72. Tavallinen ilta

Olin ollut vierailulla kobrien valtakunnassa eli Kuwaitissa. (Kuka muuten tietää, miksi muut arabit kutsuvat kuwaitilaisia kobriksi?!) Hiekkamyrsky vangitsi minut useaksi päiväksi hotelliini ja muistutti omalta osaltaan siitä, miten elämä Thaimaassa on loppujen lopuksi aika miellyttävää. Ainakin niille, jotka ovat syntyneet ns. onnellisten tähtien alla.

Tiistai-iltana olin Bangkokissa palaverissa ihmiskauppajärjestön toimistolla, kun paikalle saapui yllättäen näyttelijätär Angelina Jolien manageri, joka kertoi Angelinan olevan käymässä Thaimaassa, ja hän oli kuullut tekemästämme työstä ihmiskaupan uhrien parissa ja haluaisi tulla tapaamaan tiimiämme. Mikäs siinä; toivotimme hänet tervetulleeksi. Toiminnanjohtajamme Cindy antoi managerille tiukan pikaluennon yleisistä periaatteistamme, mikä sai aikaan sen, että joko manageri tai Angelina itse säikähti kristillistä taustaamme, ja Angelina muutti mielensä eikä halunnutkaan lähteä kenttätiimimme matkaan. Hyvä niin, sillä olisihan meidän ollut aika vaikea hiipiä näkymättöminä Bangkokin bordelleissa, jos paparazzien unelma olisi hiipinyt rinnallamme.

Ilta oli mitä tavallisin. Olimme kokoontuneet toimistolle auringon laskiessa kuten muinakin iltoina. Olimme hiljattain saaneet uudet hienot toimitilat, ja nyt järjestömme omistuksessa oli kaksi taloa, jotka sijaitsivat aivan Bangkokin punaisten lyhtyjen alueen sydämessä.

Meitä oli uhannut häätö aiemmasta tukikohdastamme, sillä kiinalainen vuokraemäntä ei ollut mielissään siitä, että hänen omistamassaan talossa pidettiin salaista – joskin laillisesti rekisteröityä – käsityöpajaa, joka työllisti entisiä prostituoituja. Hän oli päättänyt ajaa meidät vilppiä käyttämällä talosta ulos, ja kaoottisessa tilanteessa yhden päivän aikana pakattiin koko 80 naista työllistävän pienoistehtaan tavarat kasaan tietämättä, minne suunnistaa seuraavaksi.

Järjestöllämme oli ollut jo pitkään huutava pula lisätiloista, sillä seksityöläiset odottivat jonossa pääsyä pois baarihelvetistä ja pajaamme töihin, mutta meillä ei ollut heille tilaa. Nyt tässä sekavuuden keskellä järjestölle tarjottiin yllättäen mahdollisuutta ostaa kaksi taloa strategisilta paikoilta. Anteliaiden rahalahjoitusten avulla pystyimme viimein toteuttamaan haaveemme toiminnan laajentamisesta ja sen lisäksi aloittamaan kokonaan uuden työmuodon ja perustamaan toiseen taloon tukikeskuksen ihmiskaupan uhreina oleville naisille ja lapsille.

Kiipesin portaat ylös kolmanteen kerrokseen ja istuin pienen, kodikkaasti sisustetun huoneen lattialle. Meitä oli paikalla viisi naista. Vaihdettuamme kuulumiset rukoilimme yhdessä, kuten teimme aina ennen työillan alkamista. Rukouksen aikana mieleeni nousi eräs swahilinkielinen laulu, jonka olin oppinut muinoin Tansaniassa. En saanut laulua millään pois mielestäni ja aloin hyräillä sitä itsekseni muiden rukoillessa.

Yön pimetessä lähdimme ulos. Olimme poikkeuksellisen raihnainen joukkio: Cindy linkutti edellä kainalosauvoilla, sillä hän oli ollut hiljattain onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen polvilumpionsa murtui. Thaimaalainen työparini Bank oli ollut teini-iässä autokolarissa, jossa hänen koko alaruumiinsa halvaantui, ja vaikka hän ihmeen kautta nousi pyörätuolista ja pystyi nykyään kävelemään ilman apua, liikkui hän vaivalloisesti ja kärsi jatkuvista kivuista. Susan oli kompuroinut tänään ensin uuden päämajamme jyrkissä rappusissa venäyttäen nilkkansa ja sitten vielä toistamiseen kynnyksessä venäyttäen toisenkin nilkkansa. Emma oli telonut aiemmin viikolla kätensä. Ja minä niskani.

Olimme kuin joukko sairaalasta karanneita potilaita, kun jalkauduimme Bangkokin yöhön täynnä Pyhää Henkeä. Päätimme eliminoida enemmät riskit ja pysyä tänä yönä poissa liian korkealentoisista baareista ja kompuroida pelkästään katutasossa.

katu

Päädyimme erääseen hotelliin, jonka kerroksissa pyöri venäläinen tyttökauppa. Koska olimme nälkäisiä, levittäydyimme alakerran ravintolan pöytään ja pyysimme tarjoilijalta ruokalistaa. Pyyntöämme ei noteerattu millään lailla – eihän tuohon ravintolaan kukaan koskaan tullut syömään, siellä istuskeltiin aivan muissa merkeissä. Lopulta tarjoilija tajusi, että me ihan oikeasti halusimme tilata ruokaa emmekä ihmislihaa, ja saimme eteemme yhden kappaleen hienoja englanninkielisiä ruokalistoja.

Se oli pelkkää kulissia, sillä ei ravintolasta todellisuudessa saanut ruokaa, koska siellä ei edes ollut toiminnassa olevaa keittiötä. Niinpä me tyydyimme ihailemaan hienoa listaa ja kuvittelemaan nälissämme, millä täyttäisimme vatsamme. Bangkokissa voi mennä tiettyjen hotellien kahvilaan istumaan ilman, että kukaan koskaan tulee kysymään, mitä haluaisi tilata, sillä tarjoilijat ovat siellä lähinnä koristeina ja ruokalistat mielikuvituksen tuotetta. Todellinen myyntiartikkeli ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tuotetut naiset, joita miehet voivat ostaa tuoreina suoraan tiskin alta sutenöörin kanssa sopimaansa hintaan. Meistäkin vaaleakutrisista erehdyttiin tekemään välillä ostotarjouksia.

Kun olimme riittävän pitkään toistelleet haaveissamme olevaa ruokatilausta koriste-tarjoilijoille, saimme lopulta eteemme paistettua riisiä, jota oli luultavasti haettu meille jostain lähistöllä sijaitsevasta katukeittiöstä. Kun pyysimme aterian jälkeen laskua, tarjoilija ilmoitti, että paikan johtaja oli jo hoitanut laskumme.

Venäläisnaisia yläkerrassa lukkojen takana pitävä mies ja näille miesasiakkaita kiikuttava sutenööri oli vanha tuttumme, ja menimme hänen pöytäänsä kiittämään häntä ruuasta. Hän kuittasi asian heilauttamalla kättään. Hän tiesi hyvin, keitä ja millä asialla olimme, ja hän oli aina toivottanut meidät tervetulleiksi hotelliinsa kertomaan lisää Jeesus-juttuja. Hän piti meistä, koska me puhuimme häpeilemättä Jumalasta paikassa, jossa kukaan muu ei sitä uskaltanut tehdä.

Ulkoa saapui viereiseen pöytään joukko niukasti pukeutuneita, tiukkailmeisiä uzbekistanilaisia naisia sekä yksi venäläinen. Aloimme jututtaa heitä, ja kopeat ilmeet lämpenivät vähitellen keskustelun edetessä. Rupattelimme niitä näitä. Lopuksi vaihdettiin puhelinnumeroita, kunnes tytöt siirtyivät takaisin kadulle kalastamaan asiakkaita.

Päässäni soi edelleen sama swahilinkielinen laulu, “Cha kutumaini sina”, joka oli hiertänyt siellä koko illan, ja minulla oli omituinen tunne, että minun pitäisi laulaa se jollekin. Kertasin mielessäni sanoja varmistaen, että muistin neljän säkeistön sanat ulkoa. Eihän täällä kukaan edes osannut swahilia! Menimme ulos.

Seisahduimme tienvarteen suunnittelemaan jatkoa, kun Cindy huomasi tien vieressä aidalla istumassa kaksi nuorta afrikkalaista prostituoitua ja meni juttelemaan heille. Kävi ilmi, että he olivat Mombasasta, Keniasta. Olin asunut Mombasassa kauan sitten. Käännyin heidän puoleensa ja sanoin jotain swahiliksi. Toisella tytöistä kihosivat kyyneleet silmiin hänen kuullessaan odottamatta äidinkieltään. Kerroin, että minulla on häntä varten laulu – ja tartuin tuota Nisha-nimistä nuorta naista käsistä ja aloin laulaa laulua, joka oli vaivannut minua koko illan. Voi olla, että veisuuni meni himppasen nuotin vierestä; siksi alla autenttisempi versio samasta kappaleesta (alk. 0:29):

 

Laulun sanat kertovat siitä, kuinka Jeesus on turvakallio, joka kestää, vaikka maailman myrskyt heittelevät, ja kuinka Jeesus vie viimein Isän luokse perille. Kenialaisen muslimitytön kyyneleet virtasivat vuolaina pitkin poskia sotkien meikit mennessään, eikä hän edes yrittänyt peitellä niitä.

Kun lopetin, tyttö nikotteli, että Jeesus rakastaa häntä tosi paljon. Vastasin, että niin rakastaa; hän on Jeesuksen silmissä tosi arvokas ja kallis. Nisha takertui minuun kykenemättä lopettamaan itkuaan tai puhumaan mitään. Pidin vain häntä sylissä ja halasimme pitkään kadulla seisoen. Jotkut ohikulkevat arabimiehet nauraa räkättivät meille. Toinenkin kenialaistyttö itki. He halusivat, että me rukoilisimme heidän puolestaan, ja niin me teimme.

Sen jälkeen kävimme katsomassa erästä tuttua ugandalaista prostituoitua, joka työskenteli toisella kadulla vähän matkan päässä. Hänen sutenöörinsä, joka kyttäsi kadunkulmassa ja vahti häntä haukkana etäältä, ei pitänyt meistä, mutta nainen ei piitannut siitä.

Hän ilahtui meidät nähdessään, ja joka kerta kohdatessamme hän pyysi, että rukoilisimme hänen puolestaan, ja sitä hän halusi nytkin. Keräännyimme ringiksi naisen ympärille ja rukoilimme keskellä jalkakäytävää, kaikkien seksibaarien edessä, sisään ja ulos kävelevien miesasiakkaiden sekä baarityttöjen virratessa ohitsemme, emmekä olisi voineet vähempää välittää miesten katseista ja kommenteista saati vähän matkan päässä hampaitaan kiristelevästä sutenööristä.

Nainen käänsi päänsä pois yrittäen peittää silmiinsä nousevat kyyneleet. Hän oli saanut meiltä aiemmin lahjaksi Raamatun, jonka hän nyt kaivoi käsilaukustaan esiin heiluttaen sitä ilmassa, ja sanoi, että hänen ystävänsä halusi samanlaisen. Myös nuo kaksi kenialaista muslimityttöä, jotka olimme tavanneet hetki aikaisemmin, olivat pyytäneet Raamattuja. Useimpina iltoina raahasimme mukanamme isoja englanninkielisiä Raamattuja, koska afrikkalaiset prostituoidut kerjäsivät niitä, mutta tällä kertaa meillä ei ollut yhtään mukana. Teimme naisten kanssa treffit toiselle päivälle.

hylly

Tiimimme jakautui, ja löysin itseni perinteisestä tyttöbaarista. Uudet tulokkaat oli helppo erottaa vanhoista konkareista. Nuori, laiha thaityttö seisoi baarin keskelle rakennetulla lavalla kuin hyllyllä. Hän näytti siltä kuin hänet olisi laitettu siihen vahingossa. Hän oli kapea yläruumis paljaana, päällään ainoastaan pikkuriikkiset alushousut. Raskas, hypnoottinen musiikki hakkasi kovaäänisistä, ja tyttö yritti liikkua hiukan musiikin tahtiin, kuten häntä oli käsketty tekemään, mutta ujous sai vallan, ja hän puristi metallitangosta kaksin käsin kiinni yrittäen piiloutua sen taakse. Häntä vapisutti ja pelotti. Hartiat olivat kääntyneet eteenpäin yrittäen piilotella alastonta yläruumista.

Tyttö ei ollut tottunut tällaiseen: Hänen isänsä ikäiset miehet katsoivat häntä arvioiden, minkä hinnan olisivat valmiit hänestä maksamaan. Tyttö oli 15-vuotias ja ollut muiden tyttöjen kertoman mukaan baarissa töissä kaksi päivää. Kun istuin työparini kanssa pöydässä ja seurasimme katseellamme tuota tankoa puristavaa, vapisevaa tyttöä ja luulimme olleemme kovinkin karaistuneita, meillä nousi pala kurkkuun. Jouduin kääntämään katseeni pois.

Baarin toisella puolella istui epäsiistin näköinen länsimaalainen mies. Hänellä oli pitkä tukka ja hän näytti hikiseltä ja juopuneelta. Mies oli tarkkaillut hetken aikaa pientä, lapsenkasvoista tyttöä ja ilmiselvästi piti näkemästään. Raha vaihtoi omistajaa, tytön manageri, mamasan, kävi kertomassa tytölle, että hänet oli ostettu baarista yöseuraksi. Seurasimme tilannetta voimatta puuttua siihen. Kun Cindy näki keski-ikäisen miehen kävelevän baarista ulos aran pienen teinitytön kanssa, hän rukoili mielessään, että tapahtuisi jotain, että miehen suunnitelmat muuttuisivat ja hän päästäisi tytön menemään. Että hänen omatuntonsa alkaisi kolkuttaa ja hän ymmärtäisi, mitä oli tekemässä.

Jotain tapahtui, sillä tyttö palasi hetken kuluttua takaisin baariin. Myöhemmin palasi myös mies, ja hän näytti äreältä. Tyttö luikki takaisin miehen viereen. Hän kaivautui syvälle tekonahkapenkin uumeniin yrittäen kadota sinne kokonaan. Hän näytti, jos mahdollista, vieläkin pelokkaammalta.

Mamasan ja mies kävivät tiivistä keskustelua, ja setelinippu vaihtoi taas omistajaa. Emme olleet varmoja, mitä oli tapahtunut; tiesimme ainoastaan sen, että tyttö oli lähtenyt miehen matkaan, koska se kuului sopimukseen, mutta oli sitten jostain syystä jättänyt miehen ja palannut takaisin. Mies todennäköisesti tuli perässä, koska halusi rahansa takaisin. Tai sitten hän halusi tytön takaisin. Emme nähneet, kuinka tilanne päättyi. Pakotettiinko tyttö lähtemään uudestaan miehen matkaan? Mitä sen jälkeen tapahtui? Saisiko tyttö rangaistuksen?

Arvasin, etten taaskaan saisi yöllä nukuttua. Kuva tuosta pelosta vapisevasta tytöstä piiloutumassa ohuen rautatangon taakse piinasi mieltäni. En ollut koskaan nähnyt tyttöbaarissa noin säälittävää olentoa. En edes tiennyt hänen nimeään. Hänellä oli rinnassa numerolappu, jonka mukaan miehet voivat ostaa hänet kuin eläimen. Tämä kaikki oli yhtä suurta infernaalista eläintarhaa.

setä

zoo

“Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:5)

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. Riitta-Maija Tuomaala
    Jul 03, 2018 @ 13:54:19

    Kiitos että jatkat työtäsi prostituoitujen kanssa. R

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 64,681 kertaa
%d bloggers like this: