57. Prinssi uljas

Jokunen vuosi sitten kun olin nuori ja vapaa ja seilasin ympäri maailmaa, tapasin monenlaisia mielenkiintoisia ihmisiä. Opin lukuisien muiden oppituntien ohella, että koskaan ei kannata ylenkatsoa miehen ulkoista olemusta, sillä koskaan ei voi tietää, minkälainen prinssi ryysyjen alle kätkeytyy.

Olin Dubaissa musiikkikaupassa kalastelemassa vatsatanssiin sopivaa musiikkia. Tiesin, mitä halusin, ja perässäni hiipparoiva miesmyyjä häiritsi rauhaani. Hän oli epämääräisen nuhjuisen näköinen ja uteli innokkaasti, millaista musiikkia olin hakemassa. Annoin ympäripyöreän vakiovastaukseni, että katselen vain, päästäkseni hänestä eroon. Olin viileä ja tylykin, mutta mies ei jättänyt minua rauhaan.

– Näytät tuntevan arabialaista musiikkia, hän totesi.

– Mistä niin päättelet?

– Pitelet käsissäsi uusimpia egyptiläisiä ja libanonilaisia hittilevyjä.

– Pidän niistä, vastasin luomatta katsetta tungettelevaan myyjään. Siirryin toiselle hyllyriville toivoen, että mies ymmärtäisi, etten kaivannut hänen apuaan. Hän ei ymmärtänyt vaan tuli perässä kuin magneetti.

– Saanko näyttää sinulle myös muita levyjä, joista saattaisit pitää. Et ole varmaan vielä kuullut tätä? Mies ojensi minulle tuntemattoman levyn. – Haluatko kuunnella sitä?

Annoin periksi ja kohta olin uponnut kuppikuulokkeiden sisään testaamaan erinäisiä levyjä, jotka tosiaan olivat loistavia, kuten myyjä oli luvannut. Mies näytti erikoiselta hienon musiikkiliikkeen myyjäksi, sillä hän oli pukeutunut harmaaksi haalistuneeseen, risaan T-paitaan ja kulahtaneisiin urheiluhousuihin. Hänen ammattitaidossaan ei kuitenkaan ollut moittimista, ja erinomaisen sujuvasupliikkisena miehenä hän onnistui myymään minulle kasan CD-levyjä, joita en ollut aikonut ostaa. Kun oli aika siirtyä kassalle, hän ilmoitti odottavansa minua ovella. Olin ulalla.

– Etkö olekaan myyjä täällä?

– En, mies vastasi. – En kai minä tämän näköisenä pääsisi tänne myyjäksi. Hän viittasi vaatteisiinsa ja pyysi samaan hengenvetoon anteeksi epäsiistiä ulkomuotoaan, sillä hän oli juuri tulossa kuntosalilta ja oli matkalla kotiin suihkuun. Se selitti, miksi hän oli vaikuttanut niin omituiselta.

– Kävelin tästä musiikkiliikkeestä ohi, näin ikkunan läpi sinut ja päätin leikkiä myyjää päästäkseni juttusille kanssasi. Oletko käynyt Ibn Battuta Mall -keskuksessa?

– En kai. Se oli jossain kaupungin toisella laidalla.

– Minulla on auto ihan lähellä. Hyppää kyytiin, niin lähden näyttämään sinulle Ibn Battuta Mallin. Se on Dubain kaunein ostoskeskus. Olen varma, että pidät siitä.

Tein jotain itselleni odottamatonta ja istuin pian tuntemattoman, hikisen, jumppakuosiin sonnustautuneen arabimiehen kanssa punaisessa urheiluautossa matkalla jonnekin ja hämmästelin, miten olin sokkona sukeltanut vieraan auton kyytiin vieraassa maassa. Luotin kuudenteen aistiini ja uskoin olevani turvassa Samiksi esittäytyneen miehen autossa, vaikka niin mies kuin olosuhteet olivatkin epäilyttävät.

Mies ajoi sinne minne oli luvannut, ja vietin loppupäivän tuntemattoman jordanialaisen kanssa eksoottisessa, linnamaisessa Ibn Battuta Mallissa, joka tosiaan osoittautui kauneimmaksi koskaan näkemäkseni ostoskeskukseksi.

ibn-battuta

Mies puolestaan paljastui hulvattoman hauskaksi huuliveikoksi, joka sai minut nauramaan kyyneleet silmissä, sillä hän oli sitä häpeämätöntä sorttia, joka ei piittaa pätkääkään, mitä muut hänestä ajattelevat, ja ravasimme pitkin ostoskeskuksen käytäviä esittäen milloin ketäkin ja mekastaen kuin mielenvikaiset. Jatkoimme Mall of the Emiratesiin ja kävelimme kilometritolkulla laastarit kantapäissä. Sami puhui minulle arabiaa. Minä puhuin hänelle Jeesuksesta. Jälkimmäisestä voi päästä Emiraateissa kiven sisään, kuten eräälle ystävälleni oli käynyt, mutta Sami ei ilmiantanut minua.

Mies palautti minut illalla kiltisti pyytämääni paikkaan lähelle hotelliani. Epäluuloisena ihmisenä en paljastanut hänelle osoitettani. Olin tehnyt selväksi, että en ollut kiinnostunut minkään valtakunnan romansseista, ja tuntematon sankari vakuutti Allahin nimeen, että siveyteni olisi hänen seurassaan turvassa. Teimme uudet platoniset treffit seuraavalle päivälle.

Menin sovittuun tapaamispaikkaan läheiseen ostoskeskukseen. Odotin tapaavani hullun jordanialaisen verkkarimiehen, jolla oli tukka sekaisin. Sain hieraista silmiäni, kun minua vastaan asteli veistoksellisen komea arabimies täydellisesti istuva mittatilauspuku päällä, kravatti kaulassa. Hetkellisesti päässä huippasi hiukkasen, mutta se meni onneksi ohitse, ja olin iloinen, että olimme lyöneet kättä päälle Allahin nimeen, että olisimme puhtaasti ystäviä.

Mies piti valansa ja kohteli minua kuin parasta ystävää tai siskoa. Vietin loppuaikani Dubaissa hänen seurassaan, eikä hän kertaakaan tehnyt elettäkään lähennelläkseen. Hän myönsi säikähtäneensä niitä Jeesus-juttuja.

Hän vei minut illallistamaan Burj al-Arabiin, jonka väitettiin olevan maailman ainoa seitsemän tähden hotelli ja jossa oli huhujen mukaan vessoissa kullatut hanat. Meidät vietiin yksityisessä sukelluskapselissa mielikuvitukselliseen vedenalaiseen ravintolaan.

Samana iltana olisi ollut toisaalla nuoruudenidolini Amr Diabin konsertti, mutta harmitukseni unohtui, kun seuralaiseni paljasti minulle oikean nimensä ja henkilöllisyytensä. Musiikkikaupan valemyyjä ei ollutkaan Sami eikä edes elähtänyt egyptiläinen poplaulaja vaan vanhaa jordanialaista kuningassukua. (Lue kohtaamisesta toisen prinssin kanssa TÄÄLTÄ.)

Kysyin, mihin suuntaan minun pitäisi kumartaa, ja mies nauroi, ettei hän käyttänyt prinssin titteliä, sillä se olisi tuntunut typerältä, asuihan hän Dubaissa, ja hänellä oli oma elämänsä.

Meidän välillemme syntyi erikoislaatuinen ystävyys. Viimeisinä päivinä kävimme kiihkeää keskustelua kristinuskosta ja islamista, ja kumpikin oli vakuuttunut olevansa oikeammassa kuin toinen. Kilpailimme siitä, kumpi saa ensin toisen käännytettyä. Kumpikaan ei kääntynyt, ja paiskasimme kättä ja erosimme ystävinä.

sami

Prinssi soitteli minulle satunnaisesti. Olin Suomessa ja juuri lähdössä Egyptiin, kun häneltä tuli puhelu. Kerroin hänelle tulevasta matkastani, ja hän spontaaniin tapaansa ilmoitti ottavansa saman tien lennon Kairoon ja tulevansa moikkaamaan minua. Hän kertoi myös veljensä olevan menossa naimisiin ja kutsui minut Jordaniaan häihin. Voisimme lentää yhtä matkaa Kairosta Ammaniin.

Seuraavaksi löysin itseni Helsingin Stockmannilta etsimästä kuumeisesti häälahjaa prinssille. Mitä kruunupäälle voi ostaa häälahjaksi? Fiskarsin saksisetin? Finlaysonin lakanat? Marimekon patakintaan? Muumeja? Kaikki Katri Helenan ja Paula Koivuniemen levyt? Ei ihan heti tullut mitään mieleen. Vietin koko päivän Stockmannilla pää kipeänä. Lopulta löysin hyvän lahjan ja olin valmis nousemaan Kairoon lähtevään koneeseen.

Kairon lentoasemalla asiat alkoivat mennä pieleen. Passivirkailija tarttui uutuudenjäykkään passiini reippaalla kaksikämmenotteella ja väänsi etuaukeaman 360 astetta nurin saaden kuvasivun murtumaan. Passini tärkein sivu napsahti kiinnityskohdastaan kolmasosan irti. Viettäisin kuukauden Kairossa matkustuskelvottomalla passilla, ja Jordanian reissun voisin unohtaa.

Aika kului ja Herra Prinssi oli saapunut Egyptiin jo joitakin päiviä sitten, mutta tapaaminen ei millään meinannut luonnistua. Lopulta käsitin, että miesparka ei ilmeisesti uskaltanut tulla ulos hienosta hotellistaan. Hän oli majoittunut seesteiseen viiden tähden keitaaseen pyramidien lähettyville Gizaan, mutta minun matala majani sijaitsi aivan toisaalla, Kairon keskikaupungilla.

En suostunut lähtemään Gizaan siniveristä tapaamaan, hän itse oli sössinyt tämän. Olin nimenomaan varoittanut häntä ottamasta hotellia Gizasta, sillä siellä ei ollut mitään muuta kuin pyramideja ja hiekkaa.

Kun päivät alkoivat huveta, hänen ylhäisyytensä suostui viimein laskeutumaan Kairoon minua tapaamaan. Olimme sopineet treffit kuuluisan Ölölö-ravintolan eteen, jotta prinssi ei varmasti eksyisi.

felfela

Odotin miestä kadulla seisoen toista tuntia. En saanut häneen puhelimella yhteyttä. Hän oli eksynyt. Kun tuttu hahmo viimein hoippuroi ulos taksista, oli hän muuttunut salskeasta ritarista vapisevaksi hermoraunioksi ja tuskin tunnistin häntä. Hän alkoi suoltaa, että Egypti oli aivan kauhea maa; joka paikassa oli likaista ja meluista ja ihmiset olivat aggressiivisia ja autot ajoivat miten sattuu. Hänen taksinsakin oli kiertänyt ympyrää. Valistin, että niitä sanottiin yksisuuntaisiksi kaduiksi. Vakuutin, ettei hänen tarvinnut pelätä, pitäisin hänestä hyvää huolta. Sain suostutella häntä pitkään saadakseni hänet kävelemään kadulla kanssani. Hän säikkyi vauhkona kerjäläisiä ja oli varma, että joku kävisi hänen kimppuunsa ja ryöstäisi ja tappaisi hänet.

– En ymmärrä, miksi sinä halusit tulla Egyptiin, hän ärisi pahantuulisena. – Elät vaarallisesti. Täällä on vaarallista. Haluan kotiin. Se oli aika ennen Egyptin vuoden 2011 vallankumousta, jolloin Kairon kadut olivat vielä turvalliset.

– Rauhoitu, sinulla ei ole mitään hätää. Tämä ei ole Dubai eikä Jordania. Ihmiset ovat ystävällisiä vaikka ovatkin kovaäänisiä. Mennään käymään sillalla. Niili on kaunis yövaloissa.

– Ei, ei sillalle! Prinssi huusi. Mitä oli tapahtunut uljaalle sliipatulle herrasmiehelle, jonka olin tuntenut Dubaissa? – Oletko hullu, kun haluat viedä minut pimeällä sillalle!

– Mitäs vikaa silloissa on? Olet Kairossa. Etkö halua nähdä Niiliä?

– En. Näin jo pyramidit ja lähden huomenna kotiin. Minulle riittää! Minullekin riitti vähitellen. Kävimme syömässä, vein hänet vakiopaikkaani ulkoilmakahvilaan, jossa hän pelkäsi salamurhaajia ja ruokamyrkytystä, ja sitten saattelin hermoraunion taksiin.

Minun on vaikea kunnioittaa täysi-ikäistä miestä, joka tarvitsee äidillistä taluttajaa uskaltaakseen ylittää Kairossa katuja. Prinssi Rohkea ei ollut lainkaan huolissaan minun turvallisuudestani mutta omastaan sitäkin enemmän. Lisäksi hänelle tuntui puhjenneen useimpien arabimiesten ominaistauti, narsistinen luonnehäiriö, sekä kuulovika, joka aktivoituu aina silloin, kun nainen puhuu. Olin varma, että tässä ei voinut olla sama mies, jonka kanssa olin nauranut itseni puolikuoliaaksi Dubaissa. Kyseessä täytyi olla hänen identtinen kaksosveljensä.

Jordanian-matkani jäi haaveeksi. Armollinen prinssi ei ollut ajatellut asiaa loppuun saakka kutsuessaan minut veljensä häihin. Jos hän esittelisi tuntemattoman naisen juhlissa sukulaisilleen, tarkoittaisi se sitä, että me olisimme vähintään kihloissa, eikä sellaista aikomusta ollut meillä kummallakaan. Prinssi pyyteli kovasti anteeksi peruessaan kutsunsa ja sanoi, ettei hän mitenkään pystyisi selittämään perheelleen minun mukanaoloani häissä. Ei se mitään, en minäkään enää halunnut Ammaniin toimittuani yhden illan urhon henkivartijana Kairossa. Tuskin passinikaan selviäisi siitä reissussa yhtenä kappaleena, vaikka olin korjannut sitä pikaliimalla.

Häälahja sai palata kanssani Suomeen ja vein sen takaisin Stockmannille ilmoittaen, että häitä ei sitten tullutkaan. Myyjä oli kovin pahoillaan hääparin puolesta. En viitsinyt oikaista asiaa. Enkä kertonut Stockmannin tädeille, että häälahja oli tarkoitettu jordanialaiselle prinssille. Kukaan ei olisi kuitenkaan uskonut.

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. Dominique Angel
    Nov 30, 2016 @ 22:51:27

    No huhhuh. O_o Onko Lähi-Idässä paljonkin prinssejä?

    Reply

  2. Hadassa
    Dec 01, 2016 @ 20:44:49

    En tiedä. Olen toistaiseksi törmännyt lähietäisyydeltä vasta kahteen. Sekä yhteen prinsessaan.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 44,518 kertaa
%d bloggers like this: