emme tinkineet hinnasta pitkään, sillä olin jo valmistautunut pudottamaan omaa esiintymispalkkiotani rajusti. Lyhyen keskustelun jälkeen sovimme, että esittäisin perjantai- ja lauantai-iltaisin 2,5 tuntia tanssia ja saisin pitää viisi taukoa haluamissani kohdissa. Toisin itse musiikkini, ja tyyli olisi vapaa. Koska valtaosa asiakkaista oli Arabiemiraateista, yksi tai kaksi khaleegitanssia olisi suotavaa.

Aloitin seuraavana perjantaina. Menin paikalle hyvissä ajoin, söin ja katsastin tilat. Ali esitteli minut henkilökunnalle nimikkeellä my best friend ja pyysi näitä toteuttamaan kaikki toiveeni. Kaikki pokkuroivat edessäni kuin olisin ollut suurempikin merkkihenkilö. Vein tavarani verhon taakse pieneen pukuhuoneeseen, jonka jakaisin viidentoista muun tytön kanssa. Tähän en ollut varautunut. Yleensä minulle annettiin oma pukuhuone. Ravintolan perällä oli ovi, jonka takaa paljastui tummanpuhuva ikkunaton sali. Siellä nuo viisitoista tyttöä vetivät Bollywood-shown joka yö kello 22-06. Ja minä olin luullut, että oma 2,5 tunnin tanssisettini oli pitkä.

Jäin pukuhuoneeseen laittamaan meikit ja hiukset, ennen kuin toiset tytöt saapuisivat sisään. Tarkistin, oliko pukuhuoneessa kamera, kuten monissa paikoissa oli, ja vaikka en sellaista löytänyt, vaihdoin vaatteet tiettyä varovaisuutta noudattaen. Sain itseni valmiiksi juuri ajoissa, sillä hetken kuluttua koppi oli täynnä pakistanilaisia ja nepalilaisia tyttöjä. Nämä tutkailivat minua tarkkaan. Osa oli mukavia, osa pälyili minua happamasti.

Kätkin vatsatanssipukuni mustan abayan alle, mikä sai minut näyttämään kunnialliselta musliminaiselta. Tungin matkalaukun pukukopin nurkkaan pöydän alle toivoen, ettei kukaan varastaisi sieltä esitysteni aikana mitään. Olin valmis. Kun livuin ravintolan puolelle mustassa abayassani, ihmiset kuiskuttelivat toisilleen: ”bellydancer!” ja halusivat ottaa kuvia kanssani. Oli mukava huomata, että ilmapiiri oli positiivinen, ja myös henkilökunta, etenkin tarjoilijatytöt, olivat innoissaan.

black abaya

Ali halusi, että esitykseni jaksottuisi kuuteen osaan, ja aina minun pitäessäni taukoa ja vaihtaessani pukua intialainen naislaulaja kävisi lurauttamassa mikrofoniin hindinkielisen kappaleen. Katsoessani naisen viehättävää intialaista perinneasua ajattelin, ettei hänkään selvästi ollut oikeassa paikassa. Liittouduin välittömästi hänen ja hänen esiliinana olevan aikuisen poikansa kanssa. He tuntuivat siinä kontekstissa lähimpänä normaalia olevilta ihmisiltä.

Paikassa vallitsi mafiameininki. Ravintola oli täynnä siviilipukuisia mieshenkilöitä, jotka osoittautuivat osaksi henkilökuntaa. Jäi epäselväksi, mikä heidän varsinainen roolinsa oli. He seisoskelivat pitkin ravintolan seinänvierustoja niin tympeän oloisina, että nälkäisimmänkin asiakkaan ruokahalu katoaisi hetkessä. Kaikki kyyläsivät kaikkia ihmeellisesti. Myös tarjoilijat olivat varautuneita ja tuijottivat herkeämättä Alin suuntaan seuraten hänen mielenliikkeitään.

Ali Suuri istui linnoittautuneena sisäänkäynnin luokse, eikä yksikään asiakas päässyt ravintolaan vaihtamatta ensin pari sanaa hänen kanssaan. Jotkut sisäänpyrkijät käännytettiin suoraan takaisin kadulle. Alin seurana oli kaksi kivikasvoista miestä, jotka auttoivat tarvittaessa asiakkaitten vakuuttamisessa siitä, etteivät nämä olleet tervetulleita. Tämä oli kummallisin ruokaravintola, jossa olin koskaan ollut.

Ravintolassa oli kaksi salia: arabialainen puoli, jossa minä ja intialainen laulajatar esiintyisimme vuorotellen, sekä hämärä takahuone, jonne partasuiset pakistanilaiset miesasiakkaat ohjattiin turruttamaan itsensä nautintoaineiden sekä nepalilaisten ja pakistanilaisten Bollywood-tyttöjen ääreen. Nuo viisitoista tanssityttöä esiintyivät huomattavasti niukemmissa vaatteissa kuin minä ja tarjosivat tanssin lisäksi myös muita viihteellisiä oheispalveluja.

Yritin pähkäillä intialaisen naisen kanssa, miten koordinoida showmme, sillä klassinen intialainen laulu ja egyptiläinen vatsatanssi eivät oikein sopineet yhteen. Emme päässeet puusta pitkään, kun Ali tuli valittamaan jotain ja hoputtamaan minua lavalle. Minulle alkoi tulla epämukava olo, sillä olin pannut merkille, miten rumasti hän puhui työntekijöilleen. Kaikki selvästi pelkäsivät häntä eivätkä sanoneet vastaan.

Ali testasi valitsemani musiikin ennen kuin antoi DJ:lle luvan aloittaa. Hän ärähti yhdestä kappaleesta, että se oli liian hidas, ja käski poistaa sen. Minua ärsytti hänen puhetyylinsä. Hänhän oli antanut minulle vapaat kädet musiikin suhteen. Kun hänelle selvisi, että minulla oli vain yksi kappale khaleegimusiikkia, alkoi hän huutaa, että hänhän oli kertonut minulle asiakkaiden olevan khaleegeja (=Persianlahden arabeja), ja siksi KAIKKIEN laulujen täytyi olla khaleegia; mehän olimme sopineet niin. Emme tosiaankaan olleet sopineet. Khaleegitanssi oli aivan eri asia kuin vatsatanssi, ja minä olin tullut tänne esittämään vatsatanssia.

Ali sätti minua DJ:n edessä väärästä musiikin valinnasta, ja DJ katsoi vaivautuneena toisaalle. Minua ei ollut koskaan kohdeltu työympäristössä näin. Yritin huomauttaa väliin, että kukaan ei jaksaisi katsoa khaleegitanssia kuuden näytöksen edestä. Ihmiset halusivat sähäkkää napatanssia kaksiosaisessa puvussa, ei verkkaista liihottelua ja tukan hulmuttelua purjemekossa.

Ohessa videonäyte khaleegitanssista:

 

Ali jatkoi raivoamistaan tivaamalla, missä minun khaleegimekkoni oli; minähän olin luvannut ottaa khaleegimekon mukaan. Vakuutin hänelle, että minulla oli autenttinen khaleegimekko pukuhuoneessa valmiina vaikka sotaan. Sitten hän vähitellen rauhoittui. Tämä oli vasta ensimmäinen päivä, ja minusta alkoi tuntua, ettei tämä työsuhde kestäisi kovin pitkään.

Aloin tanssia. DJ, joka hoiteli musiikkini, oli yhtä pihalla kuin minä, sillä kukaan ei ollut infonnut meitä illan kulusta. Jossain vaiheessa ravintolaan soitti Alin thaimaalainen luottopoliisi, joka kehotti laittamaan äkkiä vesipiiput piiloon. Piiput katosivat sekunnissa salaiseen paikkaan. Kuinka ollakaan, pian paikalle tuli ratsia. Hetken kierreltyään joukko poliiseja valtasi yhden pöydistä, ja tarjoilijat toivat heille juotavaa – maksutta tietenkin.

Hetkessä tämä omituinen mafialuola oli muuttunut harmittomaksi mehubaariksi. Koska ilmeisesti minun tanssini oli laillisuuden rajoissa, sillä Ali ei ollut katsonut tarpeelliseksi laittaa minua piiloon, päätin mennä tanssimaan poliiseille. He pelästyivät ja alkoivat tuijottaa kenkiinsä, jotka olivat olosuhteisiin nähden moitteettomat. Vaikka poliisit lähtivät pian pois, ei sinä iltana uskallettu enää ottaa vesipiippuja esiin.

Oli mukava tanssia arabeille, jotka osasivat nauttia tutusta musiikista ja tanssista. Myös egyptiläiset tarjoilijatytöt seisoivat katsomassa esitystäni. Jotkut lauloivat mukana täysin rinnoin.

orange veil

Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun tanssin kello ranteessa. En halunnut sulostuttaa Alin valtakuntaa yhtään pitempään kuin mihin sopimus minua velvoitti, sillä vastenmielisyyteni häntä kohtaan oli syventynyt entisestään. Kun aika koitti, vaihdoin nopeasti vaatteet päälle, hyvästelin onnettomat Bollywood-tytöt, jotka joutuivat heilumaan omalla lavallaan aamuun asti, hain rahani ja menin Alin luokse.

Sen sijaan että olisi kiittänyt minua esityksestä, Ali alkoi tiukata, miksi olin lopettanut tuntia liian aikaisin. Menin sanattomaksi. Ali haukkui minua jälleen ja syytti sopimuksen rikkomisesta. Olin varma, ettemme olleet sopineet 3,5 tunnin esityksestä, sillä en olisi koskaan suostunut niin pitkään settiin, mutta Ali väitti kivenkovaan minun olevan väärässä. Jankutimme jonkin aikaa, ja olin jo irtisanomassa itseni, kunnes pääsimme taas sopuun, ja lupasin tanssia muina iltoina vartin pitempään, kun en jaksanut väittää Alille enempää vastaan. Päätin ottaa vapauden pidentää taukojani tuon samaisen vartin verran – Alilta lupaa kysymättä.

Ali oli vaatinut sopimuksessamme, että hän saisi puolet tipeistäni. Vaikka se oli normaali käytäntö arabimaissa, oli se Bangkokin tanssijoiden keskuudessa ennenkuulumatonta. Artistit saivat täällä pitää omat juomarahansa. Kun ilmoitin Alille, paljonko olin saanut tippiä, ja tarjosin hänelle hänen osuuttaan, menivät miehen pasmat sekaisin. Hän ei ollut selvästikään odottanut, että tilittäisin hänelle rehellisesti saamiseni. Hän huitaisi kädellään mutisten hämmentyneenä, että antaa olla, pidä kaikki. Olisihan se ollut kutkuttavan noloa, jos napatanssija olisi tipannut ravintolan johtajaa hänen omien työntekijöidensä edessä.

Ali kutsui minut vielä toimistoonsa, jossa tapasin ensimmäistä kertaa paikan omistajat, kaksi miestä, jotka olivat Alin pomot. Suuri ja mahtava Ali oli yhtäkkiä muuttunut pieneksi maan matoseksi noiden kahden edessä. Vakavailmeiset sedät keskustelivat Alin kanssa jollain itselleni tuntemattomalla kielellä, joka ei ollut arabiaa, enkä voinut olla hämmästelemättä, miten rehvakkaasta rääväsuusta oli yhtäkkiä tullut vapiseva liero. Ali ei ollut lainkaan oma itsensä. Hän ilmiselvästi pelkäsi noita kahta kuin kuolemaa eikä kyennyt peittämään pelkoaan.

Miehet käskivät Alin poistua, sillä he halusivat jututtaa minua rauhassa. Vaikka he olivat hymyttömiä kuin vanhat käävät, he suhtautuivat minuun lämpimän isällisesti ja kiittivät esityksestäni, niin kuin herrasmiesten kuului.

Lopulta minut päästettiin lähtemään. Söin vielä kummisetien kehotuksesta toisen aterian ennen lähtöäni. Vaikka ruoka oli taivaallista, melkein toivoin, että se olisi ollut siinä miljöössä viimeinen ateriani.

 

 

3 Comments (+add yours?)

  1. kreta zimmermann
    May 03, 2019 @ 01:46:04

    Kylla sina olet tomera tytto. Luen mielenkiinnolla blogiasi.

    Reply

  2. Marttikalevi
    May 03, 2019 @ 02:25:31

    Kiitoksia, jälleen hieno tuokiokuva Bangkokilaisen elämän yhdestä, sen tuhansista eri ulottuvuuksista.

    Reply

  3. Hadassa
    May 07, 2019 @ 12:45:21

    Kiitos itsellenne. Mukavaa kun luettte.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 74,777 kertaa
%d bloggers like this: