76. Hätä väärässä paikassa

Minulla on ihmeellinen taipumus ajautua kruunupäiden tielle. Sen lisäksi, että sain leikkiä Japanissa Egyptin kuningatarta ja minua ovat kestinneet Lähi-idän matkoillani eräiden arabimaiden prinssit ja prinsessat, tuntui väistämättömältä kohtalolta törmätä myös Thaimaan kuninkaallisiin, vaikka tavallinen kansa näkee heitä vain aniharvoin elävässä elämässä.

Siitä oli jo vuosia aikaa. Olin kerran menossa Bangkokissa oopperaan, vaikka en mikään suuri oopperan ymmärtäjä ollutkaan. Olin ystäväni kanssa ostanut liput hattuhyllylle. Kun yritimme päästä paikoillemme, meidät ohjattiin ystävällisesti mutta tiukasti alas permannolle. Mikäs siinä – saimme erinomaiset paikat alhaalta. Arvelimme, että joku kuninkaallisista olisi paikalla, sillä kukaan ei saanut istua heitä ylempänä; siitä syystä parvet oli tyhjennettävä tavallisista kuolevaisista.

Thaimaassa kaikki viralliset konsertit, tanssiesitykset, elokuvat, ynnä muut alkavat kuninkaan ylistyslaululla, ja hymnin ajaksi kansa nousee seisomaan osoittamaan kunnioitustaan. Tällä kertaa emme päässeet edes hymniin asti, sillä yleisö lukittiin oopperasaliin odottamaan noin puoleksi tunniksi ilman selitystä. Viimein kuninkaan hymni alkoi kajahdella, ja nousimme seisomaan. Loppusävelten vaietessa kaikki kääntyivät ympäri ja kumarsivat kohti parvea. Siellä autioiden penkkirivien keskellä istui ylvään majesteettisena itse kansakunnan äiti, Thaimaan kuningatar.

Oopperan aikana minua piinasi vessahätä, ja heti ohjelman loputtua ponkaisin ylös ja lähdin ystäväni kanssa kiiruhtamaan ulos salista, jotta pääsisin asialle ennen oopperayleisön vyörymistä samaan suuntaan. Vartijat painoivat salin jykeviä ovia kiinni juuri kun olimme säntäämässä ulos, sillä salista ei saanut poistua ennen kuningatarta. Ihmiset lukittiin sisään siksi aikaa, kunnes kuningatar olisi poistunut paikalta. Vartijat yrittivät pysäyttää meidät, mutta survoin itseni heidän käsiensä välitse vakuuttaen kuolemaa uhmaten, että minua pissatti. Hämmentyneinä he päästivät minut läpi.

Raivoisa vessahätäni keskeytyi kuitenkin yllättäen, sillä huomasin aulaan levitetyn punaisen maton, joka johti suoraan salista ulko-ovelle. Sen molemmille puolille oli asettunut uniformuihin pukeutuneita miehiä juhlalliseen rivistöön. Sen sijaan että olisin tällä kertaa rohjennut astella itse punaiselle matolle, kuten olin kerran tehnyt saudiprinssin nenän edestä (Lue lisää TÄÄLTÄ.), asetuin kenenkään estelemättä vartiokaartin rivin jatkoksi maton laidalle. Seisoin tiukassa rivissä tikkujäykkänä kuin sotilas, ja hetken kuluttua kuningatar tuli ulos salista ja lipui editseni kosketusetäisyydeltä. Oikeat sotilaat rinnallani tekivät kunniaa, minä kumarsin.

En ollut joukon poikkeavin: BMW:n johtaja, joka myös sattui olemaan paikalla, harppasi jostain taaempaa muina miehinä punaiselle matolle suoraan kuningattaren eteen kättelemään häntä rehvakkaasti ja esittelemään itsensä. Hänen majesteettinsa ei ollut huomaavinaan farangin törkeää etikettivirhettä vaan hymyili ystävällisesti ja vastasi miehen kättelyyn. Etäämmällä vapisivat thaimaalaiset kumartuen maahan saakka ja painaen otsansa lattiaan jumalolennon edessä, toiset tekivät syviä hoviniiauksia. Minä jäykkä pohjalainen pysyin jotenkuten pystyssä, mutta kokemus oli vaikuttava ja ikimuistoinen. Sitten hänen majesteettinsa katosi jättikokoiseen kermanvalkeaan Rolls Royceen ja poistui paikalta punaisen autoletkan saattelemana.

kuningatar

Kerran olin aikeissa ylittää Bangkokin halkovaa Chao Phraya -jokea veneellä. Asuin tuolloin joen varressa olevassa tornitalossa, jolla oli oma asukkaita kuljettava yksityisvene. Tuona päivänä vartija ilmoitti sen kummempia selittelemättä, että vene ei kulkisi muutamaan tuntiin. Minulla ei ollut aikaa jäädä tilannetta ihmettelemään, vaan riensin läheiseen jokisatamaan, josta kulkivat lautat joen yli vartin välein. Yli oli päästävä ja pian. Satama oli suljettu, eikä selitystä tarjottu taaskaan. Kihisin äänettömästä kiukusta. Hymyjen maassa ei sopinut kihistä ääneen.

Päätin kiivetä sillalle ja kävellä sitä pitkin vastarannalle. Vartija esti kulkuni. Huomasin, ettei tavallisesti vilkkaasti liikennöidyllä monikaistaisella sillalla ollut ainuttakaan autoa.

Kävelin takaisin ihmetellen, mistä oikein oli kyse. Kauan minun ei tarvinnut ihmetellä, sillä pitkin rantaviivaa näytti liikkuvan epätavallisen paljon poliiseja ja sotilaita, ja joen reunamille alkoi kerääntyä ihmisiä, jotka ohjattiin maahan polvilleen. Kiiruhdin takaisin 30. kerroksessa sijaitsevaan asuntooni ennen kuin minutkin komennettaisiin kyykkyyn. Kaivoin esiin kameran ja parkkeerasin itseni ikkunan ääreen odottamaan, sillä arvasin, mitä oli tapahtumassa.

people

Koko joki samoin kuin joen yli kulkevat sillat oli tyhjennetty liikenteestä. Ensiksi vettä halkoivat armeijan pikaveneet. Sitten tuli yhä enemmän isompia ja pienempiä aluksia. Näytti siltä kuin Thaimaa olisi ollut valmistautumassa vesitse käytävään sotaan. Lopulta jokea pitkin lipui vene, jonka kannella paljaan taivaan alla istui kuningas Bhumibol. Thaimaan kaikkien aikojen rakastetuin hallitsija, kansalleen kuin Jumala, oli suoraan silmieni alla kameran laukaisuetäisyydellä. Hänen sivullaan istui lähes yhtä rakastettu prinsessa Sirindhorn. Molemmilla oli kamerat kädessä. Kansa joen kummallakin rannalla painoi päänsä alas osoittaen äänetöntä kunnioitustaan. Vaatimattoman oloinen suuri hallitsija seilasi viimeisen kerran kaupunkinsa halki.

Kuningas Bhumibol, Rama IX, kuoli 13. lokakuuta 2016.

king on board

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 73,545 kertaa
%d bloggers like this: