46. Halvalla lähtee

Eräs tanssinopettajani varoitti kerran, että mitä halvemmaksi esiintyvä artisti hinnoittelee itsensä, sitä kurjempaa kohtelua hän voi odottaa asiakkailta. Olin tämän todennut itsekin, enkä siitä syystä yleensä tehnyt ilmaiskeikkoja. Nyt olin tekemässä markkinointisyistä poikkeuksen. Sievässä bangkokilaisessa boutique-hotellissa The Eugeniassa järjestettiin pienen budjetin Tuhat ja yksi yötä -tapahtuma, ja koska ajankohta sattui olemaan kalenterissani vapaa, lupasin tulla tanssimaan ilman korvausta.

eugenia

Saavuin paikalle hiukan myöhässä, sillä taksini juuttui Bangokin keskustan ruuhkaan yli tunniksi. Myöhästymistäni ei huomannut kukaan, itse asiassa koko tapahtuma näytti olevan myöhässä aikataulustaan. Aulassa ei ollut ketään vastassa. Tavallisesti ovimiehet juoksivat innosta pinkeinä avaamaan taksin oven ja ottamaan laukkuni, mutta nyt sain kantaa painavat tavarani itse. Minulla oli koko show-arsenaali mukana ja matkalaukun ohella raahattavana siivet, saidikeppi ja kynttiläkruunu. Kompuroin kynnyksen yli sisään kuin… ilmaiseksi esiintyvä Ö-luokan artisti.

Tapahtuman korealainen järjestäjä, herra Jung, kätteli minut hätäisesti ja vaikutti hermostuneelta. VIP-vieraat eivät olleet vielä saapuneet, joten minä illan pääsesiintyjänä en esiintyisi vielä. DJ:kään ei ollut paikalla.

Jung katosi johonkin jättäen minut keskelle aulaa matkalaukkuineni. Viimein joku ystävällinen sielu ohjasi minut pukuhuoneeseen. Kukaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua matkatavaroiden kantamisessa. Pukuhuoneen ilmastointi oli kytketty pois päältä. Jung lupasi laittaa sen päälle, mitä ei koskaan tapahtunut. Pukuhuoneessa ei ollut peiliä eikä vessaa. Tihrustin hämärää kuvajaistani pienestä mukaan ottamastani käsipeilistä ja avasin tukan patukoista. Kampaus lässähti muutamassa minuutissa kiihkeässä ilmankosteudessa, ja suolainen vesi valeli päänahan.

Olin painottanut herra Jungille, että esitykseni oli oltava aikataulussa, sillä minulla oli toinen esiintyminen toisessa paikassa heti tämän jälkeen. Kello läheni kahdeksaa, jolloin minun oli määrä aloittaa. Toisen paikan esitys alkaisi yhdeksältä. DJ ei ollut vieläkään saapunut. Vaihdoin tanssipuvun päälle. Hiippailin pitkin hotellia huiviin kietoutuneena. Tunnelma oli yhtä lässähtänyt kuin tukkani.

Kukaan ei tiennyt, milloin ohjelma alkaisi, eikä kukaan osannut sanoa, missä tanssisin. Hotellissa ei ollut selkeää keskiosaa, vaan se oli kuin lokeroinen mehiläiskenno. Ihmiset olivat ripottautuneet pitkin poikin eri osastoihin: osa lojui uima-allasterassilla, osa istui baarissa, toiset käveleskelivät ympäriinsä eri oleskelutiloissa. Jung näytti minulle pienen huoneen, jonne VIP-vieraat istutettaisiin, ja minun tulisi kohdistaa esitykseni heille.

Olin valmistanut uljaan tanssin Isis-siipineen herra Jungin vakuuttaessa, että hotellissa olisi esiintymislava ja reilusti tilaa. Lavaa ei ollut muualla kuin Jungin mielikuvituksessa. VIP-vieraiden huone oli hädin tuskin 3×3 metriä. Siellä ei heilutettaisi kuin nenäliinaa. Jouduin heittämään siivet nurkkaan ja vaihtamaan nopeasti musiikkikappaleet ja suunnittelemaan kokonaan uuden shown.

DJ saapui. Ojensin hänen avustajalleen CD:n, jolla musiikkini oli, ja tämä katsoi sitä kuin se olisi ulkoavaruudesta tuotu esine. Selvisi, että hotellissa ei ollut CD-soitinta. Sitten meidän on laulettava itse, yritin vitsailla, vaikka itseänikään ei laulattanut. Jostain löytyi laite, jolla pystyi soittamaan CD:itä, mutta DJ ei tiennyt, miten tuota esihistoriallista vempelettä veivattiin.

Väijyin nurkassa kaiken yleisön näkyvillä odottamassa, kun henkilökunta yritti saada CD-laitetta toimimaan. Jung kävi kysymässä, voitaisiinko esitystäni siirtää tunnilla. Valitettavasti ei voitaisi; minulla oli edelleenkin se toinen keikka tämän jälkeen. Herra Jung jankutti vielä hetken aikaa, sitten ihme tapahtui ja CD alkoi pyöriä.

Pelmahdin VIP-vieraiden osastoon tanssimaan. Loosissa ei ollut ristin sielua! Musiikki soi hiljaisena hyminänä jossain etäällä, sillä tilassa ei ollut myöskään kaiutinta. Jos oikein höristin korviani, saatoin yrittää tunnistaa kappaleen. Esiinnyin itsekseni kuvitteellisille VIP-vieraille päässäni soivan musiikin tahtiin, sitten siirryin vähin äänin uima-allasterassille, missä valtaosa väestä näytti loikoilevan. Lattia oli vaarallisen epätasaista antiikkilaattaa, jonka pinta oli kosteudesta liukas. Hidastin vauhtia oman ja lähimmäisteni turvallisuuden takia.

eugenia2

Rumpusooloni askellus jäi vaatimattomaksi paikallaan seisoskeluksi, sillä tanssitilaa ei ollut kuin vajaa metri altaan reunasta makuutuoleihin, enkä halunnut riskeerata. Pukuni oli aivan liian arvokas tärveltäväksi kloorivedessä. Hiki valui noroina pitkin naamaa. Olisin onnekas, jos irtoripset pysyisivät paikallaan. DJ riensi kavaljeerikseni yllättäen iloisesti tanssijankyvyillään, ja teimme spontaanin improvisoidun dueton.

eugenia3

Ehdin tanssia vain kaksi kappaletta, sitten oli pakko lähteä seuraavaan paikkaan. Jung alkoi kinuta lisätansseja, “kun tämä meni ohi niin nopeasti.” Valitettavasti en voinut jäädä. Kimchimies mankui edelleen, ja minua alkoi suututtaa. Ettäs kehtasi – koko ohjelma oli ollut heidän puoleltaan myöhässä. Kannoin laukkuni ja kaikki tykötarpeeni itse ulos korealaisen herrasmies Jungin jäädessä jonnekin kauas vilkuttamaan, ja hyppäsin kiukkuisena taksiin. Tämä sai olla viimeinen kerta. Minulle ei ollut tarjottu edes ruokaa.

Kiidin kaupungin toiselle puolelle joen varrella olevaan Marriottiin. Siellä minua odottivat hulppeat intialaiset häät. Mielialani kohosi ihmeesti viiden tähden hotellin ovimiesten kumarrellessa laukkujeni edessä. Astelin tuttuun aulaan ja soitin hääjärjestäjälle ilmoittaen, että olin saapunut. Nainen puhelimen toisessa päässä sanoi pelottavan pahaenteisesti, että meidän täytyisi jutella. Hän pyysi minua odottamaan aulassa.

Tyylikäs intialaisnainen saapui alas. Hän ilmoitti kiemurrellen, että juhlakansa kuului johonkin mystiseen intialaiseen lahkoon, joka oli erittäin uskonnollista väkeä, eikä heille sopinut esittää mitään viettelevää. Eihän minulla ollut aikomustakaan esittää mitään viettelevää! Olin maailman epäviettelevin napatanssija! Nainen jatkoi, että en saisi myöskään käyttää tanssimiekkaa enkä liian rajua musiikkia. Enkä kynttiläkruunua. Heille ei oikeastaan saisi edes tanssia. Jostain minulle tuntemattomaksi jääneestä syystä tämä harras hääväki oli tilannut juhlaansa itämaisen vatsatanssiesityksen.

Sain lopulta esittää yhden siipitanssin ja yhden saiditanssin. Yleisö istui kiusaantuineina tuoleissaan katsellen toisaalle ja odottaen, milloin lopettaisin. Hääjärjestäjä maksoi minulle mukisematta sovitun hinnan kokopitkästä showsta ja minä lähdin kotiin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 87,623 kertaa
%d bloggers like this: