35. Tervetuloa Bollywoodiin

Sain tuntemattomalta venäläiseltä agentilta kutsun Salman Khanin taustatanssijaksi Bollywood-elokuvaan, joka kuvattaisiin Bangkokissa. Vastasin myöntävästi sen kummempia miettimättä. Tanssiryhmäni johtaja Leila kuitenkin närkästyi kuullessaan venakon tunkeutuneen hänen reviirilleen. Minä olin hämmentynyt. En ollut tiennyt olevani Leilan omaisuutta. Olin vasta päässyt yhdestä agentista eroon, ja nyt jo toinen yritti sanella minulle, mitä sain tehdä ja mitä en.

Koska olin luvannut venäläisnaiselle tulevani, ei Leila voinut asialle mitään. Hän pyysi minua keskustelemaan vastaisuudessa ensin hänen kanssaan, jos joku tarjoaisi minulle keikkoja. HÄN oli minun ensisijainen agenttini. Minusta oli tahtomattani tullut agenttien taistelutanner.

Saavuin perjantaina kuvauspaikalle. Leila oli itsekin paikalla, sillä hän oli yksi valituista tanssijoista. Ryhmämme venäläisvahvistusta, Ljubaa, ei ollut valittu ja hän oli raivoissaan; hän oli sentään yksi kaupungin kauneimmista tanssijoista! Edessä oli päivä treenausta ja kolme päivää kuvauksia, palkkio vaivaiset 6000 bahtia (n. 160 e) päivältä vähintään kahdentoista tunnin työrupeamista.

Piha oli täynnä monenkirjavia länsimaalaisia tanssijoita, jotka mittelivät minua peittelemättä. Nuori miestanssija alkoi pilkata treenihousujani irvaillen, yritinkö näyttää seksikkäältä, ja koko ryhmä rähähti nauruun. Mistä ihmeestä näitä apinoita löytyi? Ilmapiiri oli epämiellyttävä. Meitä oli kymmenen naista ja kymmenen miestä, ja kaikki tuntuivat olevan suuren egon ihmisiä, jotka naureskelivat toisille ja olivat oman pienen päänsä sisällä valtakunnan valovoimaisimpia tähtiä.

Leila esitteli minut uzbekistanilaiselle vatsatanssijalle Yulialle. Olimme molemmat kuulleet toisistamme, mutta emme olleet koskaan ennen tavanneet. Yritin saada keskustelua aikaiseksi, mutta puheenaiheet tyrehtyivät nopeasti hänen keskittyessä puhumaan itsestään. Kysyin, keneltä hän oli alunperin oppinut vatsatanssia, ja hän kehaisi, että ei keneltäkään – hän oli opetellut kaiken itse katselemalla videoita YouTubesta.

Meluisa joukkiomme laskettiin sisään kuvausstudiolle. Toiminta oli hyvin intialaisittain organisoitu. Odottelimme pari tuntia lattialla istuen, eikä kukaan tiennyt, mitä meidän oli tarkoitus tehdä. Sillä välin salin ulkopuolelle katettiin herkulliselta tuoksuva seisova pöytä. Ainakin saisimme ruokaa! Pyysin saada käydä odottaessa aterialle, mutta venäläinen agentti hyssytteli olemaan hiljaa, sillä ruokaa ei ollut tarkoitettu meille vaan intialaisille näyttelijöille. Me farangit saisimme käydä ostamassa omat riisimme ulkoa katukeittiöstä.

Lopulta ikuisuudelta tuntuvan odottelun jälkeen meidät komennettiin yksitellen kameran eteen tekemään hiphop-improvisaatio. Sen jälkeen käskettiin muodostamaan neljä riviä, ja Leila viittoili kiivaasti, että minun oli tungettava itseni eturiviin hinnalla millä hyvänsä. Oli tärkeää tehdä vaikutus ohjaajaan! Kaikki tönivät toisiaan päästäkseen eteen. Tämä ei ollut ollenkaan sitä, mitä sen oli pitänyt olla. Minut oli tilattu tänne esittämään itämaista vatsatanssia, ei survomaan aggressiivisten tanssikollegojen varpaita kyynärpäät tanassa.

Agentti pyysi anteeksi sekaannusta. Otin 6000 bahtiani ja lähdin kotiin. Päätin, että tämä sai olla viimeinen Bollywood-elokuvani, olkoon valkokankaalla vaikka sata Salamaa ja Khania.

Salman Khan

Leila soitti pari päivää myöhemmin järkyttyneenä kertoakseen, miten kuvaukset olivat sujuneet. Tanssijajoukkoa oli kohdeltu kuin roskasakkia. Heidät määrättiin tulemaan kuvauspaikalle aamulla kello viideksi, mikä tarkoitti sitä, että tanssijoiden oli noustava ylös kahdelta yöllä ehtiäkseen ajoissa Bangkokin ulkopuolella sijaitsevaan osoitteeseen. Siellä he kaikki olivat seisoneet kerrostalon pihassa virkeinä pimeässä aamuyössä ennen kukon ensiluritusta. Eikä intialaisesta kuvaustiimistä näkynyt jälkeäkään, sillä nämä olivat hotellissaan unten mailla hyvinjuhlitun yön jälkeen.

Vasta kymmeneltä paikalle saapui pari kameramiestä, jotka lähtivät pois, kun huomasivat, ettei hiljaisella tienoolla näkynyt muuta kuin maassa makaavia tanssijoita. Puoleltapäivin intialaiset alkoivat vähitellen heräillä ja valua ovista sisään ja kävivät suoraan lounaalle, joka oli jälleen katettu yksin heille. Koska kuvauspaikka oli periferiassa, ei lähettyvillä ollut kauppoja, mistä ostaa ruokaa, ja tanssijat saivat järsiä kynsinauhojaan. Agentti tilasi heille lopulta jostain riisiä, ennen kuin he alkaisivat pyörtyillä nälästä.

Kuvaukset alkoivat viimein kahden aikaan iltapäivällä tornitalon katolla paahtavan auringon alla. Intialaisille näyttelijöille oli rakennettu suojaksi katokset, mutta farangitanssijoita grillattiin surutta auringossa. Osa vaaleimmista poltti itsensä karrelle, osa sai auringonpistoksen. Katolle vievä ovi pidettiin lukossa, jottei kukaan pääsisi luistamaan paikalta. Edes juomavettä ei annettu. Kuvaukset venyivät, ja neljännen ja viimeisen kuvauspäivän jälkeen osa tanssijoista oli sairaina nesteenvajauksesta ja uupumuksesta.

Kuvauspäivien kurjuus kuitenkin unohtui pian, kun tanssijat saivat postittaa itsestään selfien Facebookiin Salman Khanin kainalossa.

Jos joku jostain syystä sattuisi kadehtimaan niitä onnekkaita showtanssijoita, jotka pääsevät Bollywood-spektaakkeleihin vatkaamaan lantiota curryn tuoksussa, kannattaa pitää mielessä, ettei se, mitä kulissien takana tapahtuu, ole aina likimainkaan sitä, miltä lopputulos valkokankaalla näyttää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 88,750 kertaa
%d bloggers like this: