Äly hoi…

VAROITUS: Tämä teksti ei liity millään tavalla tämän blogin aiempiin kirjoituksiin!

Ruotsin kirkko on kehottanut papistoaan käyttämään sukupuolineutraalia kieltä viitatessaan Jumalaan. Vihdoinkin iänikuinen pyhä kolminaisuus Isä, Poika ja Pyhä Henki saatetaan ajan tasalle! Nyt odotamme kuumeisesti sitä hetkeä, jolloin myös Suomessa päästään nykyaikaan. Sitten saamme alkaa kirkon luvalla uskoa Vanhempaan, Lapseen ja Henkeen (sana pyhä on myös syytä poistaa käytöstä, näinä vakavina aikoinahan mikään ei ole enää pyhää).

Samaan syssyyn pääsemme eroon vanhahtavasta Isä meidän -rukouksesta. Enää ei tarvitse rukoilla vasten tahtoaan Isän nimessä, mikä saattaa loukata joitakin isättömiä lapsia tai sellaisia miehiä, jotka eivät ole saaneet tulla isäksi, sekä kaikkia naisia. Varmuuden vuoksi Isä meidän -rukouksessa myös sana meidän on syytä vaihtaa, koska siinäkin on olemassa vaara, että joku joukkoon kuulumaton voi pahoittaa mielensä, koska meidän ei ole sama kuin teidän.

Ehdotan siis, että rukoilemme vastedes seuraavin sanoin: “Henkilö kaikkien, joka olet jossain…” Myös sana taivas voi loukata sellaisia henkilöitä, jotka eivät sinne ole menossa, siksi sekin on syytä poistaa kielenkäytöstä. Samasta syystä sana helvetti on poistettava. Tämähän alkaa jo muutenkin mennä päin helvettiä!

On korkea aika uudistaa Aaronin aikainen Herran siunaus ja alkaa käyttää muotoa “Herra tai Rouva tai Neiti siunatkoon kaikkia ja varjelkoon kaikkia…”, sikäli kun koko siunausta enää tarvitaan, sillä eiväthän nykyihmiset halua tulla väkisin siunatuiksi. Ehdotan, että poistamme koko Sukupuolettoman Olennon Siunauksen Raamatusta tarpeettomana ja ajan henkeen sopimattomana.

Ylipäätään koko Raamattu kannattaisi lailla kieltää tänä modernin uskonnonvapauden aikana, jottei kukaan vain pahoittaisi mieltään mistään ja – mikä vielä pahempaa – jottei kukaan vain vahingossa joutuisi taivaaseen.

bible

Advertisements

7 Comments (+add yours?)

  1. Anja Keipi
    Nov 30, 2017 @ 00:48:33

    Uhhuh näitä aikoja!

    Reply

  2. Sentrooppa-Santra
    Nov 30, 2017 @ 02:43:36

    Juttua on vääristelty ja liioiteltu. Tanskalaiselta toimittajalta lähti vähän lapasesta, ja uutinen levisi hyvin oudossa muodossa ihan vakavinkiin medioihin. Uudessa käsikirjassa on jonkin verran lisätty ns. sukupuolineutraalien muotojen käyttöä, mutta kyllä Jumala on edelleenkin Isä ja Herra, eikä Jumalasta käytetä pronominia “hen”.

    Reply

  3. Salmela Kirsi
    Nov 30, 2017 @ 07:50:20

    Huomenta,
    Olethan tietoinen, että Ruotsissa kyse on Hän sanan vaihtamisesta kirkkokäsikirjassa maskuliinista sukupuolettomaan Hän sanaan? Siellä ei siis olla poistamassa Isä tai Herra tms sanoja Raamatusta tai käytöstä.

    Juttu levisi maailmalle ensin vääristyneessä muodossa, jossa asiaa oli paisutettu koskemaan myös muita sukupuolellisia termejä. Siksi siis kirjoitan sulle tän viestin, jotta et ole väärän tiedon varassa.

    T.Kirsi

    Lähetetty iPhonesta

    Reply

    • Hadassa
      Nov 30, 2017 @ 10:03:50

      Tiedän kyllä. 🙂 Eikä tuota sukupuolineutraalia “hen”-sanaa käsittääkseni edes käytetä.
      Tämän kirjoituksen tarkoitus oli vain provosoida ja herättää keskustelua Suomessa överiksi menneestä mielenpahoittamisilmiöstä yleensä.

      Reply

  4. Gizmo
    Nov 30, 2017 @ 09:17:13

    Viittisitkö/ehtisitkö ruveta Hua Hinin Suomalaisen kolumnistiksi? (Saako sanoa kolumnisti, kun siitähän voi loukkaantua sellainen henkilö josta ei siihen ole?)

    Reply

    • Hadassa
      Nov 30, 2017 @ 10:10:30

      Katsotaan… Vaikka kyllähän kolumnisti-sana tosiaan on kovin loukkaava, kun siinä on tuo -nisti-loppukin.

      Reply

      • Katja
        Nov 30, 2017 @ 18:38:08

        Kiitos nauruntyrskähdyksistä aamupalapöydässä. Vähän saa aina provosoida herättääkseen keskustelua ja sohiakseen ärsyttäviä ilmiöitä kuten tuota omasta mielestänikin aivan överiksi mennyttä mielenpahoittamisbuumia.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 55,915 kertaa
%d bloggers like this: