60. Motivaatiot huipussaan

Thaimaalaiset tanssioppilaat ovat ainutlaatuisia. He ovat erilaisia kuin minkään muunmaalaiset tanssioppilaat. Olen asunut Taikamaassa lähes kymmenen vuotta, enkä ole vielä saavuttanut likimainkaan Siamin jumalkansan uskomatonta itseluottamusta:

– Hei, oletko sinä vatsatanssinopettaja? kysyy innokas nuoren naisen ääni puhelimessa.

– Kyllä vain. Miten voin auttaa?

– Haluaisin tulla ammattimaiseksi vatsatanssijaksi. Montako tanssituntia minun täytyy ottaa?

– Montako vuotta olet tanssinut vatsatanssia?

– En ole tanssinut ennen.

– Siis… oletko tanssinut jotain muuta lajia?

– En ole koskaan tanssinut. Olen joskus käynyt joogassa.

– Ja haluat tulla ammattimaiseksi vatsatanssijaksi?

– Kyllä. Riittääkö kahden viikon kurssi?

Tämä keskustelu ei ole vitsi. Se on oikeasti tapahtunut. Thaimaalaisten päässä tanssiminen kuten kaikki muukin puuhastelu on lasten leikkiä. Tarvitaan vain pari oppituntia ja simsalabim – sehän sujuu kuin tanssi! Näitä luonnonlahjakkuuksia putkahtelee esiin tasaiseen tahtiin liukuhihnalta:

– Miten monta kertaa minun täytyy tulla tunnille, jotta tulen yhtä taitavaksi kuin sinä? kysyy uusi oppilas silmät kirkkaina. Hän ei vielä erota oikeaa jalkaa vasemmasta eikä osaa laskea neljään. Hän on vähän alle kaksikymppinen.

– Jos treenaat kolme-neljä kertaa viikossa, kymmenisen vuotta riittää, vastaan.

Thaimaassa ammattitanssijaksi tuleminen on helppoa, itse asiassa niin helppoa, että maailman jokaisen vatsatanssijaksi aikovan kannattaisi muuttaa Thaimaahan. Se tapahtuu näin:

  1. Katsotaan YouTubesta vatsatanssivideo.
  2. Mennään vatsatanssitunnille.
  3. Ensimmäisen tunnin jälkeen otetaan tanssisalissa itsestä kuva, joka postitetaan Facebookiin.
  4. Toisen tanssitunnin jälkeen ostetaan seksikäs vatsatanssipuku. Laitetaan puku päälle ja otetaan lisää kuvia.
  5. Lopetetaan vatsatanssitunnit.

Sain tunneilleni jatkuvasti uusia, täynnä intoa olevia oppilaita, jotka kertoivat haaveilleensa vatsatanssista jo vuosia. Haaveilu loppui äkillisesti ensimmäisen tunnin jälkeen, kun he ihmettelivät, että tämähän oli vaikeaa, yaak maak maak – vaikka olimme ensimmäisellä tunnilla opetelleet vasta kävelemään eteen ja taakse neljään laskien. Thaimaalaisille rytmissä pysyminen tuntui olevan haastavampaa kuin mikään muu.

Opetin aikoinaan Suomessa tanssia erimaalaisista naisista koostuvalle ryhmälle. Afrikkalaiset, arabit, kurdit ja latinot hytkyivät rytmi veressä jo, ennen kuin musiikki oli alkanutkaan. Thaimaalaiset kompuroivat perässä hädin tuskin saaden kahta jalkaa järjestykseen oikea-vasen-oikea-vasen, saati että olisivat onnistuneet askeltamaan musiikin tahtiin. Eräs egyptiläinen rumpali-koreografi, joka veti taannoin Bangkokissa muutaman koreografiakurssin, hermostui oppilaittensa täydelliseen kehon motoriikan puutteeseen ja ihmetteli, miten thaimaalaiset olivat ylipäätään koskaan oppineet kävelemään! (Lue lisää tapauksesta TÄÄLTÄ.)

En rehellisesti sanottuna tiennyt, mistä kiikasti, miksi tanssiminen oli Siamin neidoille niin vaikeaa. He tulivat tunneilleni yleensä kaksi kertaa, minkä jälkeen he katosivat äänettömästi syytä ilmoittamatta. Motivaatiota heiltä ei puuttunut, tähtäsiväthän he ammattitanssijoiksi. Kenties motivaation kohde oli väärä.

Kysyin yleensä uusilta oppilailtani, miksi he halusivat oppia vatsatanssia, egyptiläisten naisten perinnelajia; monet thaimaalaiset kun eivät edes tienneet, mikä saati missä Egypti oli. Suomalaisten syyt olivat pragmaattiset: selkä- ja hartiakivut, painon pudotus, vatsan kiinteytys, lääkärin kehotus. Tai vilpittömästi halu oppia maailman naisellisinta ja esteettisintä tanssia.

Thaimaalaiset oppilaat tulivat aivan muista syistä: He halusivat parrasvaloihin, he halusivat tanssia seksikkäästi, he halusivat pukeutua navan paljastavaan kimalluspukuun ja heiluttaa peppua. Sanoin suoraan joillekin tunneilleni pyrkiville oppilaille, että he olivat tulleet väärään paikkaan, minä opetin pääasiassa egyptiläistä folklorea. Ehkä tästä syystä tunneilleni ei koskaan ollut jonoa ulos asti.

Thaimaalaiset eivät yleisesti ottaen herkuttele ajatuksella, että saavuttaakseen jotain heidän olisi tehtävä töitä sen eteen. Thaioppilaani ovat pääasiassa rikkaiden perheiden tyttäriä tai rikkaiden miesten puolisoita, tai heillä on muunlaiset sponsorit. Hiljattain yksi oppilas maksoi 20.000 bahtin paketin yksityistunteja. Hän käytti noita tunteja 4.000 bahtin edestä, eli kaksi tuntia, sen jälkeen hän totesi haluavansa mieluummin maata uima-altaalla. Hän oli jo investoinut 20.000 bahtia oppiakseen vatsatanssia, joten hänen ei enää tarvinnut nähdä vaivaa tullakseen tunneille. Ehti hän sentään oppia kahden tunnin aikana muutaman tanssiliikkeen. Ja ottaa itsestään kuvat Facebookiin.

ballet

Minulle tarjottiin korkeille lavoille meheviä keikkoja, joihin haluttiin yleensä tueksi tanssiryhmä, mutta sain ani harvoin oppilaistani esiintymisryhmää kasaan. Jokainen toki halusi estradille, mieluiten solistiksi, mutta kukaan ei ollut valmis sitoutumaan säännöllisiin treeneihin. Ei teatterin lavalle voinut mennä kahden tanssitunnin jälkeen vatkaamaan räpylöitä ja kuvittelemaan, että näyttää itämaiselta tanssijalta vain, koska on pukeutunut napatanssipukuun ja huojuu kuin eteerinen sypressi.

Oppilaani menettivät huikeita tilaisuuksia päästä esiintymään kanssani mm. Tshaikovskin Pähkinänsärkijä-balettiin ja kruununprinssin (nyk. kuningas) joulutapahtumaan, koska he eivät pystyneet/jaksaneet/viitsineet tulla harjoittelemaan muutaman minuutin mittaista koreografiaa kerran viikossa.

nutcracker

Jotkut oppilaani hämmästelivät sitä, että minä kävin pari kertaa vuodessa Egyptissä ottamassa tanssitunteja. Eihän opettajan tarvitse enää mitään oppia, opettaja osaa jo kaiken. Yksi japanilainen oppilas kuvitteli vilpittömästi minun olevan maailman huippu: – Sinähän menet aina Egyptiin opettamaan egyptiläisille vatsatanssia! Kun kerroin asian olevan toisin päin, hän meni hiljaiseksi ja jättäytyi pian tunneiltani pois.

Eräältä eläkkeellä olevalta ammattisellistiltä kysyttiin, miksi hän vielä 90-vuotiaanakin harjoitteli sellon soittoa. – Koska uskon edistyväni, hän vastasi.

Thaimaassa ei tullut kuuloonkaan, että opettaja olisi ottanut tanssitunteja omien oppilaidensa nähden. Kun Isosisko Som toi Bangkokiin sellaisia tähtiopettajia kuin Tamalyn Dallalin tai Nourhan Sharifin, ei hän voinut itse osallistua näiden kursseille, koska olisi menettänyt kasvonsa oppilaidensa silmissä. Säilyttääkseen kunnioituksen opettajan oli aina annettava oppilailleen sellainen vaikutelma, että hän oli alansa paras, eikä hänen yläpuolellaan voinut olla ketään.

Pyrkimykseni oli tanssin opettamisen ohella valistaa oppilaita ymmärtämään, mitä itämainen vatsatanssi oikein oli ja mistä maailmankolkasta se oli kotoisin. Olin kuvitellut onnistuneeni tässä hienosti, kunnes yksi parhaista, pitkäaikaisista thaioppilaistani, jonka kanssa olin käynyt läpi egyptiläisen kabareen ja baladin ohella saidia, nuubialaista ja khaleegitanssia, kysyi minulta otsa loistaen, voisimmeko tanssia seuraavaksi Daddy Yankeen kappaleen “Limbo”.

Joskus tunneilleni ilmaantui miehiä. He olivat usein naisellisia leidipojan ja androgyynin välimuotoja, mutta eivät suinkaan kaikki. Thaimaalainen salsamestari Alex, joka oli miehekkyyden perikuva, pyysi saada tulla seuraamaan tuntejani löytääkseen uusia ideoita omaan vartalonkäyttöönsä. Hän oli kiinnostunut tavasta, jolla vatsatanssissa käytettiin lantion lihaksia. Toivotin hänet tervetulleeksi mutta varoitin, että minun tunnillani ei istuta seinänvierustalla katselemassa vaan tanssitaan. Niin Alexin ei auttanut muu kuin osallistua tuntiin. Hän pärjäsi hienosti alkulämmittelyt, vaikkakin vaikutti lievästi ahdistuneelta, mutta kun hulmautimme esiin sifonkiset tanssihuivit, paloivat häneltä päreet, ja hän harppoi salista ulos puhisten:

– En kestä enää! Tämä on liian naisellista! Hän oli jälkeenpäin minulle vihainen, että olin saanut hänet houkutelluksi homoheiluntaan, vaikka vakuutin hänelle, että Egyptissä ja Lähi-idässä kaikki miehet vatsatanssivat, eikä siinä ollut mitään homoa. Alex ei kuitenkaan suostunut palaamaan. Hän valitti saaneensa elinikäisen trauman. Luulen itse, että hän oli salaa pitänyt vatsatanssiliikkeistä ja säikähtänyt omia tuntemuksiaan.

male-female

Vetäessäni reilu kymmenen vuotta sitten tanssikurssia Sansibarilla tunnille ilmoittautui hollantilainen mies, joka innosta pinkeänä vakuutti haluavansa oppia vatsatanssia. Minusta tuntui erikoiselta, että karski lihaskimppu oli kiinnostunut pehmeistä vatsarullauksista, mutta en pannut vastaankaan, kun hän ilmoitti tulevansa yhdessä ystävättärensä kanssa.

Ensimmäinen tunti ei alkanut lupaavasti, kun hollantilainen tarrasi minuun kiinni. Hän sanoi tarvitsevansa lähikontaktia saadakseen liikkeisiin ja rytmiikkaan selvennystä. Opetuksesta ei tullut mitään, ja jouduin työntämään liian innokkaan oppilaan etäämmälle. Selvisi, että “ystävätär” olikin joku tuntematon nainen, joka oli houkuteltu mukaan silmänlumeeksi, ja hollantilaisella uroksella oli aivan muut motiivit. No, tarinan onnellinen loppu oli, että päästyäni tangoavasta liukulantiosta eroon noista kahdesta tuli romanttinen pari, vaikkakin heidän vatsatanssituntinsa jäivät valitettavasti vaiheeseen.

Suomessa minulla oli vielä innokkaampia miesoppilaita. Opetin Helsingin aikuisopiston kellarissa vatsatanssia monikansalliselle naisryhmälle, kun joukko afganistanilaisia miehiä kuuli asiasta ja ilmaantui oven taakse kolkuttelemaan. He kysyivät arasti lupaa saada tulla mukaan; hekin halusivat kovasti oppia tanssimaan. Pojat olivat menneet suomalaiseen discoon, mutta eivät tienneet, mitä siellä piti tehdä. He halusivat tutustua tyttöihin, mutta heillä eivät hipsit hulanneet.

Kuinka olisin voinut sanoa heille ei. Niin sain oppilaikseni joukon afgaanimiehiä, joilta taleban oli kieltänyt kaiken synnillisen ruumiinhetkuttelun. Laitoin heidät salsaamaan hiki päässä töölöläisessä kellarissa Marc Anthonyn tahtii. Kutsuin noita tunteja talebantansseiksi. Yhtä suurella hartaudella on tuskin koskaan tanssittu minun tunneillani.

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. ronttimaakari
    Jan 11, 2017 @ 22:33:35

    Homoheiluttelua. Hahah oivoi :’D

    En oo vielä alottanu sun tekstien lukemista osasta yksi. Mulla on sellanen takaraivofiilis et haluun istua Suomessa mökillä laiturilla ja lukee nämä tarinat niinku lukisin hyvän kirjan.
    Ei missään hötäkässä ja kiireessä.

    Reply

  2. Hadassa
    Jan 12, 2017 @ 13:59:32

    Joo, nämä jutut kannattaa lukea kronologisessa järjestyksessä, niin saa parhaiten juonesta kiinni; siksi ne on numeroitu. Tarina jatkuu…

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 44,518 kertaa
%d bloggers like this: