67. Ruusuilla tanssien

Olin valmistautunut esiintymään viiden oppilaani kanssa prinsessan syntymäpäiväjuhlassa. Koska saisin kunnian toimia tilaisuudessa myös virallisena lahjanojentajana, olisi minun oltava asianmukaisesti pukeutunut. Oletin ilman muuta, että saisin hankkia asuni itse, mutta alati huolehtivainen esimieheni ilmoitti, että hänellä oli minulle jo puku ja kengät valmiina. Olin toki kiitollinen, että minusta pidettiin hyvää huolta, vaikka samalla hien kihotessa otsaan mietin, mistä hän tiesi kokoni, kun kukaan ei ollut ottanut mittoja, saati tyylini. Mies lupasi tuoda puvun suoraan juhlapaikalle säästääkseen minulta kuljetusvaivan, mutta sisäinen hälytyskelloni vaati saada nähdä juhlaluomuksen etukäteen.

Länsimaalaisten naisten kokoluokitus alkaa thaimaalaisten mielestä koosta L ja kengännumerosta 38. Vaikka kuinka väitin kenkäkaupoissa kokoni olevan 35-36, niin yleensä eivät uskoneet ja salakuljettivat aina takahuoneesta kenkälaatikossa numeron 38 tai 39 ja sitten hämmästelivät, kun molemmat jalkani mahtuivat yhteen kenkään. Olin melko varma, että esimieheni minulle varaama puku putoaisi päältä.

Arvaukseni ei heittänyt kauas: Puku osoittautui noin puoli metriä liian pitkäksi. Ohut, venyvä, sähkönsininen kangas nuoli ihoa tuoden jokaisen vartalon poimun epämairittelevasti esiin. Kaula-aukko roikkui niin alhaalla, että yhtä säädyllisesti olisin voinut vyöttää itseni rintaliiveillä puvun päältä. Kengät oli suunniteltu jättiläiselle, joka haluaa olla vielä jättiläisempi korkeilla koroilla. Jalkani olisivat mahtuneet niihin poikittain. Koska en halunnut loukata esimieheni kasvoja, totesin harmitellen, että niin puku kuin kengät olivat valitettavasti aavistuksen verran liian isot eikä meillä ollut enää aikaa pienentää niitä; onneksi minulla oli kuitenkin kotona tilaisuuteen sopiva asiallinen mekko. Sain kuin sainkin luvan huolehtia omasta vaatetuksestani.

SAMSUNG CSC

Oli huhtikuu. Olin tilannut vatsatanssiesitystäni varten Englannista vatsaverkon. Kullankimalteinen nailonsukka peittäisi keskivartaloni, koska yleisö olisi sen luokkaista, ettei paljaan navan esittely tuntunut soveliaalta. Vatsaverkko saapui viime tipassa kiirastorstaina, päivää ennen kenraaliharjoituksia. Päivänsankari oli jostain syystä valinnut syntymäpäiväjuhlansa ajankohdaksi pääsiäissunnuntain, vaikka hänen todellinen syntymäpäivänsä oli ollut jo aiemmin huhtikuussa.

Olin yleensä systemaattisesti kieltäytynyt tanssiesityksistä kahtena päivänä vuodessa: jouluna ja pääsiäisenä. Nyt olin tilanteessa, jossa kieltäytyminen ei ollut mahdollista eikä edes tullut mieleen, ja ylösnousemuspäivää juhlistaakseni olin valinnut esiintymispuvukseni itse suunnittelemani, Turkissa mittatilaustyönä tehdyn, valkopohjaisen luomuksen. Omaan soolotanssiini olin piilottanut teemaan sopivaa kristillistä symboliikkaa.

Kuningashuoneen edustajan oli tarkoitus tulla pitkäperjantaina seuraamaan pukuharjoituksiamme studiolle. Hänen piti tarkastaa kaikkien puvut ja esiintymisnumerot ja suoda armollinen hyväksyntänsä, jotta meidät voitaisiin kelpuuttaa kruunuväen eteen. Vedimme harjoitukset läpi kuin mielipuolet, vaikka kukaan ei tullut meitä katsomaan. Jätin oman soolonumeroni harjoittelematta, koska tanssisin sen joka tapauksessa improvisaationa eikä se olisi koskaan kahta kertaa samannäköinen. Vietimme salilla koko pitkän perjantain. Tuntui, että kohta menisi taju nälästä ja väsymyksestä.

Työnantajani on läheisissä väleissä kuningasperheen kanssa ja nauttii niin suurta luottamusta, että kukaan ei saapunut paikalle tarkastamaan esitystämme. Pomolle annettiin vapaat kädet tanssinumeroiden ja pukujen suhteen. Koska olin ulkomaalainen, häntä kehotettiin antamaan minulle etikettikoulutusta, jotta osaisin käyttäytyä kuninkaallisten edessä. Voi kuinka toivonkaan, että olisin saanut tuota koulutusta!

Lauantaina menimme varhain aamulla juhlapaikalle käymään läpi kenraaliharjoitukset puvut päällä ja kampaukset päässä. Kävelin sisään ilman että kukaan teki minulle turvatarkastusta tai skannasi tavaroitani. Seisoin hämilläni aulassa ja katsoin, kun muut jonottivat sisään metallinpaljastinten ja kaiken maailman piippauskaappien luona, mutta minuun ei kukaan kiinnittänyt huomiota, vaikka olin marssinut sisään jonojen ohi röyhkeästi kuin terroristi raskasta tanssiarsenaalia matkalaukussa raahaten, fundamentaaliset papiljotit mustan turbaanin alle kätkettyinä.

Salissa istui väkeä seuraamassa harjoituksiamme, heidän joukossaan muutama tyylikäs leidi. En kiinnittänyt heihin huomiota, kuten ei kukaan muukaan. Koikkelehdin heidän edessään antaen oppilaille ohjeita. Heitin kengät jalasta daamien eteen lattialle ja loikkasin lavalle ja sitten taas alas. Hääräsin keskellä salia tukkien heidän näkökenttänsä pohtimatta sen kummemmin asiaa. Naiset hymyilivät minulle rakastettavasti ja arvelin, ettei touhuiluni häirinnyt heitä. Esiintymislava oli poikkeuksellisen matala, koska kukaan ei voinut olla korkeammalla kuin kuninkaalliset, joiden istuimet nököttivät rivissä lavaa vastapäätä. Muut juhlavieraat istuisivat sivummalla.

Harjoitusten jälkeen saimme kehotuksen mennä syömään lounasta, jonka talo meille tarjoaisi. Kävelin oppilaitteni kanssa lounassaliin, missä oli pitkä tiski täynnä ruokaa. Kävelin suoraan tiskille aikeenani tilata annoksen, kun yksi oppilaistani kuiskasi, että emme me saaneet ottaa ruokaa ennen prinsessaa! Mitä prinsessaa?! Eihän täällä ollut tänään prinsessoja. Kotvan kiltisti pöydissä odotettuamme sisään astelivat ne samat tyylikkäät leidit, joiden eteen olin heittänyt likaiset sandaalini. Ruokalan henkilökunta niiasi syvään. Tunsin painuvani niiauksen voimasta syvälle maan alle.

Siniveriset eivät toki syöneet samassa huoneessa meidän kanssamme mutta tarkastivat ruoan ja antoivat nyökäten hyväksyntänsä ja vaihtoivat pari sanaa henkilökunnan kanssa. Seurueen poistuttua me nälkäiset pääsimme hakemaan annoksemme.

Minulla on synkkä historia huonosta käytöksestä kuninkaallisten lähettyvillä. Asuin menneinä vuosina jonkin aikaa Arabiemiraateissa, missä eräs krikettipainotteinen urheilulehti Dubain Media Citystä halusi lähettää minut edustajakseen Abu Dhabin vuotuisille metsästysmessuille. En tiennyt kriketistä mitään, eivätkä metsästysaiheiset messutkaan olleet minun juttuni, sillä jo hyönteisen tappaminen sai minussa syyllisyyden kalvamaan.

En kuitenkaan voinut kieltäytyä kunniasta, koska tuon urheilulehden kustantaja oli hyvä ystäväni, ja hän oli päättänyt haluta vaalean länsimaalaisen naisen edustajakseen ja messupöytänsä houkuttimeksi. Niin päädyin absurdiin tilanteeseen, jossa esitin krikettiasiantuntijaa arabimiehille Abu Dhabin metsästysmessuilla, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan, millainen peli oli kriketti, enkä siinä vaiheessa enää kehdannut kysyä keneltäkään.

– Mitä minun on siellä tarkoitus tehdä? kysyin päätoimittajalta, joka myös oli tuttuni.

– Seisot vain lehtipisteen edessä, hymyilet, ojennat ilmaisen näytenumeron ja näytät asiantuntijalta. Sinä olet meidän vetonaulamme.

– Ai jaa, ymmärsin; se oli tämä tukanväri. – Entä jos minulta tullaan kysymään jotain? En osaa vastata mihinkään urheilua tai edes lehteänne koskeviin kysymyksiin.

– Sitten vain vastaat, että “teillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus esittää kysymyksenne suoraan päätoimittajalle”, ja ohjaat heidät minulle tai jollekin muulle meistä. Me vastaamme kaikkiin kysymyksiin. Älä huolehdi, me emme jätä sinua yksin.

Koska syön terveellisesti, päätin ottaa messuille mukaan evääksi porkkanan. Olin pukeutunut mustiin housuihin ja mustaan neulejakkuun, ja kädessä minulla oli pieni musta käsilaukku. Käsilaukkuun mahtui juuri ja juuri huulipuna, puuteri sekä iso, paperiin kääritty porkkana. Istuessani autossa matkalla Sharjah’n emiirikunnasta, missä asuin, kohti Abu Dhabia minulle tuli yhtäkkiä nälkä, ja kaivoin hiljaa evääni esiin laukusta. Istuin yksin takapenkillä ja haukkasin porkkanaa. Intialainen autonkuljettaja katsoi minua peilistä tyrmistyneenä:

– Mikä tuo ääni oli? Aivan kuin joku olisi haukannut porkkanaa. Et kai sinä vain haukannut porkkanaa?!

– Kyllä haukkasin.

– Ei voi olla totta: Sinä haukkasit porkkanaa! Eihän kukaan syö raakaa porkkanaa! En ymmärtänyt, mikä siinä oli niin omituista, ja mitä se kuljettajalle kuului, mitä minä söin. Haukkasin demonstroiden porkkanaa uudelleen mahdollisimman kovaäänisesti jääden rouskuttamaan sitä nautinnollisesti hampaiden välissä.

– Sinä siis haukkaat tuosta noin vaan porkkanaa! jatkoi kuljettaja pystymättä olemaan vaiti. – Ei voi olla totta! Tämä on aivan uskomatonta, en ole koskaan kuullut mitään vastaavaa!

– Sinäkin saat haukata tästä jos haluat, sanoin ojentaen porkkanaa miehelle.

– Yäk! hän huusi. – En ikinä!

Koska levollinen syömähetkeni oli näin brutaalisti häiriintynyt, käärin porkkanan takaisin paperiin ja laitoin käsilaukkuun. Siitäkös mies innostui lisää:

– Laitoitko sinä nyt sen saman porkkanan takaisin laukkuun?

– Kyllä vain.

– Yäk yäk yäk! Sinä siis ensin syöt porkkanaa ja sitten vielä laitat sen takaisin laukkuun?

– Niin, koska aion syödä sen myöhemmin loppuun, vastasin rauhallisesti.

– Hyi oksetus! mies yökkäili. – Sinulla on puoliksi syöty porkkana laukussa ja aiot vielä myöhemmin jatkaa syömistä?

– Niin aion.

Ajoimme sisään tarkoin vartioidulle messualueelle. Minulla oli rinnassa edustamani urheilulehden nimikyltti. Paikalla näytti olevan pääasiassa parrakkaita miehiä. Minulla ei parta vielä kasvanut. Yritin näyttää mahdollisimman vaalealta ja krikettihenkiseltä. Ulko-oven eteen levitettiin juuri punaista mattoa.

– Miksi tuo matto? kysyin opastajaltani.

– Saudi-Arabian prinssi on juuri saapumassa messuille, se on häntä varten. Utelias väkijoukko alkoi kerääntyä ovien ympärille, ja minäkin yritin arvuutella, kuka liinapäisistä herroista voisi olla saudiprinssi. En päässyt asiasta selvyyteen, ja kun tilanteessa ei tapahtunut mitään edistystä eikä kukaan näyttänyt haluavan mennä ovista sisään, en jaksanut enää odottaa. Astuin kenenkään estelemättä punaiselle matolle, jonka molemmilla sivuilla oli liinapäisten miesten muodostama kunniakuja, ja kävelin korkokengilläni mattoa pitkin väkijoukon ohi suoraan metallinpaljastimen ja läpivalaisukoneen luokse. Kamerat räiskyivät. Tunsin itseni suureksi julkkikseksi, vaikka en tiennyt sen paremmin kuin kameramiehetkään, kuka julkkis olin.

Käsilaukkuni joutui hihnaa pitkin läpivalaisuun ja viipyi siellä melkoisen pitkän tovin ottaen huomioon, että se sisälsi ainoastaan huulipunan, puuterin ja puoliksi syödyn porkkanan. Turvamiehet eivät kysyneet eväistäni mitään, eikä ilmekään värähtänyt heidän kasvoillaan heidän ojentaessaan minulle laukkuani ja porkkanaani takaisin. Saudi-Arabian prinssi saapui matolle minun perässäni. En jäänyt odottamaan häntä.

Nyt ei oltu Arabiemiraateissa vaan Thaimaassa prinsessan syntymäpäiväjuhlissa. Vietin juhlapaikalla kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä tultiin esiintymislavan kanssa tutuiksi, toisena päivänä pantiin juhlat pystyyn. Tätä varten olin elänyt kaksi viimeistä kuukautta; tämä olisi tähänastisen urani huippukohta.

Saavuin juhlapaikalle pääsiäissunnuntaina kello 12. Minulla oli kaksi tuntia aikaa laittautua valmiiksi. Esiintyjille oli annettu käyttöön tilavat pukeutumis- ja kampaustilat. Vaikka kyseessä oli yksityistilaisuus, esiintymisväkeä oli kunnioitettava määrä. Me emme olleet suinkaan ainoat lavanvalloittajat.

SAMSUNG CSC

Kaikilla muilla oli omat kampaajat, meikkaajat ja valokuvaajat mukana. Minä olin ainoa, joka oli tullut paikalle yksin, ja väkersin vessassa tukkaani ja meikkiäni tuntien itseni pesunkestäväksi Pohjanmaan juntiksi. Minulle ei ollut tullut mieleenkään ottaa mukaan omaa kampaajaa, meikkaajaa, pukijaa ja valokuvaajaa; en ollut edes tiennyt, että se oli sallittua. Olin kantanut matkalaukkunikin paikalle ihan itse. Meikkini ja tukkani näyttivät surkeilta verrattuna muihin, ja tunsin itseni rumaksi vanhaksi harpuksi. Muut esiintyjät olivat minua vähintään parikymmentä vuotta nuorempia.

mimi

Kello 14 oli kaikkien oltava valmiina, sillä prinsessat saapuisivat kello 15 ja seremoniat alkaisivat. Pääsin oppilaitteni kanssa aulaan katsomaan prinsessojen sisääntuloa yhdessä kutsuvieraiden kanssa. Paikka oli täynnä turvamiehiä. Valokuvata ei saanut. Kaikki eivät kiellosta piitanneet ja ottivat salaa kuvia, kun prinsessat marssivat sisään ja kiitivät ohitsemme luomatta meihin silmäystäkään.

sisääntulo

Panin merkille, ettei juhlapaikalla ollut ainuttakaan buddhalaisalttaria saati munkkia, jotka yleensä kuuluivat poikkeuksetta thaimaalaiseen seremonialliseen juhlintaan. Ennen minun esiintymisvuoroani lavalla kajauttiin heprealainen ylistyslaulu.

Kaikki esiintyjät laitettiin seisomaan lavan taakse valmiiksi esiintymisjärjestyksen mukaisiin jonoihin, ja siellähän sitten seisottiin. Lavan takana oli kuvaruudut, joilta saimme seurata muiden esityksiä. Koska olin huhun mukaan tilaisuuden pääesiintyjä, oli minun ryhmäni esitys sekä soolotanssini sijoitettu loppuun koko valtavan spektaakkelin huipentumaksi. Vuoromme koitti viimein kello 19 jälkeen. Olin rikkonut oman standby-ennätykseni seisomalla lavan takana jonossa odottamassa vuoroani neljä tuntia! Onneksi ei pissattanut.

Minut kuulutettiin nimeltä ennen esitystä. Muita esiintyjiä ei kuulutettu, vaan tanssijat, laulajat ja soittajat ilmaantuivat lavalle tasaisena virtana osana showta. Kiitos rakkaan pomoni ja esimieheni, joka oli suonut minulle tämän odottamattoman ja ansaitsemattoman kunnian. Ennen meidän vuoroamme show keskeytettiin siksi aikaa, että spiikkaaja kuulutti mikrofoniin taiteilijanimeni, etunimeni, sukunimeni… from Finland! Ja sitten sukelsin esiin.

soolo

Yleisö oli melko iäkästä. En ollut varma, kenelle minun tulisi ensisijaisesti tanssia, koska lava oli niin leveä, että olin eksyä sinne, ja suurin osa yleisöstä istui lavan sivuilla. Ainoastaan siniveriset seurasivat showta edestä. Lavan keskiviiva oli jouduttu siirtämään sivuun, vaikka lavasteet oli rakennettu keskelle, koska korkea-arvoisin prinsessa sattui istumaan sivummalla. Näin ollen kaikkien esitysten paikkaa jouduttiin siirtämään. Minulle ei ollut tästä tiedotettu, ja tanssin pääasiassa väärässä kohtaa lavaa. Sosiaalinen hierarkia näkyi myös siinä, että kuninkaallisten istuinten korkeus vaihteli arvojärjestyksen mukaan.

veiled

Esityksen jälkeen esiintyjät kumartuivat maahan kasvoilleen osoittamaan kunnioitusta prinsessoille. Pomo oli kysynyt minulta etukäteen, oliko se minulle ok. Olin iloinen siitä, että minulle tarjottiin vaihtohtoa kieltäytyä; muilla esiintyjillä tuskin tällaista vaihtoehtoa oli. Olin ainoa ulkomaalainen. Totta kai kumarsin muiden mukana. Pomoni oli opettanut minulle kädestä pitäen, miten rituaalinen maahankumarrus tuli suorittaa, ja tein sen uskoakseni tyylipuhtaasti.

Sen jälkeen jonotettiin taas. Tällä kertaa istuimme polvillamme yhden iäkkäämmän prinsessan takana. Hän ei kiinnittänyt huomiota meidän läsnäoloomme vaan katsoi toiseen suuntaan. Häntä ei sopinut häiritä, ja odotimme pienen ikuisuuden. Ihailin hänen kampaustaan. Pitkästä hopeanvärisestä tukasta oli kierretty takaraivolle kaksi taidokasta ruusukuviota. Sitten prinsessa kääntyi meihin päin hymyillen. Kumartelimme hänelle tovin pomoni keskustellessa hänen kanssaan tuttavallisesti. Me muut saimme ohjeen katsoa lattiaan. Sitten pomoni halusi esitellä minut, vaikka minut oli jo kertaalleen esitelty tanssiesitykseni yhteydessä. Prinsessa nyökkäsi minulle.

takaa

Seurasi todistusten jako. Minun olisi pitänyt vaihtaa lennossa tanssipuku iltapukuun, sillä joutuisin hetken kuluttua kävelemään jonon jatkona prinsessan eteen kuin Linnan juhlissa konsanaan. Kahdella oppilaallani ei ollut iltapukuja. He olivat tavallisista thaimaalaisista perheistä olevia tyttöjä, jotka olivat laittaneet parasta päälleen vain huomatakseen, ettei se ollut riittävän hienoa näihin kekkereihin. He päättivät mennä ottamaan todistukset vastaan lainaksi saamissaan vatsatanssipuvuissa, sillä se oli kauneinta, mitä heillä oli. Tein nopean päätöksen kantaa häpeän heidän kanssaan, ja niin minäkin jätin tanssipuvun päälleni.

Kun tuli minun vuoroni astua prinsessan eteen, tein pomolta saamieni ohjeiden mukaan. Kävelin tuolilla istuvaa prinsessaa vastapäätä jääden vajaan kymmenen metrin päähän seisomaan. Odotin, että pomo kuulutti nimeni, ja niiasin syvään painaen pääni alas. Prinsessa silmäili minua päästä varpaisiin saaden minut hyvin tietoiseksi siitä, että seisoin hänen kuninkaallisen korkeutensa edessä avojaloin, pelkkä vatsatanssipuku päällä, keskivartalo paljaana. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja hymyili ystävällisesti. Onneksi oli edes se vatsaverkko! Kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Kävelin hänen eteensä, kumarsin ja otin todistukseni.

Prinsessa ojensi jokaiselle esiintyjälle todistuksen esiintymisestä kuninkaallisessa tapahtumassa. Koska hän ei voinut tietää, kuka kukin oli, annettiin kullekin sattumanvaraisesti jonkun esiintyjän todistus, ja sen jälkeen kaikkien todistukset kerättiin pois ja ne järjestettiin uudelleen niin, että nimillä varustetut todistukset löysivät oikeat omistajansa.

Viimeisenä oli vuorossa virallinen lahjan ojennus. En saanut enää tilaisuutta vaihtaa tanssipukua matkalaukkuni pohjaa koristavaan iltapukuun vaan jouduin osallistumaan seremoniaan surullisen kuuluisassa vatsaverkossani.

Tällä kertaa prinsessan eteen ei kävelty vaan kontattiin. Se oli ainoa oikea tapa, jolla pattipolvinen, känsäkätinen, riisiä viljelevä kansa voi lähestyä Thaimaan kuninkaallisia virallisissa yhteyksissä. Kuiskasin pomolle hädissäni, että hän neuvoisi, mitä minun piti tehdä. Hän rauhoitteli minua sanoen tulevansa kanssani. Konttasin rinta rinnan pomoni kanssa prinsessan eteen pitäen käsilläni hameen sivuhalkioista kiinni, jotteivät alushousuni olisi näkyneet, ja asetuin prinsessan sivulle oikealle puolelle. Kuningas oli lähettänyt kukkatervehdyksen, jonka alle me asetuimme polvillemme.

Minut esiteltiin prinsessalle – kolmannen kerran illan aikana. Ensimmäisellä kerralla olin liihotellut pää pilvissä lavalle, toisella kerralla kävellyt kumartaen prinsessan istuimen eteen, ja viimeisellä kerralla kontaten suoraan jalkojen juureen. Edelleen olin ainoa paikallaolijoista, joka ylipäätään esiteltiin. Minkä erityisen kunnian pomoni olikaan minulle suonut! Jäisin hänelle tästä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan.

Takanani oleva palvelija ojensi minulle kultaisella alustalla lahjapaketin, joka minun tuli ojentaa prinsessalle. Tarrasin pakettiin kiinni reippaaseen eteläpohjalaiseen tapaan, mikä sai prinsessan avustajan hätääntymään. Olinko tehnyt jotain väärin? Kukaan ei puhunut mitään, mutta aistin ilmassa hämminkiä. Takanani oleva palvelija tyrkytti minulle kultaista alustaa ja luulin, että minun pitäisi antaa vati prinsessalle, ja yritin tarjota sitä hänelle, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Pomoni koetti viestittää minulle hienostunein elein, että laittaisin lahjapaketin kultatarjottimen päälle ja ojentaisin koko helahoidon kohti prinsessaa. Olin saanut palvelijajoukon hetkelliseen kaaokseen, sillä kukaan ei osannut tai uskaltanut ohjata minua. Lopulta ymmärsin, mitä minun haluttiin tekevän. Siinä vaiheessa olin jo viittä vaille vainaa häpeästä.

Kukaan ei ollut kertonut, etten minä kuolevainen saanut koskea pyhään pakettiin, vaan minun tuli ottaa palvelijan ojentama kultatarjotin ja ojentaa se kohti prinsessaa, joka ottaisi lahjapaketin sen päältä, ja sen jälkeen minä antaisin kultatarjottimen takasin palvelijalle. Kaikki tämä tapahtui juuri näin turkkilaisessa napatanssipuvussa kameroiden räiskeessä. Niitä kuvia ei arvattavasti koskaan julkaistu missään lehdissä.

Kun kerran olin jo rikkonut tahattomasti kaikkia mahdollisia etikettisääntöjä, en voinut olla avaamatta suutani lahjaa ojentaessani. Katsoin prinsessaa lattian sijaan suoraan silmiin ja toivotin hänelle pääsiäisen kunniaksi Jumalan siunausta.

Jouduimme jäämään hetkeksi lattialle polvi-istuntaan prinsessan jalkojen juureen poseeraamaan kameroille. Minun yrittäessäni vajota huomaamattomasti maan alle pomoni elehti, että rinta ylös, vatsa sisään! Sekin vielä! Oliko tässä illassa mikään mennyt oikein? No kenties tanssiesitykseni, josta olin sentään saanut kiitosta.

Juhlasalin ulkopuolella, missä käytävä parveili valokuvaajia, kaksi kauniisti pukeutunutta nuorta miestä lähestyi minua. Toinen heistä ojensi minulle sellofaanissa valkoisen lahjapaketin ja sanoi sen olevan lahja minulle. Imarreltuna kiitin ajatellen, että se oli kiitos hienosta tanssiesityksestäni. Kun pojat pyysivät luvan saada ottaa kuvan minusta, suostuin mielelläni. Aioin laittaa paketin sivuun kuvanoton ajaksi, mutta he halusivat minun nimenomaan pitävän pakettia edessäni, niin että teksti näkyi. Kamera räpsyi. Poikien mentyä vilkaisin saamaani lahjaa ja totesin juuri mainostaneeni ihoa valkaisevaa ryppyvoidetta.

Viimein sain vaihtaa vaatteet ja lähteä kotiin, vaikka bileet jatkuivat edelleen. Kello oli 21:30. En ollut ehtinyt syödä koko päivänä mitään. Vatsaan koski nälästä. Esiintyjille olisi kyllä ollut jossain juhla-ateria tarjolla, mutta emme olleet päässeet siitä nauttimaan, kun olimme käyttäneet kaiken ajan lavan takana jonossa seisomiseen.

Seisoin matkalaukun kanssa ovien luona ja otin prinsessasta etäältä pari salakuvaa. Hän huomasi sen ja hymyili ja katsoi suoraan kameraan antaen minulle sanattomasti luvan ottaa lisää kuvia. Hänestä säteili rauhallista lempeyttä, ja jotenkin ymmärsin ensimmäistä kertää, miksi thaimaalaiset ovat niin kiintyneitä kuninkaallisiinsa. Olin törttöillyt hänen etikettisääntöjensä kanssa kuin suurin törppö, mutta hän ei ollut moksiskaan.

Prinsessa katsoi minua koko matkan mennessäni ovesta aivan kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta välissämme oli syvä siniverinen kuilu. Minun olisi tehnyt mieli mennä halaamaan häntä tai edes vilkuttaa hyvästiksi, mutta se olisi varmasti ollut vihoviimeinen etikettivirheeni.

SAMSUNG CSC

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 52,880 kertaa
%d bloggers like this: