24. Pattayan riemua

Oli syksyinen iltapäivä Bangkokissa. Odottelin tanssistudiolla kahta kaveria, joiden oli tarkoitus lähteä illalla kanssani Pattayalle esiintymään. Istuin tanssisalin lattialla meikkaamassa, kun agentti ilmestyi ovelle salaperäisesti nauraen:

meikkausta

– Saanko esitellä uuden vatsatanssijamme… Täältä tulee CARLA!

Mitä ihmettä?! Hämmästyksestä toivuttuani änkytin, missä oli vakituinen tanssiparini Anna. Agentti Som kertoi hänen kieltäytyneen kunniasta. Pattayan miesyleisö oli kuuluisa törkeästä käytöksestään, josta Anna ja minäkin olimme saaneet osamme, ja lähes poikkeuksetta Pattayalla toimivat tanssiagentit kohtelivat meitä huonosti. Anna oli päättänyt, että Pattaya ei ollut häntä varten.

Pattayalle oli tilattu illaksi kolme tanssijaa, joista asiakas vaati vähintään kahden olevan länsimaalaisia. Se ei ollut helppoa, sillä koko Bangkokissa oli minun lisäkseni ainoastaan kaksi ammatikseen vatsatanssivaa farangia: Anna, joka oli puoliksi thai, sekä eräs amerikkalainen nainen, jolle ei juuri herunut keikkoja, koska hän oli thaimaalaiseen makuun liian runsasmuotoinen.

Asiakas valitsi tanssijat valokuvien perusteella. Vaaleat farangit olivat Thaimaassa yllättävässä suosiossa, ja näyttääkseen enemmän farangilta monet thaitytöt vaalensivat tukkaansa ja käyttivät jättikokoisia sinisiä piilolinssejä, mikä sai heidät näyttämään omituisilta manga-hahmoilta.

Nyt Pattijoelle kanssani olivat lähdössä japanilainen Hiro-san sekä italialainen Carla. Hiro-san oli kokenut tanssija ja takuuvarma esiintyjä. Hän oli agentin suosikki, joka oli alkuaikoina soveltanut minuun aggressiivista kyynärpäätaktiikkaa. (Lue lisää TÄÄLTÄ.) Hän oli sittemmin hyväksynyt sen tosiasian, että olin tullut jäädäkseni, ja lakannut pitämästä minua kilpailijana. Carla oli uusi tulokas, eikä hän ollut koskaan elämässään rullannut vatsaansa mihinkään suuntaan.

Carla oli studiomme balettiopettaja, hienon uran Italiassa tehnyt ballerina. Koska asiakas Pattayalla halusi kaksi farangia, oli agentin keksittävä jostain minun rinnalleni toinen farangi, ja niin klassisesta ballerinasta taiottiin itämainen napatanssija. Carla survoi agentilta lainaamansa tanssipuvun laukkuun, enkä minä ollut varma, olisiko tässä pitänyt itkeä vai nauraa.

Meillä oli vakioautonkuljettaja, joka tuli hakemaan meidät studion edestä tasan kello neljä. Pakkauduimme pikkubussiin ja totesimme, että olimme harvinaisen kansainvälinen joukkio: italialainen, japanilainen ja suomalainen tanssija, agenttimme värväämä saksalainen turvamies sekä thaimaalainen autonkuljettaja. Kahden tunnin ajomatkan päässä Pattayan rantakaupungissa meitä odottivat vielä intialainen asiakas sekä egyptiläinen musiikki.

Esiintymispaikkana oli tuttu viiden tähden hotelli, Amari Orchid. Tein yleensä noin kerran viikossa esiintymismatkan Pattayalle eri hotelleihin, ja edellisellä viikolla olin esiintynyt samassa hotellissa.

Amari Orchid

Menimme hotellin vastaanottoon ilmoittautumaan ja pyytämään huonetta. Meille kerrottiin, että tällä kertaa tanssijoille ei ollut varattuna huonetta, ja kauniisti hymyilevä respatyttö kuljetti meidät aulan poikki tyhjään huoneeseen, joka näytti toimivan ilmapallovarastona. Huoneessa ei ollut peiliä, pöytää eikä edes tuoleja, ainoastaan lattia täynnä erivärisiä täyteen puhallettuja ilmapalloja.

Amari ilmapallot

Yleensä sopimukseen kuului, että saimme käyttöömme täysin varustetun hotellihuoneen tai sviitin, mutta nyt asiakas oli heittäytynyt pihiksi ja päättänyt säästää tanssijoiden kuluissa. Saksalaisella turvamiehellä alkoi pinna kiristyä. Kinasimme hotellin henkilökunnan sekä intialaisen asiakkaamme kanssa, mutta huonetta ei herunut.

Jos agentti Som olisi itse ollut mukana, hän olisi piilottanut minut tässä kohdassa pukuhuoneeseen, sillä hän tiesi minun puuttuvan epäkohtiin, mikä saattoi aiheuttaa potentiaalisia konflikteja asiakkaiden kanssa. Hän ei koskaan väittänyt asiakkaille vastaan, vaikka nämä olisivat kuinka räikeästi rikkoneet sopimusta. Hän säilytti kiiltokuvahymynsä ja antoi asiakkaiden pompotella meitä mielin määrin.

– Käytävällä on yleinen vessa, voitte meikata siellä, turbaanipäinen mies ilmoitti tylysti. Ilta Pattayalla ei alkanut lupaavasti. Alistuimme ja asetuimme ilmapallovaraston lattialle. Agentti tilasi meille ruokaa ja juomaa, ja hotellin henkilökunta kantoi huoneeseemme pöydän sekä kattoi sen täyteen intialaisia upporasvassa paistettuja makupaloja. Ruoka tuli hyvään tarpeeseen, sillä esityksemme alkaminen viivästyi tunnilla. Se oli aivan tavallista. Edellisellä viikolla esiinnyimme 2,5 tuntia myöhässä. Yleensä olimme kotona Bangkokissa vasta aamuyöllä.

Vihdoin agentti huikkasi Hiro-sanille ja minulle merkin astua saliin, ja nousimme lavalle. Yleisö hurrasi ja vislasi silmittömästi jo ennen kuin olimme edes aloittaneet. Tässä yleisössä oli jotain vikaa; he vaikuttivat aivan liian innostuneilta. Meitä ennen lavalla oli riisuutunut joukko strippaavia ladypoikia, ja jotenkin tuntui siltä kuin olisimme olleet väärässä paikassa. Emme pitäneet vislauksesta. Koirille vislataan. Miehet taisivat luulla meidän olevan prostituoituja. Siihen viittasi myös asiakkaan meille osoittama halpa pukuhuone.

Edellisellä viikolla samassa hotellissa meille tarjottiin pukuhuoneeksi varastokopperoa, jossa oli seinän kokoinen avoin ikkuna suoraan hotellin uima-altaalle, missä hotellin asukkaat loikoilivat makuutuoleissaan. Ikkunassa ei ollut verhoa. Sitä edellisellä viikolla pukuhuoneemme oli täynnä valvontakameroita.

Vedimme Hiro-sanin kanssa rumpusoolon läpi yleisön huudellessa meille kiihkeitä kommentteja, ja kummallekin jäi esityksestä paha maku. Juoksimme alas lavalta, ja kuiskasin Carlalle ohimennen varoituksen kaameasta yleisöstä. Seuraavaksi Hiro-san tanssi kauniin klassisen huivitanssin, josta riehakas yleisö ei jaksanut yhtään innostua. Hieno tanssi sai vain vaimeat aplodit. Sitten oli minun sooloni vuoro. Olin valinnut vauhdikkaan kappaleen, jotta saisin yleisön mukaan, mutta tätä yleisöä ei tarvinnut lämmitellä.

Astuin asiakkaan toiveen mukaisesti alas lavalta väkijoukkoon, ja yleisö alkoi liikehtiä levottomasti. Osa nousi pöydistä seisomaan ja siirtyi lähemmäksi minua. Jouduin työntämään yhtä miestä kauemmaksi. Olo oli tukala. Ei tehnyt mieli tanssia tälle yleisölle. Yhtäkkiä tajusin, ettei yleisön joukossa ollut yhtään naista, siitä johtui miesten poikkeuksellisen röyhkeä käytös. Kenenkään vaimon silmä ei ollut valvomassa.

Illan päätteeksi ilmestyimme kaikki kolme tanssien sisään salin eri puolilla olevista ovista. Tämä oli ballerina-Carlan ainoa tanssi, kolmen tanssijan improvisaatio. Carlan elämän ensimmäinen kosketus itämaiseen tanssiin. Yleisö riehaantui täysin. Väkijoukko nousi seisomaan ja saartoi meidät kameroineen. Jouduin perääntymään tunkeilevaa massaa, ja Carla-parka teki piruetteja ympäri salia pyrkien pakoon päällekäyviä miehiä.

Turvamies komensi meidät lavalle turvaan, ja pakenimme sinne päättämään setin. Yleisö oli kerääntynyt aivan lavan reunaan kuvaten meitä vimmatusti. Joku otti lähikuvaa vatsastani samanaikaisesti kahdella kameralla. Jotkut yrittivät tunkea kylkeen poseeraamaan kanssamme, mutta me emme poseeranneet miesten kanssa. Se oli joillekin vain veruke päästä koskettelemaan tanssityttöjä. Pidimme mieskuntaan vähintään metrin välin, mielellään enemmän.

Kiitimme yleisöä ja pakenimme ilmapallovarastomme suojiin. Saksalainen turvamies tuli vartioimaan, ettei kukaan asiaton päässyt huoneeseen. Yleisö parveili ulkopuolella etsien eksoottisia vatsatanssijoita, emmekä voineet mennä edes vessaan ilman sakemannimme suojelua.

Nämä tanssijattaret vaihtoivat silkit ja sifongit verkkareihin ja T-paitaan, repivät irtoripset irti ja istuutuivat pukuhuoneen kokolattiamatolle nauttimaan illan viimeistä intialaista buffettia. Hotellin tarjoilijat kantoivat eteemme niin paljon ruokaa kuin jaksoimme syödä. Nälkäisinä ahmimme vatsat täyteen ja sitten keräsimme kassimme, harhautimme fanilauman ja livahdimme kenenkään huomaamatta takaovesta ulos. Uskollinen autonkuljettaja odotti meitä ulkopuolella.

Amari dinner

Carla selviytyi kiitettävästi elämänsä ensimmäisestä itämaisesta tanssista. Surullista on se, että yleisö ei edes huomannut, että yksi tanssijoista ei tiennyt vatsatanssista mitään. Sillä ei ollut mitään väliä, miten hyvin tai huonosti tanssimme ja miten ankarasti olimme treenanneet.

Yleensä illat eivät menneet aivan näin heikosti. Useimmiten yleisö oli kohteliasta ja hyvin käyttäytyvää, ja yöllä kotiin mennessä tanssijalla oli hyvä mieli. Yritin ajatella niin, että tämä ilta oli rikastuttava kokemus ja terve muistutus siitä, ettei tanssijan työ ole hienoista ulkoisista puitteista huolimatta läheskään aina ruusuilla tanssimista.

Ja ehkä tämä ilta Pattayalla oli sittenkin onnistuneempi kuin edellisviikonloppu, jolloin yleisö oli ollut myöhäisillan esityksen alkaessa niin väsähtänyttä, että kukaan ei halunnut meitä. Kun yli-innostunut spiikkaaja kuulutti mikrofoniin: – Seuraavaksi vuorossa on vatsatanssijoita! TA-DAA! Käsi ylös, kuka haluaa nähdä UPEITA VATSATANSSIJOITA?! vain kaksi kättä nousi. Sali oli täynnä intialaisia miehiä, eikä heitä olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Seisoimme oven takana kylpytakit päällä valmiina liihottamaan säihkyvinä esiin, mutta intialaissedät saivat puhtia siitä, kun paidattomat afrikkalaiset miehet ilmestyivät heidän eteensä kiipeilemään toistensa päälle akrobaattitornina. Koko miesjoukko hullaantui voimistelevista mustista miehistä, ja me suljimme kylpytakit ja lähdimme kotiin.

kylpytakit auki

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 83,264 kertaa
%d bloggers like this: