71. Syntymäpäivien sulttaani

Sain puhelinsoiton asiallisen kuuloiselta naiselta, joka puhui virheetöntä englantia ilman thaiaksenttia. Hän kertoi tarvitsevansa vatsatanssijan yksityistilaisuuteen torstai-illaksi. Oli tiistai ja olin juuri tullut edellisyönä Pattayalta keikalta Bangkokin kautta Hua Hiniin ja olin pohjattoman väsynyt pitkän keikkaputken jälkeen. Yritin keksiä verukkeita kieltäytyä. Ilmoitin olevani kiireinen ja palaavani asiaan myöhemmin. Nainen pommitti minua pitkin iltaa tekstiviesteillä, joihin en reagoinut. Hän soitti seuraavana päivänä uudelleen ja maanitteli luvaten maksaa pari tuhatta bahtia ylimääräistä, jos tulisin.

Pyysin häntä kuvailemaan tarkemmin, millaisesta tilaisuudesta oli kyse. Nainen kertoi, että hänen pomollaan oli syntymäpäivät, ja tämä oli toivonut juhliin vatsatanssiesitystä. Halusin tietää pomon kansallisuuden, koska sillä oli paljonkin merkitystä siihen, miten juttu etenisi, ja nainen vastasi miehen olevan ranskalainen. Lisäsin, ettei raha ollut ongelma, en yrittänyt tässä puristaa asiakkaalta ylimääräisiä tuhatlappusia, en vain ollut varma, jaksaisinko lähteä ajamaan taas seuraavana päivänä takaisin Bangkokiin.

Nainen vakuutti, että hän halusi ehdottomasti maksaa minulle pyytämäni esiintymispalkkion lisäksi ainakin taksimatkan Hua Hinista Bangkokiin; hän laittaisi rahat tililleni saman tien, kunhan vain tulisin juhliin esiintymään. Hän oli niin epätoivoisen sinnikäs, että myönnyin lopulta.

Pakkasin tanssipukuni uudelleen matkalaukkuun ja otin torstaina iltapäivällä suunnan kohti Bangkokia. Nainen oli pyytänyt minua saapumaan paikalle puoli kahdeksaksi. Tajusin vasta hänen lähettäessään osoitteen ja kartan, että en ollutkaan menossa tanssimaan viiden tähden hotelliin kuten yleensä vaan tuntemattoman ihmisen kotiin!

Nainen soitteli minulle vähän väliä varmistaakseen, että olin tulossa ja etten vain olisi myöhässä. Hän oli ihmeen hermostunut. Hänen hermostuneisuutensa tarttui minuun, ja alkoi tuntua siltä, että tässä oli jotain omituista. En saanut hienovaraisista uteluistani huolimatta mitään tietoja juhlasta tai juhlayleisöstä lukuunottamatta sitä, että illan sankari olisi Ranskasta, ja tämän huomautuksen tarkoitus oli ilmeisesti saada minut luottamaan, että kaikki olisi niin kuin piti.

Illalla puoli kahdeksalta istuin Bangkokin keskustassa hienon yksityisresidenssin ala-aulan sohvalla odottamassa kuin teuraslammas, että minut tultaisiin hakemaan ylös. Mietin, että nyt oli viimeinen tilaisuus paeta, sillä tämä saattoi olla jokin kauhea loukku, josta en koskaan palaisi. En ollut kertonut kenellekään osoitetta, mihin olin menossa. En tavallisesti koskaan mennnyt keikoille yksityisasuntoihin tarkistamatta ensin asiakkaan taustoja, mutta tämä tapaus oli tullut niin yllättäen, etten ollut ehtinyt tehdä selvityksiä. Jos katoaisin, ei kukaan tietäisi, missä olin viimeksi ollut ja mistä etsiä ruumista.

Vastapäiselle sohvalle ilmaantui pitkä, hymytön mies, joka pyysi saada passini.

– Passini? Miksi? En minä kanna passia mukana.

– Muukin henkilötodistus kelpaa, mies vastasi kuivasti.

– Ei minulla ole mitään henkilötodistusta mukana, valehtelin. Mielessä välähteli kuvia ihmiskaupan uhreiksi joutuneista naisista, joilta otettiin ensimmäiseksi henkilöpaperit pois, jotta nämä eivät voisi paeta. Kuka ihme tämä tyly hyypiö oli ja miksi hän halusi passini? Tivasin mieheltä syytä. Minua ärsytti hänen ylimielinen käytöksensä.

Mies ei vastannut vaan ilmoitti, että siinä tapauksessa hänen oli otettava minusta kuvia. En halunnut tuntemattoman miehen valokuva-albumiin, mutta viereeni ilmestynyt nainen vinkkasi minulle varoittavasti silmää, ja päätin olla iisisti. Mies käski minun katsoa kameraan; hän otti kuvan edestä ja sivuprofiilista, sitten kokovartalokuvan matkalaukkuineni. Aivan kuin minun olisi pelätty lähtevän livohkaan – mikä ei ollut kaukana siitä, mitä päässäni juuri sillä hetkellä liikkui. Arvelin päätyväni johonkin epätoivottuun rekisteriin.

Vakavahenkisen kuvaustuokion päätyttyä luokseni käveli hymyilevä säkkärätukkainen nainen, joka ojensi kätensä ja esittäytyi Ayaksi. Hän oli sama nainen, jonka kanssa olin puhunut puhelimessa.

Aya ohjasi minut pienestä sivuovesta kummalliseen takahuoneeseen, jonne oli piilotettu privaattihissi. Minua kylmäsi. Tämähän ei mennyt enää ollenkaan minkään kaavan mukaan! Nyt oli viimeinen tilaisuus paeta. Nainen vaikutti mukavalta ja normaalilta, mutta niinhän ihmiskauppiaat olivat aina. Voisin vielä pinkaista pakoon ja päästä ulos, mutta mitä tekisin painavalle matkalaukulleni, jos ottaisin spurtin? Laukun sisällä oli tanssipukuja tuhasien eurojen arvosta. Sitäpaitsi aulassa kyyläsi se kauhuelokuvasta karannut valokuvaajamies kahden vartijan kera. Nämä pelasivat varmasti kaikki samassa liigassa.

Minulle tuli mieleen eräs matkani Dubaihin, jolloin olin löytänyt hotellin hissin takaseinästä avautuvan oven takaa salaisen kerroksen, jota ei ollut merkitty hissin numeronappuloihin ja johon pääsi vain salaisella koodilla. Virallisesti tuota kerrosta ei ollut olemassakaan; kunniallinen hotelli palveli asiakkaitaan nuhteettomasti, vaikkakin viranomaisten epäilysten olisi luullut heräävän siitä seikasta, että tuossa hotellissa majaili yhden suomalaisen naisolennon lisäksi lähinnä vain yksinäisiä miesasukkaita. Salaisessa kerroksessa sijaitsi laiton yökerho ja bordelli, joka pyöritti kansainvälistä ihmiskauppaa. Täydellinen äänieristys takasi sen, ettei kukaan asiaton saanut tietää tuosta synkästä ihmemaasta, jonne Lähi-idän miehet katosivat aina yöaikaan silmät palaen.

Nyt oli myöhäistä tehdä mitään. Bangkokilaisen hissin ovi sulkeutui takanani äänettömästi. Olin tuhoon tuomittu! Ehdin tajuta Ayan painavan nappulaa numero 28. Se olisi viimeinen asia, joka painautuisi tietoisuuteeni ennen kuolemaa: hissin nappula numero 28. Ehtisinkö vielä soittaa poliisille ja huutaa luuriin nimeni ja numeron 28?! Aya yritti keventää tunnelmaa juttelemalla, mutta mikään ei keventynyt minun päässäni, joka oli raskas kuin kivi. Hississä oli Ayan ja minun lisäkseni silmää vinkannut tyttö aulasta, thaimaalainen Meesaa. Aya kevensi lisää kertomalla olevansa puoliksi nigerialainen. Tämähän muuttui aina vain pahemmaksi! Nigerialaiset myyvät Thaimaassa huumeiden ohella ihmisiä ja sisäelimiä.

Kun pääsin hissistä ulos, hengitykseni kulki katkonaisesti. Heti hissin oven takana olivat vastassa ilmapallot ja kynttilät – ainakin asunnossa olisi oikeasti jonkun syntymäpäiväjuhla! Tämä ei ollutkaan ansa? Kävelin eteisen poikki olohuoneeseen, jonne oli rakennettu romanttinen verhokatos. Sen oli ilmeisesti tarkoitus jäljitellä Hollywood-tyylistä haaremifantasiaa. Katoksessa oli punaiset verhot, ja lattiaa peittivät itämaiset matot ja tyynyt.

harem

– Tässäkö siis tanssin? kysyin.

– Kyllä. Tanssit isännälle ja hänen vaimolleen. Aya ohjasi minut ja tarjoilijatyttö Meesaan olohuoneen ohi yhteen makuuhuoneista, josta tuli meidän pukeutumishuoneemme. Lukitsin oven ja aloin laittautua valmiiksi. Aya toi meille juotavaa. Kysyin häneltä, kuka oli ollut se omituinen passia tivannut kyylä ala-aulassa. Aya vastasi hänen olevan isännän henkivartija. Kysyin, miksi ranskalainen mies tarvitsi henkivartijaa, mutta Aya vaihtoi puheenaihetta. Hän ei myöskään vastannut kysymykseen siitä, mitä isäntä teki työkseen.

Olin valmis. Isäntä ei ollut vielä saapunut residenssiin. Paikalla oli henkilökuntaa, nuoria miehiä, jotka parveilivat asunnossa kuin kotonaan. Yksi heistä tuli meidän pukeutumishuoneeseemme, avasi vaatekaapin ja vaihtoi työvaatteet mustaan bileasuun. Tällaisia yksityisjuhlia järjestettiin siis useamminkin. Olohuoneessa pauhasi musiikki. Illan emäntä oli saapunut paikalle. Luvatun vaimon sijaan isännän seurana olisikin tänä iltana thaimaalainen tyttöystävä, joka oli selvästi maksullinen nainen. Kello oli noin yhdeksän. Isäntää ei kuulunut. Odotin tunnin lisää.

Lopulta Aya tuli ilmoittamaan innostuneena, että esitykseni alkaisi kymmenen minuutin kuluttua, juhlakalu oli saapunut paikalle. Vartin päästä Aya tuli uudelleen kertoakseen, että isäntä ja emäntä olivatkin siirtyneet isännän makuuhuoneeseen, eikä ollut tietoa, milloin he tulisivat sieltä ulos. DJ soitteli musiikkia olohuoneessa itsekseen.

Kohta emäntä hoippuroi makuuhuoneesta ja tuli meidän pukeutumishuoneeseemme nauraen hysteerisenä. Hän oli joko juovuksissa tai jossain iloisemmissa aineissa. Hän kertoi naureskellen, että isäntä halusi hänen tanssivan minun kanssani yhden tanssin, ja vastasin, että mikäs siinä, kaksin aina kauniimpi. Lupasin laittaa hänelle rauhallisen tasatahtisen musiikin, jota olisi helppo seurata. Toivoin, että emännällä pysyisi puku päällä; se oli yläosasta niin niukka, että koko nainen saattaisi pompsahtaa kuosista ulos milloin tahansa. Nainen huomasi katseeni ja hekotteli silmät harittaen. Hänellä oli vaalennettu tukka, värilliset piilolinssit ja hammasraudat.

Viimein tuli minun vuoroni. Oli kulunut yli kolme tuntia siitä, kun minun oli pyydetty olevan valmiina paikalla. Esitin eteeristä huivitanssia yhden hengen haaremille, jossa edellä mainittu neito makasi punaisen verhokatoksen alla olohuoneen lattialla isännän syleilyssä. Mies oli ilmiselvästi Lähi-idän veljiä eikä suinkaan mikään patonkia puputtava Pierre-Pascal. Rahasade lensi ylleni, ja lattia täyttyi satasen seteleistä, jotka tarttuivat paljaisiin jalkapohjiin tehden askeltamisen epämiellyttäväksi. En ollut koskaan pitänyt arabien tavasta sadettaa setelinippuja tanssijan päälle. Mieluummin otin tippini suoraan käteen.

blue veil

Ensimmäinen tanssiosuus päättyi. Vaihdoin puvun ja huulipunan värin ja palasin kuhertelevan haaremiväen eteen. Isäntä, emäntä ja pääasiassa miehistä koostuva henkilökunta seurasivat hartaina toista esitystäni. Tajusin silmäkulmasta vilkuillen, että kaikki nuo mustiin pukeutuneet siviiliasuiset miehet taisivat olla henkivartijoita. Hain emännän tanssimaan, kuten oli pyydetty, ja isäntä joutui auttamaan hänet ylös, koska neidon jalat eivät tahtoneet kantaa. Hänen rintansa olivat jo karanneet ulos liian tiukasta puvun korsetista, mikä ei näyttänyt haittaavan ketään. Onnellisen näköinen isäntä videoi duettomme, ja iloisesti naureskeleva emäntä pysyi juuri ja juuri pystyssä.

Ihme kyllä, huolestuttavasti alkanut ilta sujui ilman selkkauksia. Sain pyytämättä loppuosan sovitusta maksusta sekä juomarahani, jotka henkilökunta oli ystävällisesti poiminut lattialta ja toi minulle pukuhuoneeseen; tanssijahan ei itse kumarru nostelemaan lattialta pennosiaan. Kävin kiittämässä illan isäntää ja toivotin hänelle hyvää syntymäpäivää Ayan hoputtaessa minua poistumaan paikalta. Minua vaivasi edelleen, kenelle oikein olin tanssinut ja keneltä häntä niin monen henkivartijan toimesta suojeltiin, mutta tajusin, että niihin kysymyksiin en tulisi saamaan vastausta.

Olin tyytyväinen päästessäni lähtemään yhtenä kappaleena kotiin. Helpotuksen vallassa moikkasin mennessäni ala-aulassa odottavaa tympeää valokuvaaja-henkivartijaa ja iskin hänelle silmää. Hän ei iskenyt takaisin.

 

Advertisements

1 Comment (+add yours?)

  1. Riitta-Maija Tuomaala
    May 23, 2018 @ 17:38:32

    Miten tuollaisesta keikasta voi tehdä kuitin verottajaa varten?

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 62,573 kertaa
%d bloggers like this: