75. Kleopatraksi Nipponiin

Kun karateohjaajani oli palannut Iraniin jouduttuaan jättämään dojonsa, joka revittiin hänen vaimonsa toimesta maan tasalle, aloin minä etsiä Bangkokista uutta treenipaikkaa. Löysinkin sellaisen ja pyysin saada päästä mukaan treenaamaan. Minut otettiin ystävällisesti vastaan. Olin karateseuran ainoa länsimaalainen ja toiseksi ainoa nainen. Mutta koska oltiin Thaimaassa, ei mikään voinut mennä liian helposti, ja jo toisella treenikerralla minulta otettiin luulot pois.

Seuran pääohjaaja, viidennen asteen mustan vyön haltija, alkoi nolata ja haukkua minua, oli syytä tai ei – aivan kuten minulle oli tehty kauan sitten thaikielikoulussa. (Lue kauhutarina thaikielen opiskelusta täältä.) Minulle on jäänyt ikuiseksi mysteeriksi, miksi thaimaalaisten on niin vaikea hyväksyä joukkoonsa sellaisia henkilöitä, jotka osaavat jotain. Sen sijaan että iloittaisiin toisten taidoista ja kannustettaisiin eteenpäin, lyödään kaikki normin ylittävät alas.

Karateohjaaja haukkui minua heiveröiseksi ja pilkkasi lyöntieni heikkoutta laittaen minut lyömään itseään täysillä vatsaan nauraen, että ei tunnu missään. Seuraavan viikon harjoittelin kotona kaikessa hiljaisuudessa lyöntejä säkkiin, ja kun viikon päästä menin treeneihin ja ohjaaja pyysi minua jälleen lyömään itseään täydellä voimalla vatsaan muita hauskuuttaakseen, olin valmis.

– Anna tulla täysillä vain! Et voi kuitenkaan satuttaa minua! hän huusi ivaten, ja tein työtä käskettyä. Mieheltä tulivat ilmat pihalle ja hän taipui kaksinkerroin maahan. Hän huusi yskien, että riittää! Sen jälkeen sain olla rauhassa.

Paljon myöhemmin minun jälkeeni dojoon tuli iäkkäämpi brittiläinen mies, jolla oli kyllä musta vyö mutta jolla oli ollut parinkymmenen vuoden treenitauko. Häneltä otettiin luulot pois niin perusteellisesti, että hän makasi tunnin päätteeksi maassa kiemurrellen tuskasta, kun oli saanut suoran potkun jalkoväliinsä. Muita treenaajia tilanne huvitti suuresti.

Lähes yhtä vakavaa treenimentaliteettia sain kokea, kun lähdin karaten kotimaahan Japaniin osallistuakseni mahtipontiseen tanssiprojektiin nimeltä Silk Road Show.

Bellyqueen New Yorkista oli tuomassa Tokioon ja Bangkokiin tunnettua tanssiproduktiota, joka yhdisti teatteria ja vatsatanssia, ja saatuani tästä tiedon olin ottanut yhteyttä ohjaajaan, joka antoi minulle kaksi päivää aikaa opetella yhden näytöksen tansseista, videoida sen ja lähettää hänelle näytteeksi. Sen perusteella minut valittiin yhteen päärooleista, Egyptin kuningattareksi.

 

En ollut koskaan käynyt Japanissa, mutta istuessani junassa matkalla Naritan lentoasemalta kohti Nipporia tiesin, että tulisin olemaan täällä kotonani. Kaikkialla oli siistiä ja kaikki toimi. Minun oli määrä jakaa hotellihuone amerikkalaisen tanssijan Shoshannan kanssa, joka lentäisi Tokioon Atlantasta. Emme tunteneet toisiamme ennalta, ja ensikohtaamisemme oli varsin epäsovinnainen:

Olin nukkumassa, kun oveen koputettiin myöhään yöllä. Menin yöpaidassa avaaman oven ja toivotin Shoshannan tervetulleeksi. Esittelin itseni ja osoitin minimaalisen pienen huoneen ainoaa sänkyä ilmoittaen, että tilanne oli sellainen, että me nukkuisimme molemmat siinä. Se ei ollut parisänky.

Vaikka Shoshanna ei ollut koskaan ennen elämässään käynyt Yhdysvaltain rajojen ulkopuolella saati jakanut vuodetta ventovieraan fennougrin kanssa, hän oli cool ja vastasi, että ok. Huone oli niin ahdas, ettei sinne edes mahtuisi toista sänkyä. Niin meidän ystävyytemme alkoi siitä, että vaikka tiesimme toisistamme vasta etunimet, kömmimme saman peiton alle ja nukuimme kylki kyljessä sen ja kaikki tulevat Tokion yöt.

Meillä oli Shoshannan kanssa tiedossa riemulliset viikot. Olimme Bellyqueenin lisäksi ainoat länsimaalaiset tanssijat; muut tytöt oli värvätty eri puolilta Japania. Saimme tuta, miten treenataan nousevan auringon maassa. Tanssiharjoitukset alkoivat aamulla kymmeneltä ja päättyivät illalla kymmeneltä, eikä välissä ollut lounas-, päivällis- tai muita taukoja. Joinakin päivinä treenit aloitettiin jo pari tuntia aiemmin ja vedettiin neljätoista tuntia yhteen putkeen.

Ensimmäisenä päivänä tanssijat seulottiin moneen otteeseen, ja pudotuspeli alkoi. Jokaiselle oli määrätty ennalta useampi tanssirooli, jotka meille oli ilmoitettu etukäteen, jotta harjoittelisimme ne kotona videoiden avulla. Minä olin erehtynyt luulemaan, että roolit oli fiksattu ja että niitä ainoastaan hiottaisiin paikan päällä Japanissa. Olin ottanut rennosti ja opetellut omat roolini hatarasti jotenkuten, sillä tiesin pystyväni omaksumaan yksityiskohdat ennen näytöstä nopeasti.

Japanilaiset eivät ottaneet rennosti eivätkä olleet opetelleet roolejaan jotenkuten, vaan selvisi pian, että heitä oli prepattu kuukausitolkulla tulevaan. He osasivat KAIKKI näytöksen koreografiat ulkoa. Minä olin opetellut ainoastaan omat roolini ja käyttänyt siihenkin vain pari viikkoa. Tiedostin, että olin soolotanssija enkä sopinut suuriin, identtisesti liikkuviin ryhmiin, mutta olin halunnut tulla vaihteeksi ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltäni.

SAMSUNG CSC

Kaksi ensimmäistä päivää meitä seulottiin ja karsittiin ilman sääliä. Kaikki laitettiin tanssimaan kaikki tanssit, ja huonoimmat tiputettiin kättelyssä pois. Sitten jäljelle jääneet tanssivat samat tanssit uudelleen, ja taas epäonnistuneet heitettiin pois, kunnes lopulta jäljellä olivat ainoastaan ne, jotka tanssivat täydellisesti. Virheille ei ollut aikaa. Eikä tunteilulle.

Japanilaiset kivikasvot murentuivat pukuhuoneessa, ja tytöt itkivät katkerasti pudotessaan pois tanssirooleista, jotka heille oli alunperin luvattu, kun he eivät joko muistaneet jotain osaa koreografiasta tai eivät oppineet uutta riittävän nopeasti. Se oli hirvittävä häpeä ja kasvojenmenetys täydellisyyttä tavoittelevalle harakiri-kansalle.

Minäkin tipuin yhdestä tanssista pois, mikä luonnollisesti harmitti. Kyseessä oli huivitanssi. Olin epähuomiossa jättänyt oman huivini kotiin ja sotkeuduin lainahuiviin, koska se oli paljon isompi kuin mihin olin tottunut, ja haahuilin sen kanssa koetanssissa miten sattuu. Tiesin jo sillä hetkellä, että saisin kylmää kenkää. Kaikki tippuivat jostain. Ei se ollut niin vakavaa. Paitsi japanilaisille se oli haudanvakavaa.

Lopulta roolit asettuivat oikeille henkilöille. Minä sain pitää muutaman sivuroolin ohella ennalta luvatun roolini Egyptin kuningattarena, koska ”you have that royal look”. Ohjaajan mukaan näytin aivan Monacon ruhtinasperheen jäseneltä. Se oli uutta tietoa. Katsoin illalla peiliin peläten, että sieltä tuijottaisi takaisin ruhtinas Albert.

Olin ostanut Bangkokista varta vasten tätä roolia varten peruukin, koska olin varma, ettei oma tukkani kelpaisi, mutta ohjaaja oli sitä mieltä, että vaalea tukanväri oli hyvä Egyptin kuningattarelle; se tekisi hienon kontrastin muiden tanssijoiden mustiin hiuksiin. Olin eri mieltä, mutta pysyin vaiti kuin sfinksi.

silkroad3

Treenasimme kuin hullut kaksitoista tuntia päivässä. Näimme unta tansseista, ja päässämme soi tauotta esityksen musiikki. Vietin petikaverini Shoshannan kanssa 24 tuntia vuorokaudessa, ja oli onni, että meillä synkkasi hyvin, muuten olisimme tappaneet toisemme. Päivien edetessä treenaaminen kävi vieläkin intensiivisemmäksi. En tuntenut enää pohkeitani ja reisilihaksiani; tiesin niiden olevan tallella ainoastaan, koska silmäni väittivät niin olevan.

Elimme onigiri-riisikolmioilla ja hotkimme niitä milloin aikataulultamme ehdimme. Join vihreää teetä suoraan kahden litran pulloista pari pulloa päivässä ja ihmettelin ensimmäisinä öinä, kun ei uni tullut. Olin niin täynnä virtaa, että 12-14 tunnin tanssitreenien jälkeen lähdin iltakävelylle. Se oli ainoa mahdollisuus nähdä Tokiosta edes vähän muutakin kuin pelkkä juna-asema ja tanssisali. Mittailin öisiä Nipporin katuja, kunnes jalkani eivät kantaneet. Sen pitemmälle en koskaan päässyt. Jalat vapisivat liikaa.

Joinakin iltoina en jaksanut edes kävellä läheiseen ruokakauppaan ostamaan itselleni iltapalaa, sillä se oli liian kaukana parin korttelin päässä. Ystävälliset tuntemattomat japanilaiset auttoivat minua ruokaostosten tekemisessä. Öisin kaaduin Shoshannan kanssa puolikuolleena sänkyyn katsomaan lisää unia päivän koreografioista.

Monilla tanssijoista oli punaiset silmät; joko he eivät nukkuneet tai he olivat yöllä itkeneet, tai molempia. Joskus joku itki satunnaisesti pukuhuoneessa, kun tanssijoita siirrettiin spontaanisti rooleista pois tai eturivistä takariviin.

Japanilaiset tanssijat eivät osanneet improvisoida – saman olin todennut aiemmin thaimaalaisista tanssijoista. Kun teimme ohjaajan johdolla improvisaatioharjoituksia, japanilaiset menivät lukkoon, eikä olisi koskaan uskonut, että kyseessä oli joukko ammattitanssijoita. He tekivät joitakin jähmeitä, mekaanisia liikkeitä ja keskittyivät suoritukseensa niin, etteivät pysyneet edes rytmissä. Sen sijaan kopioida he osasivat paremmin kuin xeroxit. He oppivat kaiken ulkoa liki täydellisesti, eikä minulla fiilistanssijalla ollut mitään mahdollisuuksia kilpailla siinä lajissa heidän kanssaan.

silkroad4

Toiseksi viimeisenä päivänä siirryimme harjoittelusalista teatteriin. Ryhmän henki oli hioutunut kaiken rääkin keskellä timanttiseksi. Alkupäivien kilpailuasetelman jälkeen kaikki puhalsivat yhteen hiileen, ja japanilaiset pitivät Shoshannasta ja minusta huolta, ettemme sekoilisi vieraassa maassa enemmän kuin oli välttämätöntä. Vietimme teatterissa kaksi pitkää päivää ja olimme kuin yksi perhe. Kaikki auttoivat ja kannustivat toisia. Mitään sellaista selän takana mutinaa ja naamanvääntelyä, mihin olin Thaimaan tanssipiireissä tottunut, en havainnut.

SAMSUNG CSCSAMSUNG CSC

Kun lopulta levitimme kahden tunnin mittaisen tanssiteoksen teatterin lavalle kahtena näytöksenä, oli lopputulos häikäisevä. Illan viimeisen näytöksen jälkeen japanilaiset itkivät meikkinsä poskille toistensa kaulassa. Minusta tuntui aivan kuin olisin ollut hetken aikaa itsekin japanilainen.

silkroad7

Emme ehtineet jäädä nostamaan voitonmaljaa, sillä edessä oli sama uusintana Bangkokissa seuraavalla viikolla. Kiiruhdin suoraan teatterista lentokentälle lavameikit naamassa, ja päivän suurin helpotuksen tunne koitti, kun sain repiä irtoripset pois.

SAMSUNG CSC

Edessä oli vastaavanlainen viikko toisella tanssijakokoonpanolla. Tunnelma Bangkokissa oli täysin erilainen. Entinen keikka-agenttini ja arkkivihaajani Som oli shown paikallinen koordinaattori ja hän oli ollut vastuussa tapahtuman markkinoinnista ja tanssijoiden värväyksestä Thaimaassa. Jälkimmäisen hän oli toteuttanut lähettämällä pienelle suljetulle ryhmälle viestin, jossa kertoi Bellyqueenin tuovan kuuluisan Silk Road Shown Bangkokiin ja etsivän siihen tanssijoita. Ihme kyllä, minä olin mukana tuossa listassa.

Vaikka esiintymistilaisuus oli ainutlaatuinen, olin päättänyt olla osallistumatta Bangkokin näytöksiin, koska uskoin Somin hovineitoineen olevan mukana tanssijakaartissa, enkä halunnut repiä vanhoja haavoja auki. (Lue lisää täältä.) Viime tipassa muutin kuitenkin mieleni. En tuolloin tiennyt, että esityksessä ei tulisi olemaan yhtään Somin tanssijoista, sillä hän ei ollut edes tarjonnut heille mahdollisuutta osallistua; hän ei ollut kertonut heille koko projektista.

Somin tanssijat saivat tiedon liian myöhään, kun roolit oli jo täytetty. Entistä tanssipariani Annaa harmitti suunnattomasti, sillä hän olisi halunnut päästä mukaan, mutta hän oli edelleen niin kaikkivaltiaan Isosisko Somin pauloissa, ettei hetkeäkään epäillyt, että tämä olisi voinut tahallaan pimittää tietoa. Kun Somin tanssijat viimein kuulivat Silk Road Shown tulosta Bangkokiin ja ottivat asian Isosiskon kanssa puheeksi, kielsi tämä yksiselitteisesti heitä osallistumasta siihen. Hän kertoi heille jättävänsä näytökset myös itse väliin. Siinä hän valehteli, sillä hänelle oli tarjottu Kiinan keisarinnan roolia, josta hänellä ei ollut aikomustakaan kieltäytyä.

Isosisko Som piti huolen, ettei yksikään hänen omista tanssijoistaan pääsisi loistamaan hänen rinnalleen esitykseen, jossa hän tanssisi yhden päärooleista. Minut oli tietenkin tiputettu Bangkokissa Egyptin kuningattaren roolista pois, sillä olisihan ollut aivan liian härskiä, jos olisin saanut jakaa lavan arkkivihaajani rinnalla toisena näytöksen kuningattarista.

silkroad10

Muut Bangkokin tanssikoulut boikotoivat tapahtumaa, koska Som oli siinä koordinaattorina. Newyorkilainen ohjaaja ihmetteli, miten vaikeaa oli löytää Bangkokin kokoisesta kaupungista tanssijoita näin valovoimaiseen spektaakkeliin. Kyseinen show oli kiertänyt ympäri maailmaa, ja kaikkialla muualla oli roolia havittelevia kokelaita parveillut tungokseen asti. En viitsinyt kommentoida, sillä en halunnut rikkoa ohjaajan ja Somin välejä, ja tuskin minua olisi uskottukaan.

Som valehteli ohjaajalle tehneensä kaikkensa markkinoidakseen tapahtumaa. Minusta näytti siltä, että hän oli tehnyt parhaansa, jottei kukaan vain saisi tietää kyseisestä tapahtumasta, sillä se uhkasi pahasti hänen omaa asemaansa Bangkokin ja koko Thaimaan suurena tanssitapahtumien järjestäjänä. Hän ei markkinoisi mitään, missä ei komeillut hänen brändinsä nimi päällimmäisenä.

Bangkokin näytöksiin myytiin ennätysvähän lippuja, ja sen lisäksi, että Somin valitsema sali oli surkean pieni, se oli puoliksi tyhjä. Kukaan ei edes tiennyt, missä teatteri oli ja mistä lippuja sai ostaa, sillä esitystä ei mainostettu missään.

Tanssijat tuntuivat jakautuneen pieniin ryhmiin. Minä kuljin omia teitäni ja menin aina harjoitusten jälkeen kotiin, sillä minua ei huvittanut kulkea Somin ryhmän mukana seksibaareissa ja strippauspaikoissa, joihin Isosisko tyttöjä iltaisin vei, koska arveli sellaisen heitä kiinnostavan. Myös Shoshanna jätti ne järkyttyneenä väliin.

Muistelin haikeana Tokion shown sisarellista ilmapiiriä ja sitä täydellistä antautumista, jolla japanilaiset tanssijat laittoivat itsensä likoon. Thaimaassa oli vaikea saada tanssijoita aamulla ajoissa treenipaikalle, he halusivat pitää pitkiä ruoka- ja välipalataukoja ja väsyttyään he liukenivat salaa kotiin ilman ohjaajan lupaa. Merkittävin yhteinen piirre näissä kahdessa paikassa oli, ettei kukaan koskaan valittanut, eikä yksikään hymy hyytynyt ennen viimeisen esiripun laskeutumista.

silkroad11

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 74,777 kertaa
%d bloggers like this: