42. Taksi Thaivaasta

Olen saanut kokea monia mielenkiintoisia taksimatkoja Thaimaassa. Seisoin eräänä iltana pimeällä kujalla Bangkokin hiljaisemmalla laidalla odottamassa taksia, joka veisi minut kotiin. En tiennyt, missä olin, enkä ollut aivan varma siitäkään, missä suunnassa kotini oli. Liikenne oli verkkaista siihen aikaan illasta ja autot harvassa syjäisessä kaupunginosassa.

Muutama taksi ajoi kohti pysähtyen vastahakoisesti minun viittoillessani käsi anovasti ojossa, mutta Bangkokin taksien kuljettajilla on vapaus päättää, haluavatko he matkustajan kyytiin vai eivät, ja nämä eivät minua halunneet osoitteeni kuullessaan. Olin menossa liian kauaksi. Heitä ei huvittanut lähteä ajamaan toiselle puolelle kaupunkia.

Mielialani laski yhtä matkaa auringon kanssa. Liikenne harveni harvenemistaan illan vaihtuessa yöksi. Näin itseni seisomassa kuin orpo piru aamuun saakka Bangkokin yössä odottamassa kotiinpääsyä, ja kaikki kaupungin taksit huristaisivat säälittä ohitseni heittäen tylyn pölypilven kasvoilleni. Olin kävellyt kujaa jonkin matkaa eteenpäin ja tiesin yhä vähemmän, missä olin. Kello oli kävellyt ohitseni jo tunteja. En keksinyt enää muuta, joten päätin rukoilla. Heitin epätoivoisen huudon ylös:

– Olen tosi väsynyt. En jaksa enää. Lähetä tänne auto, joka vie minut kotiin!

En ollut päässyt lausetta loppuun, kun kujaa pitkin kiisi moottoripyörä minua kohti. Jotenkin ihmeellisesti tiesin, mitä seuraavaksi tapahtuisi ja käännyin odottamaan miestä kuin ennalta sovitussa näytelmässä. Tuntematon mies ajoi suoraan luokseni pysäyttäen moottoripyörän. Hän avasi suunsa englanniksi:

– Odotatko taksia?
– Kyllä.

Mies kaivoi taskustaan kännykän, näppäili numeron jonnekin ja ojensi puhelimen minulle:

– Puhu ystävälleni.
– Mitä? Kuka hän on? Kuka sinä olet? Mitä minä sanon?
– Se on ystäväni, puhu hänelle.

Otin puhelimen käteen kummissani ja sanoin varovasti:

– Haloo? Kuka siellä? Toisessa päässä vastasi miellyttävä miesääni, joka puhui virheetöntä englantia:
– Älä huolehdi, minä lähetän sinulle auton. Missä olet nyt?
– En tiedä. Olen eksyksissä.
– Älä pelkää, minä tiedän missä olet. Auto tulee aivan kohta. Pian pääset kotiin.
– Asun tosi kaukana.
– Ei se haittaa. Viemme sinut kotiin.
– Kuka oikein olet? Olin entistä enemmän kummissani. Mies ei vastannut, vaan pyysi minua antamaan puhelimen takaisin ystävälleen. Kaikki oli aivan liian omituista.

Pääni kelasi hetken tyhjää. Mistä ihmeestä nämä miehet tiesivät minun odottavan taksia ja olevan matkalla kotiin. Mistä he tiesivät minun, ulkomaalaisen, asuvan täällä sen sijaan, että olisin ollut turisti. Miten he kumpikin ylipäätään puhuivat loistavaa englantia, kun tässä maassa ihmiset tankkasivat niin epäselvää mongerrusta, että sitä voi hädin tuskin kutsua englanniksi. Miksi he eivät kertoneet, keitä olivat. Mistä tämä mies puhelimen toisessa päässä tiesi, missä olin, ja miksi hän rauhoitteli minua tietäen, että olin huolissani. Miehet eivät kysyneet minulta kysymyksiä. Aivan kuin he olisivat tunteneet minut ja tienneet vastaukset kysymättä. Päässäni risteili sekavia ajatuksia. Kenen kanssa oikein olin puhunut puhelimessa?

En saanut siihen vastausta. Samassa jostain ilmestyi viereeni taksi. En ollut kuullut sen tulevan. Kuin unessa kapusin takapenkille, ja moottoripyörämies hurautti tiehensä ilman että ehdin edes kiittää häntä. Mitä kummaa minulle oli tapahtunut?

Istuin taksin takapenkillä sekavien tunteiden vallassa. Tunsin yliluonnollisen läsnäolon vahvana, aivan vieressäni. Käteni oli avoinna sylissä, ja tunsin jonkun tarttuvan siihen ja puristavan sitä, mutta takapenkillä ei ollut minun lisäkseni ketään. Vapisin. Vilkaisin peilin kautta, huomaisiko kuljettaja minun käyttäytyvän jotenkin omituisesti, ja pyyhin pimeässä silmiäni. Kuljettaja ei puhunut sanaakaan, toi vain minut ääneti kotiovelleni, ja maksoin ja kiitin ja kompuroin autosta ulos. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, tuskin viimeinenkään.

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. A Juhana Keronen
    Dec 11, 2015 @ 08:57:54

    Huima juttu!

    Reply

  2. Hadassa
    Dec 11, 2015 @ 14:06:09

    Vastaavanlaisia juttuja löytyy kirjastani Hullut banaanit, jonka kustantajakaan ei oikein uskonut kaikkea tapahtunutta todeksi ja kategorioi kirjan fiktioksi elämäkerran sijaan.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 69,863 kertaa
%d bloggers like this: