56. Turbaanit tutisemaan

Teen usein pilaa intialaisista, jotka ovat Thaimaassa suurin asiakaskuntani – hyvässä ja pahassa. Kiristelen hampaita ja poljen jalkaa heidän tavalleen hoitaa (lue: jättää hoitamatta) asiat. Todellisuudessa rakastan intialaisia, vaikka he puhuvatkin hullunkurisesti ja heiluttavat päätä poikittain mongertaessaan kieli perunana kitalaessa. Kun he soittavat minulle työasioissa, täytyy minun pyytää heitä lähettämään sama asia sähköpostitse, koska en saa heidän puheestaan mitään selvää.

Heidän juhlansa alkavat vähintään kaksi tuntia myöhässä ja päättyvät aamuyöstä, koska heillä on suuri intohimo pitää juhlissa puheita, joissa ei ole mitään juonta ja jotka eivät lopu koskaan. Mutta ennen kaikkea heidän juhlissaan tanssitaan, ja ilman heitä ja heidän hulvattomia karkeloitaan minulta olisivat jo aikaa sitten loppuneet työt.

Thaimaalaisessa ja intialaisessa asiakaskunnassa on vissi ero. Thaimaalainen ei tingi artistin palkkiosta. Tanssiesityksen hinta on se mikä on, ja jos se ei sovi thaiasiakkaan budjettiin, vaikenee hän nolona ja liukuu pois paikalta vähin äänin. Intialainen ei vaikene eikä poistu minnekään! Vaikka hänellä olisi biljoonien arvosta kultakettinkejä kaulassa ja ranteissa, hän tinkii. Ja tinkii lisää. Tinkiminen on vähän niin kuin intialainen juhlapuhe: se ei lopu koskaan.

Myös intialainen yleisö on erilaista kuin thaimaalainen. Thaimies ei halua katsoa napatanssiesitystä, jos tyttöystävä tai vaimo on paikalla, ja hän tuijottaa koko näytöksen ajan kenkiensä edessä olevaa pöydänjalkaa. Jos tyttöystävä tai vaimo ei ole paikalla, thaimies katsoo napatanssia oikein mielellään ja videoi puhelimella koko esityksen (mutta varoo visusti näyttämästä sitä kotona vaimolle). Tai jos hän on nauttinut hiukkasen alkoholia, saattaa hän rohkaistua osallistumaan esitykseen, kuten tästä allaolevasta videosta käy ilmi.

 

Thaimaalainen nainen ei halua katsoa mitään napatansseja. Hän ei halua nähdä toisia naisia tanssimassa, eikä varsinkaan vaaleita, länsimaalaisia naisia. Häntä suututtaa, kun muut paikalla olevat miehet katsovat vatsatanssijaa eivätkä häntä, vaikka hän on paljon kauniimpi, seksikkäämpi ja nuorempi. Ja hänen irtoripsensäkin ovat pitemmät ja tissintoppaukset isommat. Ja hame lyhyempi. Thaimaalainen nainen on mustasukkainen, vaikka hänen oma miehensä ei ole edes paikalla, ja vatsatanssiesityksen ajan hän pitää katseensa tiiviisti iPhonessa ja keskustelee ystävättärien kanssa Facebookissa tärkeistä sisäpoliittisista asioista.

Intialaiset ovat toista maata. He rakastavat tanssia – mitä tahansa tanssia – ja kun vatsatanssija ilmestyy esiin, kaikki vauvasta vaariin villiintyvät, niin miehet kuin naiset. Naiset tulevat kilpaa tanssimaan kanssani ja työntävät miehiään eteeni näyttämään taitojaan. Intialainen ei istu penkissä katsomassa rauhassa toisten esityksiä, sillä hänellä alkaa jalka vipattaa välittömästi, kun musiikin volyymi nousee riittävän korkealle. Ja kun juhlien kruunuksi tilataan vatsatanssija, ei minun roolini ole tuoda lavalle mitään syvämietteistä taideperformanssia vaan saada bileet käyntiin ja juhlakansa jalkeille. Sen jälkeen voin ottaa kirjekuoreni ja lähteä kotiin.

Vaikka intialaiset usein saavat minut hulluuden partaalle (lue aiemmat blogikirjoitukseni), ovat heidän joukossaan myös kaikkein rakkaimmat asiakkaani.

Kun sain puhelinsoiton Johnnyksi esittäytyvältä mieheltä, en tiennyt, mikä minua odotti. Johnny puhui sen verran selkeää inglantia, että kykenimme jatkamaan keskustelua. Hän tiedusteli hintaani kavereille järjestettäviin bileisiin ja ilmoitin hänelle vakiotaksani. Intialainen kun oli, Johnny kysyi kohteliaasti, olisiko hinnassa tinkimisvaraa. Vastasin että ei, mutta jos olin liian kallis, voisin suositella hänelle taitavaa japanilaista vatsatanssijaa, joka teki keikkoja puolet halvemmalla. Johnny vastasi kiitos ei, hän halusi minut.

Sovimme järjestelyistä ja ennakkomaksusta, ja Johnny kysyi osoitettani lähettääkseen autonkuljettajan hakemaan minut. Autonkuljettajan? Oliko tämä jokin juoni ja pyrkimys saada kotiosoitteeni selville, jotta Johnny voisi myöhemmin iltahämärissä ilmestyä ahdistelemaan minua kotiovelle. Niitäkin tapauksia oli vuosien varrella nähty. Vastasin estellen, että asuin kaukana keskustasta, mutta Johnny sanoi, ettei se haittaa. Päätin antaa hänelle osoitteeni, sillä tämä oli ennenkuulumatonta. Ei minulle yleensä autonkuljettajia lähetetty.

Johnny soitti pari päivää ennen keikkaa varmistaakseen, että kaikki oli kunnossa. Kysyin, haluaisiko hän sanoa sanottavansa valitsemiini musiikkikappaleisiin, mutta hän vakuutti luottavansa minuun. Mitä ihmettä! Yleensä intialaiset halusivat väen vängällä minun tanssivan heidän omia suosikkikappaleitaan, joilla ei ollut mitään tekemistä vatsatanssimusiikin kanssa.

Sovittuna iltana sovittuun aikaan autonkuljettaja saapui portilleni ja nosti laukut autoon. Huristelimme Indus-nimiseen ravintolaan. Siellä ei ollut ketään paikalla. Olin unohtanut, että Johnny oli sittenkin intialainen. Juhlat alkoivat pari tuntia myöhässä. Johnny pyysi viivästystä anteeksi. Vaihdoin vaatteet, annoin musiikin DJ:lle ja astuin esiin. Sali oli täynnä parrakkaita turbaanipäisiä miehiä.

Johnny oli kertonut rehellisesti, että juhlissa tulisi olemaan ainoastaan miehiä, mutta hyvinkäyttäytyviä sellaisia. Luotin häneen, koska tiesin ennestään Induksen, joka ei ollut mikään hämärä punainen luola.

Siihen en kuitenkaan ollut osannut varautua, että Johnnyn ystävät lähtisivät kilpailemaan keskenään siitä, kuka antoi tanssijalle eniten tippiä. Kun juomarahat alkoivat satelemaan, en tiennyt, minne olisin niitä tunkenut. Tavallisesti ujutin setelit vyön tai olkaimen alle, mutta nyt niitä tuli niin paljon, että osa tippui päältä ja tarjoilijat joutuivat keräämään niitä lattialta. Kun menin pukuhuoneeseen vaihtamaan settien välissä asua, vaatteistani ryöpsähti vessan lattialle sellainen tukku rahaa, että en ollut koskaan ennen nähnyt.

Kaikki sujui hyvin. Sain tanssia settini alusta loppuun, musiikki pelasi, eikä DJ ryhtynyt sooloilemaan omiaan, niin kuin joskus kävi. Johnny pyysi anteeksi, jos jotkut hänen ystävistään olivat olleet humalassa ja käyttäytyneet epäkunnioittavasti. Hän tarjoutui maksamaan minulle ylimääräistä kolmanneksen sovitusta, mutta kieltäydyin. Hän oli jo maksanut, mitä olin pyytänyt. Minulle tarjottiin ruokaa ja juomaa, Johnny esitteli minut ystävilleen, jotka ottivat kuvia, ja sitten olin valmis lähtemään kotiin.

Neljä päivää myöhemmin Johnny soitti kiittääkseen vielä illasta. Hän lupasi lähettää minulle kaikki kuvat ja videot esityksestäni. Olin entistäkin enemmän otettu. Kukaan asiakas ei koskaan soita jälkeenpäin artistille kiittääkseen esityksestä saati että vaivautuisi lähettämään valokuvia tai videoita, ei edes vaikka olisi luvannut. Kukaan ei halua maksaa bahtiakaan ylimääräistä. Päinvastoin, kaikki haluavat maksaa vähemmän, ja jotkut tinkivät niin ankarasti, että tuplaan taksani vain päästäkseni heistä eroon. Muutamat eivät halua maksaa lainkaan. (Lue lisää TÄÄLTÄ.)

Johnny piti lupauksensa ja lähetti minulle illan otokset. Sen kunniaksi ohessa on elävää todistusaineistoa illasta iloisten punjabimiesten seurassa.

Advertisements

4 Comments (+add yours?)

  1. matii
    Nov 07, 2016 @ 23:49:17

    kiva aina välillä lueskella mitä uutta tapahtunut,hienoa

    Reply

  2. Hadassa
    Nov 08, 2016 @ 21:09:11

    Ja vaihteeksi oli tällainen positiivinen keikkakokemus.

    Reply

  3. Laura
    Nov 19, 2016 @ 12:25:38

    Kävin pitkästä aikaa blogissasi ja kirjoituksesi riemastuttivat taas. Kiitos niistä! Asun nykyään Intiassa ja voin varmistaa, että kuvauksesi intialaisista osuu aivan oikeaan. Täällä suurin osa kaikista tapahtumista ja varsinkin tanssinäytöksistä menee pitkiin ja tyhjiin puheisiin ja kukkaseppeleiden jakoon. Kaikki tapahtumat tietysti alkavat aina myöhässä. Jne. Kiva että sulla on kuitenkin ollut myös positiivisia kokemuksia intialaisista. 😀 Täytyy myös kommentoida, että Intian ja Thaimaan pankit, sekä molempien maiden notkeat, taikauskoiset taksikuskit, on nähtävästi veistetty samasta puusta. Olen monesti menettänyt malttini pankissa asioidessa (ja monessa muussakin virastossa), joten ymmärrän hyvin tuskasi! Odotan innolla uusia juttuja. 🙂

    Reply

  4. Hadassa
    Nov 22, 2016 @ 22:43:22

    Hahaa, unohdin kokonaan kukkaseppeleiden ja palkintojen jaon!

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 52,880 kertaa
%d bloggers like this: