66. Hetki ennen hermoromahdusta

Olin vetämässä tavanomaista viikkotuntia tanssistudiolla Bangkokissa, kun studioemäntä Phi Kan käveli saliin keskeyttäen tunnin ja ilmoitusluontoisesti kuulutti, että sinä-ja-sinä päivänä oppilaasi sitten tanssivat kuninkaalliselle nimeltä X kuninkaallisessa palatsissa. Samalla hän esitteli minulle edellisvuoden Miss Thaimaan ilmoittaen tämän olevan “master in belly dance“, olihan tämä harrastanut vatsatanssia jo yli vuoden, ja tämä liittyisi oppilaitteni joukkoon esiintyjävahvistukseksi. Niin minä kuin Miss Master in Belly Dance olimme vähintään yhtä kiusaantuneita tilanteesta.

Sain julmetun thai-päänsäryn, jollainen aiheutuu yleensä siitä, kun työnantajani keksii jotain hienoja ideoita, joista ei tiedoteta ajoissa asianosaisille saati että kysyttäisiin, sopiiko. Ohimennen vain ilmoitetaan, että viilatkaapas kahdessa kuukaudessa upea itämainen vatsatanssikoreografia esiintymiskuntoon oppilaille, jotka ovat harrastaneet tanssia vajaat puoli vuotta eivätkä ole koskaan esiintyneet, ja esittäkää se viimeisteltynä ja ammattitaidolla maan kuninkaallisille sekä ylimystölle.

Olin samoihin aikoihin saanut kutsun esittää Tšaikovskin Pähkinänsärkijää napatanssien täysimittaisella teatterilavalla bangkokilaiselle balettiyleisölle, mutta se oli lasten leikkiä tämän rinnalla, ja pelkäsin, että tästä tulisi jotain vielä katastrofaalisempaa.

Se mikä ahdisti, oli thaimaalainen tapa hoitaa asioita, mikä tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että vain kaksi viidestä valitusta esiintyjästä osasi ylipäätään vatsatanssia ollen omia oppilaitani. Loput kolme olivat entisiä kauneuskuningattaria, joilla ei ollut mitään tekemistä tanssimisen kanssa. En tietenkään saanut itse valita esiintyjiä, eikä mieleenikään tullut protestoida esimieheni valintaa, joka oli laki.

Thaimaassa kauneus kulkee käsi kädessä tanssitaitojen niin kuin kaikkien muidenkin taitojen kanssa, ja niinpä korkeat lavat ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia ihmisiä, jotka laulavat, soittavat, näyttelevät, pitävät puheita, edustavat ja toimivat erilaisissa kulturelleissa tehtävissä. Vanha ystävänhakuilmoituksista tuttu totuus “Rumat älkööt vaivautuko” kulminoituu kirkkaasti tässä maassa.

Nyt ei muuta kuin preppaamaan missit kahdessa kuukaudessa esiintymiskuntoon. Aiempaan kokemukseen perustuen arvelin, että saisin heidät oppimaan tuossa ajassa itämaisen tanssin perusasennon ja kenties sulokkaan käsivarsien kannattelun.

Huomionarvoista oli, että oppilailtani ei kysytty, halusivatko he esiintyä kyseisessä tilaisuudessa. He esiintyisivät, koska niin oli käsky käynyt. Myöskään minulta ei kysytty missään vaiheessa mitään. Oli jo selvää, että siitä tulisi vuosisadan esitys, niin hyvässä kuin varsinkin pahassa.

Seuraavalla viikolla aloitimme tanssitreenit. Sain kokea rajun yllätyksen, sillä aiemmista missikokemuksistani poiketen nämä neidot olivatkin tosissaan! Annoin heille kovaa kyytiä, eivätkä he edes inahtaneet. Ainoastaan nuorimman esipuberteettisen kaunottaren kanssa kävin lievää peitsen vääntöä, sillä hän oli sisäistänyt olemassaolonsa sulautuvan yhteen galaksin keskipisteen kanssa eikä hän ottanut vastaan ohjeita tavalliselta kuolevaiselta opettajalta, joka pyöri häiritsevästi hänen kauniin maailmansa laitamilla. Olisin tiputtanut hänet esiintymisryhmästä pois ilman armoa, sillä hän ei useimmiten edes viitsinyt saapua tunneille, mutta se ei käynyt päinsä, koska hän oli työnantajani suosikki, ja hänet oli laitettava koreografiassa eturiviin.

Tässä vaiheessa minulle paljastettiin, että tilaisuus olisi Thaimaan rakastetuimman prinsessan yksityinen syntymäpäiväjuhla.

Verkkaisista ja mukavuudenhaluisista thaimaalaisista löytyy yllättävää ruutia, kun ovat kuninkaalliset kyseessä. Prepattuani kolme viikkoa tanssioppilaita esiintymään prinsessalle oli pakko todeta, että en ollut koskaan nähnyt oppilaitani yhtä tosissaan. Tästä taitaisi sittenkin tulla kaikkien aikojen esitys. Päänsärkyä aiheuttanut stressikin oli jo vähentynyt puoleen.

Olin ollut siinä luulossa, että oppilaani saisivat säihkyä lavalla keskenään, mutta nyt tuli ylhäältä uutta valoa: Tanssisin itse samassa kaartissa. Olin jo ehtinyt kyhätä kasaan koreografian viidelle enkä muutenkaan olisi halunnut esiintyä yhteisessä kokoonpanossa oppilaitteni kanssa, sillä tasoero meidän välillämme oli liian räikeä ja saisi aloittelijoiden esityksen näyttämään parhaimmillaankin keskinkertaiselta. Koska minulta ei kuitenkaan kysytty, halusinko esiintyä vai en, minun ei auttanut muu kuin ujuttaa koreografian sisään hyväksi katsomani soolonumero itselleni.

Jotta stressini ei pääsisi laantumaan liikaa, sain myös kuulla, että esiintymisnumeromme olisi juhlan kohokohta ja minä illan pääesiintyjä.

Siitä lähtien minua ilahdutettiin joka viikko uusilla yllätyksillä. Noin neljän viikon kuluttua sain kuulla, että minun olikin tarkoitus koreografioida koko kuninkaallinen syntymäpäiväshow alusta loppuun. Käytettävissäni olisi 7 jazztanssijaa, 4 laulajaa, 6 missiä, 3 lapsimissiä, 2 vatsatanssijaa sekä minä, joka yllättäen saisin myös kunnian toimia kuninkaallisena lahjanojentajana.

zar

Erityisen haasteelliseksi tilanteen teki eräs pikkuseikka: en nimittäin ollut koskaan elämässäni tehnyt yhtään ainoaa koreografiaa! Olen niin impro-tanssija kuin voi olla ja tanssin lähes kaikki esitykseni tilanteen ja fiiliksen mukaan improvisoiden. Suomeksi sanottuna vihaan koreografioita ja niiden ohella ryhmäesityksiä, sillä ryhmäesityksiä ei voi tehdä ilman koreografioita. Olin siis todella otettu tästä edessä olevasta kunniatehtävästä, sillä kukapa olisi arvannut, että parikymmenvuotisen tanssijanurani ensimmäinen koreografia tultaisiin esittämään suoraan siniverisille.

Jotta vasta heränneet koreografintaitoni pääsisivät oikein kunnon voiteluun, olin ensin käskystä laatinut koreografian viidelle tanssijalle, minkä jälkeen jouduin lisäämään mukaan itseni. Sen jälkeen sain muuttaa koko koreografian ja laatia uuden 21 tanssijalle, joista osa oli lapsia. Kaikki tämä tapahtui noin kuukauden sisällä.

lapsitanssijat

Ja jotta todellisuus ei pääsisi unohtumaan, että oltiin Thaimaassa, missä kaikki oli mahdollista, niin juuri kun olin saanut luotua virtuaalisesti upean spektaakkelin 21 tanssijalle, ilmoitettiin minulle, että ryhmätanssiin tulisikin vain kolme henkeä. Loput 18, eli ne nykyiset ja entiset Miss Thaimaat, seisoisivat lavalla missikruunut päässä laulamassa vatsatanssin tahtiin… Siis kyllä, luitte aivan oikein: laulaisivat arabiaksi “Sana hilwa ya gamil“…! Minulla ei ollut tähän enää mitään lisättävää.

Oltiin siinä pisteessä, että meillä oli jäljellä kaksi harjoituskertaa ennen H-hetkeä, kun tilanne tarkentui vielä entisestään. Kävi kuulutus, että toinen esitettävistä kappaleista oli vaihdettu! Olin siis koreografioinut aivan eri kappaleen ja prepannut tanssijoita kaksi kuukautta siihen musiikkiin, joka oli alunperin ilmoitettu. Nyt meillä oli kaksi harjoituskertaa eli tasan kolme tuntia aikaa opetella uusi tanssi uuteen lauluun. Pian taidettaisiin sittenkin päästä lähelle sydäntäni eli improvisoimaan. Hallelujaa! sanoin minä, kun en muutakaan voinut.

Uskalsin sentään ehdottaa, että jos kuitenkin otettaisiin se alkuperäinen laulu takaisin, ja kun muotoilin sanani oikein kauniisti ja ihanin korulausein, sain armollisen suostumuksen. Ehdotin tästä rohkaistuneena, että mitä jos palautettaisiin myös ne 18 paikallaan seisovaa laulajaa tanssijoiksi, kuten oli ollut alkuperäinen ohje. Vastaus oli “Yritetään”. En ollut varma, mitä yrittäminen tässä kontekstissa tarkoitti, enkä uskaltanut kysyä, mutta arvasin sen tarkoittavan kieltävää vastausta. Thaimaassahan ainoastaan myöntävät vastaukset ilmaistaan suoraan.

En tämän jälkeen enää tiennyt, preppaisinko kolmea tanssijaa vaiko kahtakymmentäyhtä. Ei niin, että olisin ennen tätäkään tiennyt asiasta yhtään mitään, eikä sillä ollut itse asiassa mitään väliäkään, koska harjoituskertoja oli enää jäljellä ne kaksi. Harras rukoukseni oli vain: “Älkää muuttako enää mitään! Älkää vaihtako musiikkia, tanssijoita älkääkä puvustusta, ei mitään!

Meillä olivat menossa toiseksi viimeiset treenit ennen prinsessan syntymäpäiväjuhlaa, ja kaikki kauhuskenaariot olivat vielä mahdollisia. Olin tehnyt jälleen uuden koreografian kolmelle tanssijalle aiemman 21 sijaan ja sydän kurkussa odotin, mitä arpanumeroita seuraavaksi vedettäisiin esiin. Noissa toiseksi viimeisissä treeneissä selvisi ainakin se, että pari missiä kenties laitettaisiinkin takaisin tanssimaan, ja esityksessä saattaisi olla kolmen sijaan viisi. Mutta sekään ei ollut varmaa. Mikään ei ollut elämässä niin varmaa kuin se, ettei mikään ollut varmaa.

Eräs ystäväni ihmetteli tuolloin, miten pääni ei poksahtanut tämän kaiken keskellä. Kirjoitan tätä blogia nimenomaan siksi, että jäisi jotain todistusaineistoa sitten, kun lopullisesti poksahtaa. Olen vielä toistaiseksi täällä, ja tarina jatkuu.

 

 

Advertisements

6 Comments (+add yours?)

  1. Martti Räinä
    Sep 20, 2017 @ 03:02:59

    Olen joskus kävellyt Bangkokin katuja ja kujia , ja ihmetellyt ja ihaillut loistokkaita pilvenpiirtäjiä ja vieressä kyhjöttäviä peltihökkeleitä. Näiden asukkaat hengittävät samaa ilmaa ja asuvat vieri vieressä, mutta elävät täysin eri maailmassa. Olen ollut ymmärtäväni, että kuninkaalliset elävät, näihin verrattuna, aivan eri planeetalla. Satunnaisena turistina olen mielessäni arvaillut, kuinkahan monta päällekkäistä ja rinnakkaista todellisuutta thaimaalaiseen yhteiskuntaan sisältyy ja kuinka ylipääsemättömät ovat näiden maailmojen väliset muurit. Kertomuksesi thaimaalaisesta elämästäsi antavat mielenkiintoisia vinkkejä mielessäni pyöriviin kysymyksiin. Jään innolla odottamaan tämänkertaisen seikkailusi jatko-osaa. Kiitoksia tästä.

    Reply

  2. Heli
    Sep 20, 2017 @ 03:14:45

    Odotan mielenkiinnolla lopputulosta

    Reply

  3. Heidi
    Sep 20, 2017 @ 03:21:19

    Ihailen sun kärsivällisyyttä, mulla ois hermot jo mennyt :O

    Reply

  4. Lotta
    Sep 21, 2017 @ 00:52:53

    Ihana loppulause. Ja mahtava tarina, kuten yleensä. Mutta uskon, ettei se tarinoiden eläminen ole aina yhtä mukavaa kuin niiden kertominen jälkikäteen, saati lukeminen.

    Reply

  5. AaHoo
    Oct 11, 2017 @ 22:40:20

    Nää sun tarinat on ihan uskomattomia! Olen lukenut niitä aina sillon tällöin ja nyt luin alusta asti väliin jääneet. Aikamoista olet saanut tanssipiireissä kestää, ja aikamoisia seikkailuita olet myös sen ansiosta kokenut! Nyt vasta huomasin, että olet kirjoittanut kirjankin. Alan sitä metsästämään seuraavaksi 🙂

    Reply

  6. Hadassa
    Oct 13, 2017 @ 15:19:07

    Kiitos kaikille kommenteista! On mukava, kun pidätte blogistani. Teen parhaani, jotta pystyisin pitämään mielenkiinnon yllä jatkossakin.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 53,925 kertaa
%d bloggers like this: