37. Kukkulan kuningas

Olin tehnyt rinnakkain soolouraa, tanssinut showtanssiryhmä Diivoissa sekä opettanut vatsatanssia arvostetussa balettikoulussa Bangkokissa. Olin yrittänyt säilyttää ystävälliset välit agentti Somiin huolimatta siitä, että hän ei ollut tarjonnut minulle enää kuukausiin esiintymisiä ja pelasi selkäni takana kummallista peliä. Kävin edelleen hänen studiollaan, vaikka tunsin kylmästi, etten ollut tervetullut. Eräänä maanantaina ilmestyessäni paikalle yksi hänen tanssijoistaan hymyili vihjailevasti:

– Viime aikoina sinulle ei ole tainnut herua paljon keikkoja?
– Joo, ei ole, vastasin kummeksuen kysymyksen sävyä.
– Miksiköhän ei…?
– En tiedä. En ole perillä, mitä täällä Studio Orangessa tapahtuu.
– Kuulin, että olet aloittanut opettamisen toisessa tanssikoulussa.
– Niin, entä sitten? Olin yhä enemmän ymmälläni.
– Oletko puhunut asiasta Isosisko Somin kanssa?
– Miksi olisin? Olin avoimesti postitellut Facebookiin kuvia esiintymisistäni ja opetuksistani, eikä Som tai kukaan muu Studio Orangessa ollut kommentoinut asiaa mitenkään. Ei minulla ollut mitään salattavaa.

– Oletko kysynyt, mitä mieltä Isosisko Som on asiasta?
– Miksi hän olisi siitä mitään mieltä? Eihän hänellä ole mitään tekemistä asian kanssa. Olen itsenäinen artisti eikä minulla ole velvoitteita Somia kohtaan. Hän ei ole työnantajani. Tyttö ei vastannut, mutta sanoi omituisesti hymyillen, että minun olisi ehkä kuitenkin paras puhua Somin kanssa. Sitäpaitsi sopimus velvoitti minua.

– Mikä ihmeen sopimus?
– Olethan sinäkin allekirjoittanut sopimuksen!
– En tiedä, mistä puhut, vakuutin. Silloin tyttö huomasi laverrelleensa liikaa ja lähti vessaan. Menin hänen peräänsä. Tivasin häneltä, mitä hän tarkoitti, mutta hänestä ei irronnut enempää tietoja. Hän hoki vain, että minun pitäisi puhua Somin kanssa.

Minua suututti thaimaalainen sievistelevä puupäisyys, jossa piti aina kumarrella hymy naamalla korkeimman patsaan suuntaan, ja kumartelun kohde vaihtui sen mukaan, kun valtasuhteet muuttuivat. Suuri ja mahtava Som oli ollut keikka-agenttini. Sen lisäksi olin hänen tanssistudionsa asiakas ja maksoin hänelle ottamistani tanssitunneista. Se mitä tein muuna aikana elämässäni ei kuulunut hänelle.

Pari kuukautta myöhemmin, kun kaikki Studio Orangen tanssijat olivat tuttuun tapaan vältelleet minua mallikkaasti, erityisesti johtaja Som itse, joka ei ollut kertaakaan puhunut minulle eikä pystynyt katsomaan minua silmiin, Som ilmoitti yllättäen haluavansa keskustella kanssani. Vihdoinkin! Kävelimme jäykän muodollisesti tyhjään tanssisaliin muiden kuulumattomiin, ja ymmärsin, että tulossa oli vakava keskustelu. Som aloitti ilmoittamalla kuulleensa, että olin perustamassa omaa tanssiryhmää ja että olin yrittänyt houkutella hänen tanssijoitaan liittymään ryhmääni. Mitä?! Kuka sellaista oli keksinyt?

Seurasi pitkä selvitys, jonka johtopäätös oli, että kolme rakkainta tanssisiskoani mukaanlukien entinen tanssiparini Anna olivat sepitelleet selkäni takana tarinoita Somille, ja koska Som uskoi heitä mieluummin kuin minua, päätti hän, että minulle oli laitettava porttikielto, jotten houkuttelisi hänen tanssijoitaan väärille teille.

– En minä ole kilpailijasi eikä minulla ole aikomustakaan perustaa kanssasi kilpailevaa tanssiryhmää. Minä haluan vain tanssia! vakuutin Somille.
– Hyvä sinulle, mutta älä yritä varastaa minun tanssijoitani.
– En minä varasta ketään. He ovat vapaita ihmisiä ja voivat tanssia missä haluavat. Tässä olin niin väärässä kuin voin olla. Olin eurooppalainen. Som ja hänen tanssijansa olivat aasialaisia. Heille vapaus tarkoitti hymy huulilla leikittyä seuraa johtajaa -leikkiä. Ja johtajia oli vain yksi.

– En halua, että olet missään tekemisissä oppilaitteni kanssa. Et saa ottaa heitä oppilaiksesi etkä saa esiintyä heidän kanssaan, Som oli julmana. – Minä olen opettanut heille vatsatanssin alkeet, ja he voivat tanssia vain minun kanssani. Lupaa, ettet yritä varastaa heitä minulta!
– Miksi emme tekisi yhteistyötä, ehdotin Somille. – Me tanssimme aivan eri markkinoilla. Minä olen soolotanssija, sinulla on tanssiryhmä. Sinä tarvitset solisteja ja minä tarvitsen ryhmän. Jos liittoutuisimme yhteen, olisimme kaikki voittajia. Tiedät itsekin, että asiakkaat maksavat minulle enemmän, koska olen ulkomaalainen. Jos työskentelisimme yhdessä, saisit omille tanssijoillesi paremman esiintymiskorvauksen ja enemmän keikkoja. Me kaikki hyötyisimme siitä.

Som vastasi leukaperät kireinä, että yhteistyö oli mahdotonta. Yritin vielä saada häntä taipumaan. En halunnut, että meistä tulisi toistemme vihollisia. Mahtoiko Som ymmärtää, että heittämällä minut ulos hän heitti pois samalla ison osan asiakaskuntaansa, koska hänen asiakkaansa olivat myös minun asiakkaitani, ja he halusivat vaalean ulkomaalaisen tanssijan, eivät thaimaalaisia naapurintyttöjä.

– Emme voi mitenkään tehdä yhteistyötä, Som sulki keskustelun. – On parempi, että kuljemme eri teitä. Sinä herätät liikaa hämmennystä muiden tanssijoiden keskuudessa. He valittavat jo nyt, miksi sinä saat aina kaikki keikat. Jos työskentelemme yhdessä, hämmentyvät asiakkaat. He ovat minun asiakkaitani. Etsi sinä omat asiakkaasi ja kouluta itse omat tanssijasi.
– En voi päättää asiakkaitten puolesta, kumman meistä he valitsevat.
– Sitten paras voittakoon! julisti Som hymyillen.

Olin lamaantunut. En heti tajunnut, että minut oli lopullisesti potkittu ulos ryhmästä, johon en ollut koskaan kuulunutkaan. Itku tuli vasta seuraavana iltana, kun aloin hitaasti ymmärtää asiaa. En saisi enää tanssia tuttujen tyttöjen kanssa. Ei ollut enää ryhmätreenejä ja pitkiä iltoja studiolla. Yhteistä valmistautumista pukuhuoneessa, kuiskuttelua kulisseissa. Se kaikki oli historiaa. Olin menettänyt kipeän, suurta kärsimystä tuottaneen tanssiperheeni.

good old days

oldies1

Olin tanssinut viimeiset vuodet Studio Orangessa niin intensiivisesti, että minulla ei ollut muuta sosiaalista elämää kuin treeni- ja esiintymiskaverit. Heidän kanssaan olin hikoillut tanssisalissa kaikki illat ja vapaa-ajat. Treenatessamme yhdessä välillämme olevat kaunat olivat haihtuneet utuiseksi, epätodelliseksi painajaisuneksi. Nyt tanssisiskoni iskivät terävät veitsensä selkääni ja käänsivät yhtenä rintamana minulle selkänsä – viimeisen kerran. Menetin kertaheitolla kaikki ns. ystäväni. Olin yksin koko maailmassa. Itkin uudelleen.

Som oli pakottanut minut lupaamaan, että pysyisin kaukana hänen tanssijoistaan. Säilyttääkseni rauhan hänen kanssaan lupasin, vaikka tiesin, että se sinetöi kohtaloni Thaimaan tanssimarkkinoilla. Tulisin ikuisesti tanssimaan yksin. Som oli niin keskeinen hahmo, että Thaimaassa ei ollut ainoatakaan vatsatanssijaa, joka ei olisi kulkenut hänen studionsa kautta. Hän omisti kaikki valtakunnan vatsatanssijat ilman että nämä itse tiesivät sitä. Huomasin vasta nyt hänen omistaneen myös minut kaikki nuo katkerat vuodet.

oldies2

Entisten tanssikaverieni ylle laskeutui kuolemanhiljaisuus. Kukaan ei Facebookissa uskaltanut enää kommentoida tai peukuttaa tekemisiäni paitsi entinen arkkivihaajani Pau, joka yhtäkkiä muuttui minua kohtaan ystävälliseksi! (Lue lisää Pausta TÄÄLTÄ.) Hän alkoi vihaa säkenöivien vuosien jälkeen tervehtiä minua iloisesti ja rohkeni ainoana kaikista uhmata Somia ja säilyttää kanssani Facebook-kaveruuden. Muille olin lakannut olemasta olemassa.

Lähdin pari päivää Somin kanssa käymäni keskustelun jälkeen kuuden viikon lomalle Suomeen, missä saisin rauhassa sulatella asiaa. Vaikka minut oli hetkellisesti muserrettu, ymmärsin, että tämä oli uuden vapauden alku. Minut oli lopultakin revitty irti Somin kahleista, koska en ollut ymmärtänyt itse riistäytyä irti. Olin tuolloin kuudennella kuukaudella raskaana. Som oli valinnut puhuttelulleen strategisen ajankohdan, sillä minun kadotessani studiolta hän pystyi säilyttämään kasvonsa kertomalla muille, että olin päättänyt lopettaa tanssin, koska odotin vauvaa. Ja kaikki uskoivat sen mielellään. Somkin taisi kuvitella, etten koskaan enää palaisi.

Pedaten tietä ulospotkimiselleni Som oli ennalta varmistanut, että loput tanssijat pysyisivät hänen talutusnuorassaan eivätkä pääsisi seuraamaan jalanjälkiäni. Hän oli laittanut jokaisen tanssijan allekirjoittamaan kirjallisen sopimuksen, jossa he sitoutuivat olemaan tanssimatta ja opettamatta ja tekemättä mitään tanssiin liittyvää muutoin kuin Somin alaisuudessa. Jos he rikkoisivat sopimuksen ja tekisivät keikkoja soolona tai jonkun ulkopuolisen (lue: minun) kanssa, joutuisivat he maksamaan Somille 20.000 bahtin (n. 500 e) sakon. Sopimukseen kuului täysi sitoutuminen ja velvollisuus olla Somin käytettävissä. Sopimus ei velvoittanut Somia itseään mihinkään.

Kaikki aasialaiset tanssijat seurasivat kuuliaisesti johtajaa allekirjoittaen paperin. Ainoastaan yksi ranskalainen tanssija kieltäytyi, ja hänetkin tiputettiin ryhmästä pois. Thaimaalainen auktoriteetin kunnioitus ja eurooppalainen yksilönvapaus olivat astuneet toistensa varpaille. Joku kysyi, olisinko allekirjoittanut sopimuksen, jos Som olisi sitä minulle tarjonnut. Som oli arvannut vastauksen ja päättänyt asian puolestani. Hänen kasvonsa säilyivät jälleen.

Miksikö siedin niin kauan Somia ja Studio Orangea? Miksi en nostanut kytkintä, kun minua nuijittiin maahan ja yhteinen taipaleemme oli pelkkää nöyryytystä, nokkimista ja valtataistelua? Siksi, että tiedostin Somin aseman Thaimaassa. Hän piti valtikkaa tiukasti kädessään. Mafian lailla hänellä oli lonkeroiset suhteet kaikkialle: tanssikouluihin, tanssiagentteihin, asiakkaisiin, firmoihin, ravintoloihin, hotelleihin, mainostoimistoihin, suurlähetystöihin, poliitikkoihin, viranomaisiin, kulttuuripiireihin, teattereihin, yliopistoihin, radioasemiin, televisiokanaviin, lehtiin, toimittajiin. Vain sana häneltä, ja minä en enää tanssisi Thaimaassa. Hän voisi halutessaaan tuhota urani.

Isosisko Som myös lupasi paljon kauniita asioita. Hän oli tarjonnut minulle kansainvälisiä esiintymisiä, matkaa Yhdysvaltoihin, televisio- ja teatteriesityksiä, ynnä muuta. Todellisuudessa mikään näistä ei koskaan toteutunut. Se oli vain hänen keinonsa heilutella aasin nenän edessä porkkanaa – ennen kuin köyttä taas kiristettäisiin. Ja saattoi olla, että olin myös kärsinyt Tukholma-syndroomasta. Suhteeni Somiin oli paljon monimutkaisempi kuin itsekään ymmärsin.

Isosisko Somin ympärillä säteili hyväntekijä-maman aura; hän oli suojeleva äiti, joka halusi lapsilleen parasta. Hän oli vilpittömästi ihailtu ja rakastettu henkilö, valloittava persoona, jolla ei ollut julkisia vihamiehiä. Mutta ei mikään lintuemo katkaise poikasiltaan siipiä, jotta nämä eivät pääsisi lentämään pesästä pois. Som uskotteli tanssijoilleen näiden olevan taiteilijoita. Mutta siellä missä ei ole vapautta, ei ole taidetta. On vain kopiointia. Ja loputon virta Somin klooneja, ilmeettöminä tanssivia robotteja.

Fotoilua

Advertisements

2 Comments (+add yours?)

  1. reissausta ja ruokaa
    Sep 05, 2015 @ 22:30:26

    Thaimaalaiset tuntuvat usein kehittävän ihan hirveät sosiaaliset sopat. On hirveät hierarkiat, kasvojen säilyttämisen hankaluudet ja valtataistelut. Minä en jaksaisi olla thaimaalaisten kanssa kovin läheisesti mukana sosiaalisissa koukeroissa, vaikka täällä asunkin.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 49,208 kertaa
%d bloggers like this: