68. Tuhkimotarina

Olin vasta ehtinyt toipua pääsiäisen aiheuttamasta stressitilasta, kun palatsista kuului taas kummia: minut kutsuttiin oppilaineni esiintymään kuninkaalliseen joulujuhlaan. Oli elokuu, ja meillä olisi ruhtinaallisesti aikaa sorvata tanssinumerot tapahtuman henkeen sopiviksi. Tällä kertaa minun ei tarvitsisi piileskellä backstagella mustien verhojen uumenissa vaan saisin kunnian olla yksi juhlan kutsuvieraista.

Olin innoissani. Kun uutinen ilmoitettiin oppilailleni – samoille, jotka olivat menestyksekkäästi esiintyneet kanssani prinsessan syntymäpäivillä – eivät he kiljuneet riemusta vaan menivät sanattomiksi ja alkoivat kuiskailla keskenään. Arvelin heidän mykistyneen hurmiosta. Viikkoa myöhemmin he tulivat ilmoittamaan minulle anteeksi pyydellen, että he olivat päättäneet lopettaa tanssimisen eivätkä valitettavasti voisi esiintyä kanssani.

Ilmoitus tuli minulle kuin salama päähän, enkä ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, kuinka lahjakkaat nuoret naiset yhdessä päättävät lopettaa kokonaan tanssimisen voidakseen kieltäytyä esiintymästä kuninkaallisessa joulujuhlassa maan kumarretuimpien edessä – häikäisevimmässä tapahtumassa, joka heidän eteensä todennäköisesti koskaan tulisi. Yrittäessäni kysyä selitystä sain vastaani vaivautuneen hiljaisuuden.

Studiolla alkoi kuumeinen oppilaiden etsintä. Asiaa ei suinkaan helpottanut, että en voinut kuuluttaa kirkonmäellä hakevani tanssijoita kuninkaalliseen performanssiin, kun näistä asioista ei yleensä puhuttu ääneen. Eikä minun mielipidettäni oppilaiden etsinnässä kysytty muutenkaan, koska tanssijoiden oli täytettävä ensisijaisesti vain oikeat ulkonäkö- ja käyttäytymiskriteerit.

Minulla oli ollut alunperin neljä kuukautta aikaa valmistautua showhun, mutta lopulta jäljelle jäi vain kaksi kuukautta, kun lokakuussa sain viimein uudet tytöt eteeni. Nämä olivat aloittelijoita: lähtötaso pyöreä nolla. Huhhuh. Tunsin äkillisiä kuumien aaltojen väristyksiä, vaikka vaihdevuodet olivat vielä kaukana edessä.

Harjoitukset alkoivat. Luvatusta neljästä tanssijasta neljättä ei näkynyt mailla halmeilla. Olin tehnyt koreografian neljälle sekä itselleni. Kun harjoituskertoja oli jäljellä kuusi, ei neljäs tyttö ollut vieläkään näyttäytynyt. Lisäksi olin tilannut saiditanssiin yhden miestanssijan, mutta en tiennyt tuossa vaiheessa sitäkään, saisinko miestä mukaan vai en. Pahimmassa tapauksessa joutuisin tanssimaan koreografiaan sovittamani miesroolin itse.

Harjoituskertoja oli jäljellä viisi. Kaksi tanssijaa oli ilmoittanut tulevansa treeneihin, kolmas ei ehtinyt/jaksanut/viitsinyt, tai ei muuten vain huvittanut. Sen sijaan minulle kerrottiin, että puuttuva rengas eli se mystinen neljäs tanssija ehkä tulisi. Tässä vaiheessa alkoivat hiukset lähteä päästä.

Neljättä tanssijaa ei tietenkään (onneksi!) näkynyt, kuten ei myöskään salskeaa saidimiestä. Näytti siltä, että joutuisin kasvattamaan jouluksi viikset. Olin luopunut toivosta, että saisin ryhmääni yhtään vakavasti otettavaa tanssijaa. Meillä oli enää neljä treeenikertaa jäljellä ennen kuin pitäisi astua kuninkaallisten eteen esiintymään, ja harjoituksissa oli paikalla yksi henki, jonka ruumiin läsnäolosta en ollut varma.

Kaiken kruunuksi minulle ilmoitettiin, että ryhmään laitettaisiin tässä vaiheessa vahvistukseksi entinen Miss Thaimaa kompensoimaan puuttuvia tanssijoita. Rukoilin hartaasti, että Neiti Miss ei saapuisi paikalle, ja kiitos Herralle, rukoukseni kuultiin!

Sen sijaan sain tiedon, että tuo missi sekä eräs toinen entinen missi tulisivat toimimaan tanssiesityksessäni taustakaunistuksena, ja he seisoisivat lavan reunoilla vatsatanssipuvuissa pyörittelemässä ilmassa harsoista silkkihuntua kuin vimmatut tuulimyllyt minun esitykseni aikana! Eikä minun tarvitsisi edes koreografioida heidän huntuperformanssiaan, sillä kokeneempi misseistä oli koreografioinut sen jo itse! En osannut päättää, mikä tässä oli pahinta. Tanssiesitykseni ohessa lavalla pyörisi siis samaan aikaan eksoottinen hunnunheilutusesitys, eikä näillä kahdella esityksellä ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Herttileijaa!

Ryhmässäni oli jäljellä yksi tanssija, eikä hänkään pysynyt rytmissä. Yritin olla niin kärsivällinen kuin ihminen voi olla, mutta en rehellisesti sanottuna tiennyt, mitä tehdä, kun tanssija ei edelleenkään muistanut, montako jalkaa hänellä oli. Olimme saaneet koreografian juostua loppuun, ja Puifai-niminen nuori naisenalku oli ahkeroinut kovasti liikkeiden kanssa, mistä hänelle täydet pisteet, mutta eihän nollatason tanssijasta tehdä ammattilaista kahdessa kuukaudessa. Joistakin ei koskaan. Eikä ryhmätanssia oikein voinut tanssia yhden hengen ryhmällä vaikka kyseessä olisi ollutkin ammattilainen.

Käännyin esimieheni puoleen ja ilmaisin hänelle huoleni. Hän oli tehokas pakkaus, jolla ei ollut aikaa turhaan tunteiluun, ja hän ilmoitti välittömästi, että siinä tapauksessa tanssisin soolon. Thaimaalaiseen tapaan kukaan ei halunnut kertoa Puifai-paralle, että hänet oli tiputettu esityksestä pois, ja ikävän uutisen välittäminen jäi minun vastuulleni. Viimeisen kerran näin Puifain, kun hän itki tanssistudion eteisessä, ja hänen äitinsä riiteli vastaanottovirkailijan kanssa. Sen jälkeen hän ei enää palannut studiolle.

Pomo ilmoitti, että hän lähettäisi minulle seuraavana päivänä uuden musiikkikappaleen, johon saisin tehdä itselleni tanssin. Eihän tässä ollut kuin vasta pari kuukautta treenattu toisen musiikin tahtiin. Liki täydelliseksi viilatulla ryhmäkoreografiallani sain heittää vesilintua.

8. joulukuuta alkoi mitta tulla täyteen. Kuninkaallinen joulujuhla olisi seuraavalla viikolla, enkä ollut vieläkään lukuisista pyynnöistä huolimatta saanut musiikkia, joka pitäisi koreografioida ja esittää. Viralliset kenraaliharjoitukset olisivat sunnuntaina, ja tuolloin paikalla olisi jo kuninkaallisia.

Turvauduin omankädenoikeuteen ja päätin valita itse oman musiikkini, jonka esittäisin kenraaliharjoituksissa. Jos tuolloin pomo viimein tarjoaisi tilalle jotain muuta, olisinko ylpeä suomalainen ja kieltäytyisin, vai olisinko kiltti ja nöyrä thaimaalainen, joka sanoo hymyillen, että totta kai sopii, vaihdetaan vain musiikki – taas kerran – kaksi päivää ennen H-hetkeä? Valitsin arvokkaaseen tilaisuuteen sopivan uusklassisen egyptiläisen kappaleen, ja helpotukseni oli sanoinkuvaamaton, kun sain viimein ohjat takaisin omiin käsiini ja aloin harjoitella sooloani varten. Olin hetkellisesti oman elämäni herra.

10. joulukuuta saapui ilosanoma: Harsoista silkkihuntua esityksessäni hulmutteleva Miss Thaimaa otti minuun yhteyttä ja kertoi pomon viimein paljastaneen, mihin sulosäveliin hän halusi minun esittävän egyptiläisen vatsatanssin: Annie Lennox ja God Rest Ye Merry Gentlemen!

Menin shokkiin. Istuin pitkään tietokoneen ääressä kirjoittamassa pomolle ammatillista itsemurhaviestiä, jossa kieltäydyin tekemästä niin sekasortoista esitystä. Muutin kuitenkin viime hetkessä mieleni, ja ennen kuin luoti lähti matkaan, päätin pistää Lennoksi ja antaa palaa. Olkoon mitä vain, miten vain, hällä väliä ja mitä tahansa, kunhan ei Kulkuset ja napatanssia tonttulakki päässä.

Kaikki mopot uhkasivat karata käsistä. Hovista oli alunperin vaihdettu juhlan päivämäärä. Sitten pomo oli vaihtanut tanssiryhmän kokoonpanon ja esitettävän kappaleen. Sen jälkeen hovi vaihtoi juhlia emännöivän prinsessan toiseen. Siihen mennessä tapahtumapaikkaa ja minua ei ollut vielä vaihdettu, lähes kaikki muu oli saanut osansa elämän katoavaisuudesta. Viisi päivää ennen juhlaa tuli tieto, että erinäisistä syistä johtuen ei ollut enää varmaa, pidettäisiinkö koko tilaisuutta lainkaan. Sitten ilmoitettiin, että juhla pidettäisiin, mutta emäntä vaihtuisi isännäksi. Ja Suuri Herra nimesi varttuneemman prinssin hoitamaan kaikki muodollisuudet.

Kenraaliharjoitukset pidettiin paikallisessa helluntaiseurakunnassa, ja ällistyneenä sain todeta, että kuninkaallisille ei ollut tulossa mitään kulkusten kilkatuksessa kirmaavia poroja ja savupiipussa hohottavia joulupukkeja vaan ehtaa gospelia ja Jeesusta, ja siinä missä helluntaiseurakunnan pastori esitti nokkahuiluun eli pasuunaan puhaltavaa enkeliä, Annie Lennox veisasi virren. Ja minulla oli taustavahvistuksena kaksi napatanssivaa missiä sekä joukko nuoria komeita miesmalleja, jotka esittivät tanssiesityksessäni viisaita itämaan tietäjiä. Heidän mukanaolostaan ei luonnollisesti kukaan ollut muistanut minulle mainita.

harjoitukset

Esiintymislava oli rakennettu ylhäältä katsottuna ristin muotoiseksi, ja illan ohjelmassa oli niin Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuskertomus kuin Jeesuksen syntymä ja pätkä The Passion of the Christ -elokuvasta. Ketään ei jätetty kylmäksi, ja sovitusta tarjottiin kaikille. Siniverisessä joulushowssa käytiin koko Raamattu tiivistettynä läpi, aina lähetyskäskyyn asti. Jotta radikaali sanoma olisi iskeytynyt vielä vakuuttavammin yleisön verkkokalvoihin, heijastettiin salin seinille raamatunlauseita.

Juhla-aamu koitti. Jotta kaikki olisi täydellistä, oli kotitaloni vesijohto paukahtanut sopivasti edellisenä ehtoona, ja jouduin vetämään puutarhaletkulla vettä talon takana olevasta ulkohanasta ikkunan kautta alakerran vessaan päästäkseni aamupesulle. Kaataessani jääkylmää vettä napolla saavista päähän mietin, että mikään ei voisi mennä tänään kurjemmin.

Saavuin juhlapaikalle kello 9, jolloin harjoitukset alkoivat. Lounaan jälkeen kaikki esiintyjät saivat käskyn sonnustautua esiintymisasuihin, ja pidimmme lehdistölle pukuharjoitukset, koska lehdistön edustajia ei päästetty enää myöhemmin varsinaiseen juhlaan. Minä tanssin virallisissa lehtikuvissa soihtu sammuneena, sillä päässäni olevasta kynttiläkruunusta oli ylin kynttilä mennyt rikki. Onneksi oli varakynttilä mukana, ja ehtisin toivottavasti vaihtaa sen ennen illan esitystä.

Pukuharjoitusten jälkeen vaihdettiin reippaasti iltapuvut päälle, ja juhla alkoi. Seurasi virallisia seremonioita, joiden tarkoitus jäi minulle yhtä hämärän peittoon kuin himmeä kynttiläkruununi. Meidät istutettiin riveihin pääsalin vieressä olevaan sivusaliin. Pomo oli ohjannut minut istumaan silikonirintaisen Miss Puerto Ricon viereen, koska siihen kohtaan kuulemma tulisivat TV-kamerat, ja hän halusi, että saisin paistatella televisiossa, kun juhlien seremoniallinen osuus näytettäisiin suorana lähetyksenä Thaimaan kaikilla uutiskanavilla.

Vaikka Miss Puerto Rico oli keskivartaloltaan ohuempi kuin minä, oli hänen rintavarustuksensa niin reilusti topattu, että minua tuskin näkyisi hänen takaansa, vaikka kamerat meidän vieressämme sattuisivat olemaankin. Enkä oikeastaan ymmärtänyt, mitä tekemistä Miss Puerto Ricolla oli ylipäätään näissä kekkereissä, mutta onneksi minun tehtäväni ei ollut ymmärtää vaan tanssia.

Kuninkaallinen organisaattori oli opastanut kaikkia esiintyjiä, kuinka kuninkaallisten edessä tuli käyttäytyä ja kuinka Suuren Herran nimeämältä prinssiltä käytiin hakemassa todistus esiintymisestä: Ensin tehtiin hoviniiaus punaisen maton reunalla, sitten otettiin kaksi rauhallista askelta kohti prinssiä, ja jälkimmäisellä askeleella laskeuduttiin polvi maahan ottamaan vastaan kunniakirja.

Entisen pääministerin tytär kävi asettelemassa hiukseni oikeaan asentoon maton reunalla seisoessani, jotta ne eivät peittäisi kasvojani sieltä suunnasta, mistä valokuvat otettiin. Hän oli tarkkana naisena huomannut, että kynttiläkruunun litistämät kutrini valahtivat kasvoille, kun kumarsin päätä prinssin edessä, ja hän veti koko tukkani taakse ja neuvoi minua hymyillen, että pitkät hiukset kannatti aina siirtää pois siltä puolelta kasvoja, missä kameramiehet seisoivat. Polvistumisen jälkeen konttasin takaperin takaisin punaisen maton reunalle, missä tein uuden hoviniiauksen, käännyin ympäri ja palasin omalle paikalleni riviin istumaan hiukset hyvässä järjestyksessä.

prinssi

Kun kaikki esiintyjät olivat käyneet hakemassa kunniakirjansa, otettiin viralliset ryhmäkuvat. Pomo määräsi minut kuvissa prinssin oikealle puolelle istumaan. Taas käveltiin, niiattiin maton reunalla, kontattiin polvihiihdolla prinssin viereen, istuttiin jalat sivussa jalkaterät prinssistä pois päin. Hoviorganisaattori kävi järjestelemässä kaikkien jalkoja oikeaan asentoon ennen kuin kameramiehiä päästettiin vauhtiin. Jalkojen oikea asento ja suunta ovat tärkeä asia.

prinssi2

Kun kuvat oli otettu, noustiin polville, kontattiin takaperin kasvot prinssiin päin maton reunalle ja hoiperreltiin ylös. Kumarrettiin vielä kerran ja käveltiin  pois. Ei mikään helppo nakki korkokengillä ja laahuspuvussa. Unelmanohuen silkkipukuni laahus repsotti riekaleena kiinni korossa, joka oli lävistänyt sen edestakaisen konttailun tiimellyksessä.

Eräs iäkkäämpi kunniakirjan noutaja kompastui prinssin edessä omaan helmaansa ja olisi rojahtanut kasvoilleen Hänen Korkeutensa syliin, ellei kaksi hovin edustajaa olisi sännännyt rohkeasti punaiselle matolle tarraamaan naispoloista kainaloista kiinni. Miss Puerto Rico vieressäni räjähti hysteeriseen nauruun. Hänen mielestään kaikki oli aivan liian hauskaa. Hyssyttelin hänet hiljaiseksi.

Sen jälkeen juhlaväki siirtyi saliin ja action alkoi. Juoksin lähimpään vessaan vaihtamaan tanssipukua päälle ja sytyttämään päässäni olevia kynttilöitä, kun en olisi mitenkään ehtinyt kymmenessä minuutissa talon toisessa siivessä sijaitsevaan pukuhuoneeseen ja takaisin. Mahtipontinen joulushow pyörähti käyntiin, ja se oli menox, sanoi Annie Lennox.

kynttilakruunu

Show ei ollut lainkaan niin sekava kuin miltä se oli keskeneräisenä näyttänyt. Lopputulos oli kekseliäs ja taidokkaasti ohjattu hengellinen kokonaisuus, jossa kuljettiin läpi maailman viemässä ilosanomaa, ja minun osani oli olla itämainen tanssija itäisellä maalla kera tähteä seuraavien tietäjien. Olin luullut tanssivani soolon, mutta yhtäkkiä kanssani oli koko joukko taivaallista sotaväkeä. Itämaan tietäjien, missien ja miesmallien lisäksi lavalle vaelsi vielä hunnuttettuja arabinaisia. Näin vasta jälkikäteen valokuvista, keitä esityksessäni oli oikein ollut mukana, sillä minulla ei ollut tanssiessani aavistustakaan, mitä takanani samanaikaisesti tapahtui.

joululahjatthaitanssi

Kun esitys oli päättynyt, otettiin paljon valokuvia. Kauniit naiset kuvauttivat itseään eri kokoonpanoilla, enkä viitsinyt kiilata mukaan kuviin, kun tunsin itseni joukkoon kuulumattomaksi. Lumikit olivat pitkiä kuin lipputangot korkokengät jalassa, minä olin tarinan kääpiö avojaloin. Nuoret kaunottaret linkuttivat polvet koukussa varpaat kenkien puristuksesta hellinä ja valittivat kruunujen kiristävän päätä, kun niissä oli piikkejä. Tukat piti tupeerata sen takia, etteivät piikit pistäisi niin kovasti. Huolensa kullakin. Myös Miss Puerto Rico valitti, että hänen kruununsa painoi liikaa ja siitä tuli pää kipeäksi. Totesin hänelle, että tuo kruunu oli monen pikkutytön suurin unelma.

Kuvien ottamisen jälkeen pääsin viimein juhlapöytään. Annokseni oli siinä vaiheessa kylmennyt. Pöytään oli huomaavaisesti tuotu illan alkaessa minun paikalleni ruoka-annos, mutta koska en voinut syödä ennen finalea, joutui annos odottamaan pari tuntia syöjäänsä. Sen lisäksi upouudet hopeakenkäni oli illan tuoksinassa ilmeisesti varastettu; olin jättänyt ne siististi pöydän alle esitykseni ajaksi, mutta lavalta palatessani niitä ei löytynyt mistään. Aterioin kuninkaallisessa juhlapöydässä paljain jaloin, mitä kukaan ei kuitenkaan onneksi voinut pitkän pukuni ja paksun valkean pöytäliinan alta havaita.

Kello 23 oli aika lähteä kotiin. Olin ollut juhlapaikalla neljätoista pitkää tuntia, valtaosan ajasta syömättä.

Kaikki oli kuin satua: Olin tavannut juhlissa prinssin, joka hymyili minulle lavalla. Kenkäni olivat kadonneet niin perusteellisesti, etteivät edes siivoojat seuraavana päivänä niitä löytäneet, ja palasin kotiin avojaloin juuri ennen kuin kello löi kaksitoista ja taika raukeaisi. Siinä kohden erosin alkuperäisestä Tuhkimosta, että seuraavana päivänä kuulin kotikylän siivoojalta olleeni televisiossa. Olin siis sittenkin näkynyt Miss Puerto Ricon rintojen takaa! Eikä minkään valtakunnan prinssi tullut koskaan kolkuttelemaan ovelleni kadonnut lasikenkä kädessään, vaan jouduin ostamaan uudet kengät aivan itse.

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. Martti
    Jan 06, 2018 @ 12:27:45

    Kiitoksia. Jälleen hersyvän hauska tilannekuva kuni
    nkaallisten ihmeellisestä maailmasta. Missä iitse kuni
    ngas oli?

    Reply

  2. Hadassa
    Jan 09, 2018 @ 21:53:20

    Hei, ja kiitos palautteesta. Jätän mieluummin juhlaväkeä koskevat yksityiskohdat kertomatta.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 59,124 kertaa
%d bloggers like this: