15. Pakolentoyritys

Phuketin keikka oli ollut se viimeinen niitti, joka sai tanssisiskoni Paun kääntymään raivoisasti minua vastaan. Ennen minua olivat tuuppineet vain japanilaiset kiipijäneidot Hiro-san ja Keiko puskiessaan kilpailuviettinsä riivaamina vaarallisen ulkomaalaisen päälle, nyt tönijöiden joukkoon liittyi thaimaalainen Pau. Pau oli nöyryytetty maan rakoon kaikkien edessä, kun Isosisko Som oli nostanut hänen liikakilonsa julkiseksi puheenaiheeksi, ja koska Pau ei voinut kostaa omalle rakkaalle valmentajalleen, valitsi hän vihanpitonsa kohteeksi minut.

Olin päässyt tuskaisten alkuvaiheiden jälkeen vihdoin valmentaja Somin suosioon, mutta sen vastineeksi kukaan muu studiolla ei puhunut minulle. Päätin olla piittaamatta siitä ja tein kahta kauheammin töitä tullakseni paremmaksi ja paremmaksi tanssijaksi. Halusin näyttää muille, mitä tekoa on Pohjanmaan tyttö, enkä lähtisi studiolta muutoin kuin kantamalla.

Kateutta on olemassa kahdenlaista: positiivista ja negatiivista. Positiivinen kateus on sitä, kun näen jonkun tanssivan itseäni paremmin ja saan siitä potkun treenata entistä ahkerammin, jotta yltäisin hänen tasolleen ja sen yli. Negatiivinen kateus on sitä, kun joku tanssii paremmin kuin minä, ja salaa toivon, että hän katkaisisi jalkansa ja rampautuisi ikiajoiksi, ja jos niin sattuisi käymään, hykertelen tyytyväisyydestä. Aristoteles tunsi hyvin Bangkokin tanssipiirit; tämä jälkimmäinen kateus, joka kuuluu erityisesti naisille, tuli minulle Studio Orangessa liiankin tutuksi.

Tanssiminen ei ole Thaimaassa mikään ohutkukkaroisten harrastus. Studio Orangen tanssijat olivat eliittiporukkaa varakkaista perheistä, käyneet kansainvälisen koulun ja puhuivat hienoa amerikanenglantia. Koska englannin puhuminen on tyylikästä maassa, jossa harvat sitä osaavat, puhuivat he useimmiten englantia myös keskenään. Se on vähän sama kuin jos minä helsinkiläisellä tanssistudiolla keskustelisin Virpien ja Jaanojen kanssa englanniksi.

Vaan kun tämä vaka vanha farangi saapui rinkiin ja yritti istuutua thaityttöjen iloiseen joukkoon, katkesi keskustelu äkisti, ja hetkellisen vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen englanti vaihtui thaiksi. Siinä oli yksi keino muiden ohessa osoittaa, miten rakastettu henkilö olin.

Pau yritti epätoivoisesti näyttää Isosiskolle, kuinka hyvin hän osasi tanssia. Mitä enemmän hän yritti, sitä enemmän Isosisko painoi häntä alas. Pauta nöyryytettiin yhä uudelleen, ja hän nieli kaiken kuin kiltti koulutyttö. Mutta mitä enemmän häntä nöyryytettiin, sitä enemmän hän tökki minua. Pau osoittautui yhdeksi pirullisimmista koskaan tuntemistani ihmisistä.

Yritin elää omaa elämääni ja kokeilla kaikessa hiljaisuudessa omia siipiäni. Naapurissani asuva israelilainen liikemies oli järjestämässä Rosh Hashanah -juhlaa juutalaisen uuden vuoden kunniaksi. Hän pyysi minua tilaisuuteen esiintyjäksi. Hän vihjaisi, että jos tanssisin hyvin, hän ryhtyisi managerikseni; hänellä oli suhteita piireihin. Minua houkutteli suuresti ajatus päästä pois Isosiskon tukahduttavan siiven alta.

Keitos oli mielenkiintoinen: israelilainen agentti, juutalainen uusi vuosi, juutalais- ja arabikutsuvieraita, arabialaista musiikkia, egyptiläistä tanssia, suomalainen tanssija. Paikka hotelli Intercontinental, Bangkok. Minulla oli monta viikkoa aikaa valmistella vuoden show. Sovimme hinnasta, musiikista ja järjestelyistä ja löimme kättä päälle.

Harjoittelin kuin mielipuoli, tuskin olin koskaan valmistautunut mihinkään esitykseen yhtä suurella vakavuudella. Tämä oli tulikokeeni. Ehkä pian pääsisin pois Studio Orangen kanahäkistä ikuisiksi ajoiksi!

Vihdoin koitti juhlapäivä. Heräsin aamulla aikaisin, rullasin hiukset, tein meikin valmiiksi ja – odotin. Soitin israelilaiselle, mutta hän ei vastannut puhelimeen. Olimme keskustelleet viimeksi edellisiltana miehen varmistaessa, että kaikki oli kunnossa ja että olin valmis. Olin niin valmis kuin voi olla. Upouudet esiintumispuvut olivat eteisessä pakattuina ja minä istuin sohvalla täydessä sotamaalauksessa kiharat päässä. Odotin. Yritin soittaa uudelleen. Ei vastausta. Vaisto sanoi, että kaikki ei ollut niin kuin piti.

En asunut kaukana Intercontinentalista, olisin siellä puolessa tunnissa, mutta en lähtenyt kotoa ennen kuin olisin varmistanut esityksen alkamisajan. Siihen oli nyt aiemmin saamani tiedon mukaan tasan kaksi tuntia. Minua alkoi hermostuttaa. Tässä oli jotain mätää.

Mies ei vastannut lukuisiin puhelinsoittoihini. Lähetin hänelle tekstiviestin, jossa pyysin soittamaan HETI. Hän soitti ja hetken kiemurreltuaan ilmoitti, että esiintymistaksani oli liian korkea. Mitä?! Olimme sopineet hinnasta jo kaksi kuukautta sitten, eikä hän ollut maininnut mitään siitä, että piti hintaani kalliina. Siitä olisi voinut neuvotella silloin, mutta ei enää tässä vaiheessa, kaksi tuntia ennen esitystä.

– Olet liian kallis. Kaverini serkku lupasi tanssia puoleen hintaan siitä mitä sinä pyydät. Menin sanattomaksi tyrmistyksestä.

– Ymmärrän, sanoin jäätävästi. En pystynyt sanomaan muuta, olisin muuten räjähtänyt hänen puhelimestaan ulos. Suljin puhelimen. Pesin meikit pois. Viikkojen työ oli valunut hukkaan.

Olin käyttänyt tunteja ja taas tunteja sähköpostikirjeenvaihtoon israelilaisen kanssa suunnitellessani esitystä, etsinyt hänelle kelpaavaa musiikkia, lähetellyt eri musiikkivaihtoehtoja, neuvotellut puhelimessa, lähettänyt tekstiviestejä. Olin ostanut uusia tanssipukuja, viettänyt iltoja toisensa perään ommellen pukuja kuosiin sormenpäät verillä. Olin harjoitellut uudet tanssit esiintymiskuntoon, valmistanut kokoillan shown. Ja sitten tuli joku jonkun serkku, joka tarjosi itseään puoleen hintaan. Minä en lähtenyt mukaan huutokauppaan serkkutytön kanssa. Jos israelilainen haluaisi minut vielä tulevaisuudessa tanssimaan johonkin tilaisuuteen, maksaisi hän aiemmin pyytämästäni tuplahinnan – etukäteen.

Mies säilyi naapurinani, ja tervehdimme edelleen toisiamme kohteliaasti, mutta hän ei uskaltanut koskaan enää ottaa tanssiaihetta kanssani puheeksi.

Opin kantapään kautta, että asiakkaalta otetaan aina etumaksu tilatusta esityksestä. Olen tietääkseni ainoa tanssija Thaimaassa, joka ei enää lähde keikalle ilman 50% etumaksua. Muut tanssijat tekevät paljon turhaa työtä ja kärsivät viime hetken peruutuksista, mutta heidän mukaansa se kuuluu työnkuvaan. Asiakkaalle ei voi valittaa eikä asiakkaalta kehtaa pyytää maksua etukäteen. Asiakashan on aina oikeassa.

Kerroin Isosisko Somille tapauksesta, ja hän meni hiljaiseksi. Syy oli toinen kuin olisin arvannut. Sen sijaan, että olisi osoittanut minulle myötätuntoa saamastani kohtelusta, hän ei ollut mielissään siitä, että olin ilman lupaa höllännyt hänen kuristusnaruaan ja koettanut lentää omilla siivilläni.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 52,880 kertaa
%d bloggers like this: