20. Iloinen kaupunki

Parina iltana viikossa kimalteleva tanssipuku vaihtui siviiliasuun. Saavuin toimistolle puoli seitsemältä. Toimistomme sijaitsi Bangkokin punaisten lyhtyjen alueen ytimessä. Seinässä ei ollut nimikylttiä eikä osoitetta löytynyt kaupungin osoiteluettelosta. Toimisto oli naamioitu liikeyritykseksi, jonka alakerrassa pyöritettiin näennäisesti harmitonta liiketoimintaa, mutta kulissien takana pyöri jotain aivan muuta. Olimme kansainvälisen ihmiskaupan vastaisen järjestön päämajassa.

Toimisto oli suljettu ja paikalla oli minun lisäkseni kolme naista: kaksi amerikkalaista, yksi thaimaalainen. Kun loput olivat liittyneet joukkoon ja ilta hämärtynyt, lähdimme ulos. Kuin ketkä tahansa harmittomat turistit, kävimme syömässä ulkoilmaravintolassa kadun varressa rupatellen keskenämme. Tarkkailimme kelloa. Puoli kymmenen aikaan siirryimme kadulle.

Joukon etunenässä kulki Cindy. Tuo pieni, hento olemus näytti siltä kuin se olisi kuulunut pikkutytölle, vaikka hänen täytyi olla yli neljänkymmenen. En tiennyt hänestä mitään muuta kuin että hänellä oli USA:n passi. Hän ei ollut halukas vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin, ja muutaman epäonnistuneen yrityksen ja kiertelevän vastauksen jälkeen olin lakannut kyselemästä. En tiennyt edes, mistä hän oli kotoisin. Ymmärsin, että hän halusi suojella itseään. Hän oli järjestön perustaja ja johtaja ja piti lankoja rautaisessa otteessaan. Hänellä oli sydän puhdasta kultaa, mutta hän oli työssä karaistunut piinkovaksi. Me muut pelkäsimme häntä hiukan.

Bangkok street

Kadulla seisoskeli vähäpukeisia naisia, jotka odottelivat miesasiakkaita. Cindy tervehti heitä, halasi ja vaihtoi muutaman sanan. Hän oli hyvin pidetty, näiden kulmien vakiokalustoa. Katutytöt halasivat meitä kaikkia. He eivät pitäneet meitä uhkana vaan ystävinä, sillä he tiesivät, miksi olimme täällä. Olimme heidän puolellaan.

Astuimme seksibaarien täyttämälle hevosenkengän muotoiselle alueelle. Baarit kiersivät pientä aukeaa kolmessa kerroksessa ja vilkkuivat räikeissä värivaloissa hukkuen hypnoottiseen taustajumputukseen ja meteliin. Hetken tuntui kuin olisin nähnyt pahaa unta. Baarien hämärää sisäänkäyntiä peitti paksu verho, jota ovipojat olivat valmiina raottamaan kenelle tahansa, vaikkapa joukolle ulkomaalaisia naisia. Yritimme näyttää hölmöiltä turisteilta, ja hölmöiltä varmasti näytimmekin.

bar entrance

Minua eivät tässä vaiheessa järkyttäneet niinkään puolialastomat, alusvaatteissa tai kumiasuissa ja kettingeissä itseään esittelevät nuoret naiset kuin miehet, joita paikka oli täynnä. He olivat aivan tavallisia länsimaalaisia miehiä, nuoria ja vanhoja, ja joukossa olisi voinut olla aivan hyvin minun ystäviäni, naapureitani tai sukulaisiani.

Nämä miehet eivät olleet mitään sairaita, epätoivoisia pervoja, jotka eivät olleet onnistuneet saamaan itselleen naista muualta ja siksi joutuivat tulemaan tänne ostamaan halpoja aasialaisia prostituoituja, vaan he olivat hyvännäköisiä, vapaita tai varattuja miehiä, jotka olivat tulleet tänne istumaan oluelle ja pitämään hauskaa. Ilme heidän kasvoillaan oli kuin pikkupojalla, joka on juuri astumassa huvipuiston karuselliin. He kuvittelivat olevansa paratiisissa ja halusivat uskoa harhan todeksi.

bar

Cindy ohjasi joukkomme G-Spot-nimiseen baariin ja istuimme alas ja tilasimme itsellemme juomat. Olimme siellä liian isolla porukalla, jotta olisimme voineet sulautua väkijoukkoon. Yksi amerikkalaisista työntekijöistämme oli kovaääninen ja eloisa ja hän olisi halunnut videoida koko jutun. Cindy kielsi videokamerat ja tavalliset kamerat. Täällä ei otettaisi kuvia.

Baarin keskellä oli lava, jolla seisoi iso joukko solakoita tyttöjä bikineissä. Kaikilla oli huoliteltu meikki ja hiukset laitettu kauniisti. He seisoivat siinä edessämme, osa pannen parastaan ja kiemurrellen tankojen ympärillä ja hymyillen valloittavasti kenelle tahansa baarissa istuvalle miehelle tai naiselle, josta olisi voinut saada itselleen yöksi asiakkaan.

Suurin osa tytöistä näytti alakuloisilta ja apaattisilta. He nytkyivät hiukan kovaäänisen musiikin tahdissa mutta eivät jaksaneet hymyillä. Osa seisoskeli lavalla jutellen toisten tyttöjen kanssa kuin heitä ei olisi kiinnostanut pätkän vertaa, mitä varten he täällä olivat. Jotkut jäytivät purukumia. Heidän katseensa pyyhki välinpitämättömästi seinänvierustoilla istuvaa väkijoukkoa, ja yhä useamman katse pysähtyi meihin. He tunsivat Cindyn ja muut. Katsoin heitä silmiin, he katsoivat takaisin. He hymyilivät, hymyilin takaisin. Emme olleet kilpailemassa samoista asiakkaista.

Tyttö numero 3 näytti onnettomalta. Hän oli pitkä ja kaunis, hänellä oli punertavanruskeat lyhyehköt hiukset, ja hän seisoi lavalla nolon näköisenä kuin olisi ollut aivan väärässä paikassa. Häntä hävetti seisoa siinä alusvaatteisillaan kaikkien naureskelevien miesten edessä. Katsoin häntä ja hän huomasi sen. Katselimme toisiamme, eikä hän kääntänyt päätään pois. Aivan kuin hän olisi huutanut silmillään apua, että joku olisi tullut, peittänyt hänen alastoman ruumiinsa ja vienyt täältä pois. Lopulta lähdimme ulos baarista, ja tytön surullinen katse jäi kummittelemaan mieleeni.

Siirryimme toiseen paikkaan, kaupungin synkkämaineisimpaan hotelliin, jonne Arabian niemimaan öljyrikkaat miehet tulivat ostamaan uzbekistanilaisia naisia. Tuo näennäisesti viaton hotelli toimi yhtenä Bangkokin ihmiskaupan keskuksista. Nämä naiset olivat erilaisia kuin Kaakkois-Aasian pienet, lapsenomaiset baaritytöt. Uzbekkinaiset olivat ylpeitä, kopean näköisiä ja vahvasti meikattuja kalpeiksi puuteroituine kasvoineen ja dramaattisine mustine silmineen. He eivät keikistelleet ja sievistelleet yrittäen miellyttää vaan katsoivat julmaa maailmaa nenänvarttaan pitkin, pää ylväästi pystyssä.

Heidät oli kuljetettu Thaimaahan ihmiskaupparenkaan kautta töihin, eivätkä he olleet tullessaan tienneet, minkälaiseen työhön joutuisivat. Paluulippua ei ollut, ja passit heiltä oli otettu pois. Heitä pidettiin täällä käytännössä vankeina. Nämä naiset eivät puhuneet englantia eikä heitä ollut helppo lähestyä, sillä heitä vartioitiin tarkasti.

Entisen Neuvostoliiton alueelta tuotettiin yhä suurempia määriä naisia Bangkokiin töihin. Ihmiskaupasta oli tullut kansainvälisessä mittakaavassa tuottoisampaa kuin huumekaupasta, ja sama mafia junaili kumpaakin. Yhden huumeannoksen voi myydä vain kerran, mutta yhden naisen tai lapsen voi myydä lukemattomia kertoja – kunnes hän on liian vanha tai sairas, jolloin hänet heitetään pois. Ja osa prostituoiduista kuoli ennen aikojaan; he joko kuolivat pahoinpitelyyn tai sairauksiin tai tekivät nopeamman loppuratkaisun, itsemurhan.

Hotellin kellarissa oli turkkilainen hieromalaitos ja kylpylä, kuten kyltit antoivat ymmärtää. Joku hotellin asiakas olisi saattanut mennä lankaan ja kuvitella astelevansa turkkilaiseen höyrysaunaan, mutta kierreportaiden alapäässä avautui pitkä lasiseinä, jonka takana makasi meikattuja naisia kirkkaasti valaistussa akvaariossa fuksianpunaisella matolla ottamassa vastaan asiakkaita. Lasiseinän vieressä istuivat pöydän takana mies ja nainen, joiden tehtävä oli välittää “hierojia” asiakkaille.

Pyysimme lupaa saada katsella hierojia. Naiset lasin takana olivat thaimaalaisia, rotevia ja hiukan iäkkäämpiä kuin baarien teinitytöt. Heidän tehtävänsä oli täyttää kaikki asiakkaiden fantasiat. Heidät oli numeroitu. Nimettömät numerolaput kääntyivät meihin päin hämmentyneinä kuin miettien, mitä me siellä teimme. Välissämme oli lasiseinä emmekä voineet puhua. He lojuivat ruusunpunaisessa akvaariossa kuin hengettömät kalat ja tuijottivat meitä kuten me heitä. Seisoin kalatiskin edessä katsellen ääneti punaisia lohia punaisella matolla. Nämä lohet eivät hymyilleet kirkkaan loisteputken alla.

Yksi järjestömme työntekijöistä oli entinen “akvaariotyttö”, joka oli tehnyt tällaista hierontatyötä lähes kymmenen vuotta, kunnes tiimimme löysi ja vapautti hänet.

Kun olimme taas kadulla, tapasimme afrikkalaisen naisen, joka seisoskeli kadunkulmassa pienessä mekossaan ja näytti surulliselta. Pysähdyimme hänen luokseen. Hän yritti hymyillä, mutta mitä enemmän hänelle puhuimme, sitä enemmän hänen leukansa vapisi. Kun kerroimme hänelle, kuinka kaunis ja arvokas hän oli Jumalan silmissä, kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan. Cindy antoi hänelle puhelinnumeron, johon hän voisi soittaa, jos hän haluaisi apuamme.

Kaikkialla oli kambodzalaisia lapsia töissä. He myivät kukkia tai kerjäsivät rahaa. Jalkojeni juureen seisahtui pieni laiha poika, joka ojensi minua kohden suurta muovikuppia, johon hän olisi halunnut minun laittavan rahaa. Silitin hänen päätään. Hän katsoi minua suurilla silmillään ylikasvaneiden, sekaisten otsahiusten alta ja ojensi vielä tyhjää kuppia mutta muutti sitten mielensä. Hän laittoi kerjäyskupin pois ja kurkotti molemmat kätensä minua kohti. Nostin hänet syliin ja minulle nousi pala kurkkuun silittäesssäni hänen päätään. Lapsi painautui minua vasten luottavaisena kuin ei olisi koskaan kokenut maailmassa mitään pahaa. Äitiä ei näkynyt missään.

Tiesin hänen tarinansa kertomattakin: äiti Kambodzassa oli myynyt hänet “sedälle” tai “tädille”, joka oli kuljettanut hänet Thaimaahan kerjäämään ihmiskaupparenkaalle rahaa. Kyseessä eivät olleet mitkään pikkuhilut. Ymmärtämättömät länsimaalaiset turistit lahjoivat omaa pahaa oloaan pois heittämällä lapsen kuppiin pennosia kuvitellen, että se jotenkin auttaisi hänen perhettään. Nuo ihmiskaupparenkaan käsiin päätyvät kolikot ja setelit varmistivat sen, että yhä useampi ja useampi lapsi tuotiin Bangkokin ja muiden maailman suurkaupunkien kaduille ansaitsemaan mafiaväelle elantoa.

Jouduimme jatkamaan matkaa ja laskin pojan sylistäni alas. Hän juoksi pois. Hänenkään kasvoillaan ei ollut hymyä.

2 Comments (+add yours?)

  1. Ulla
    Nov 23, 2017 @ 23:15:58

    Kyyneleet nousivat silmiin lukiessani tätä ja etenkin sen pienen pojan kohdalla… Todella surullista.

    Aloitin aamulla blogisi lukemisen ja olen ahminut sen luku toisensa jälkeen. Kirjoitustyylisi on todella hieno ja koukuttava. Näistä muistoista olisi ainesta kirjaan. Vai joko olet sen kirjoittanut?

    Reply

  2. Hadassa
    Nov 24, 2017 @ 19:35:51

    Kiitos palautteesta. Katsotaan, saanko koskaan näistä kirjaa aikaiseksi… Materiaalia on jo liikaa ja koko ajan tapahtuu lisää. En meinaa itse pysyä mukana.

    Yhden kirjan olen jo kirjoittanut; se kertoo vaiheistani Afrikassa ennen kuin muutin Thaimaahan. Linkki löytyy ylhäältä sivun oikeasta laidasta.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 82,305 kertaa
%d bloggers like this: