11. Söpöt ja seksikkäät

Arabian niemimaalla kaikkialla velloneen katsemeren jälkeen tuntui vapauttavalta, ettei Bangkokin kaduilla kulkiessani kukaan tuijottanut minua. Kukaan ei edes vilkaissut. Mikä rauha!

Tieni kävi jälleen Studio Orangeen. Kukaan tanssijoista ei kysynyt Omanin-matkastani mitään. Heitä ei ylipäätään kiinnostanut mikään elämääni kuuluva. He tiesivät minusta nimen ja tunnistivat juuri ja juuri kasvoista, miltä näytin. Puheenaiheet, joita studiolla käsiteltiin, koskivat ulkonäköä, kosmetiikkaa ja vaatteita. Tanssijat kehuivat kilvan toistensa ulkonäköä, ja käytössä kuluivat sanat söpö ja seksikäs. Jokaisen thaimaalaisen naisen kun tuli kuulua jompaan kumpaan näistä kategorioista.

Thaimaalainen nainen on sekä luonnostaan että tarkoituksellisesti söpö. Ikuista lapsuutta ihannoivassa kulttuurissa aikuinen nainen haluaa näyttää pikkutytöltä hinnalla millä hyvänsä. Hän rakastaa vaaleanpunaisia röyhelöitä, rusetteja, minnihiiri-pantaa ja barbie-laukkua. Eikä haittaa yhtään, vaikka ikää olisi jo isoäidin verran. Sukupuolikaan ei ole este, sillä myös aikuiset miehet saavat söpöillä ja koristelevat puhelimensa sarjakuvahahmoilla ja roikkuvilla muovileluilla sekä istuttavat autonsa takaikkunalle pastellivärisiä nalleja. En ollut vielä oppinut kikattamaan ja kihertämään söpösti niin kuin muut ikäiseni naiset ja tunsin itseni paitsi tosikoksi myös toivottoman vanhaksi.

Seksikäs nainen on sellainen, joka käyttää minimaalisen vähän vaatteita. Mieluiten tiukkaa, mustaa ja sadomasokismiin vivahtavaa. Tanssistudiolta löytyi tällaisia naisia. Vähemmän seksikkäät huokailivat kateellisina näihin päin toivoen salaa olevansa itse yhtä kauniita ja rohkeita. Piikkikorot ylettyivät pöydän reunaan asti, ja kapeat koukkupolvet lonksottivat huojuen neulanohuiden kenkätornien päällä. Kohtalokasta katsetta raskaiden muoviripsien alla oli harjoiteltu peilin edessä pitkään ja hartaasti.

Sitten studiolle saapui pakkaa sekoittamaan uusi oppilas, Keiko. Keiko tuli Japanista kuten edeltäjänsä Hiro-san. Olin jo oppinut olemaan varovainen japanilaisten tanssijoiden ja heidän kaikkialle sohivien kyynärpäidensä kanssa.

Kuvio oli tuttu: Keiko asteli yksin studiolle, kukaan ei tervehtinyt häntä. Hän pälyili arasti ympärilleen, kävi vaihtamassa vaatteet ja siirtyi tanssisalin puolelle istuutuen lattialle perimmäiseen nurkkaan venyttelemään. Hän näytti hämmentyneeltä ja orvolta. Tiesin miltä hänestä tuntui; kaikki oli omakohtaisesti koettu ja tuoreessa vereslihassa. Minua kohdeltiin edelleen samalla tavalla, mutta olin kuukausien saatossa karaistunut. Menin jututtamaan Keikoa toivottaakseni hänet tervetulleeksi. Hän kiitti hymyillen kuin pelokas eläin. Muut vilkuilivat meitä kahta suputtaen keskenään, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen uutta oppilasta.

Sitten alkoi tanssitreeni. Ujo ja arka Keiko nosti päänsä pystyyn ja näytti kaikille, miten tanssitaan. Tunsin, kuinka ilma kävi raskaaksi, kun kaikki yrittivät olla katsomatta Keikoon. Japanilainen tanssi kuin enkeli. Synkkä kateusmyrsky vyöryi yli salin. Minua hymyilytti. Minusta oli tullut vaaraton – saliin oli astunut toinen vielä vaarallisempi.

Keiko ei ollut mikään eilisen teeren tyttö ja aasialaisena tiesi, miten kontataan portaita ylöspäin. Suomalainen juntti oli pihalla tästä pelistä. Keiko ymmärsi heti, ketkä salissa olivat nokkimisjärjestyksessä ylimpänä, ja ryhtyi ryömimään heidän edessään. Jo parissa viikossa hän oli löytänyt paikkansa nöyränä opetuslapsena lattialla kovimpien pahisten jalkojen juuressa ja kuunteli hartaana näiden ylhäältä tulevia pyhiä sanoja. Hän oli pannut merkille, että minua ei kuulunut tervehtiä eikä minulle saanut puhua, joten hänkin käänsi minulle selkänsä.

Hän oli jo unohtanut, että alkupäivinä olin ollut ainoa, joka ylipäätään puhui hänelle. Uusi tulokas ei luonnollisesti halunnut vaarantaa omaa nahkaansa ja joutua luokitelluksi samaan joukkoon ei-toivotun kastittoman kanssa. Näin syvässä mudassa Studio Orangessa rämmittiin.

Vähitellen Keiko onnistui hivuttautumaan portaita ylöspäin. Hän pääsi ensin toisten tanssijoiden suosioon lipomalla strategisesti oikeita henkilöitä, ja näiden kautta viimein valmentajamme Somin eturiviin. Somilla oli nyt kaksi vahvaa japanilaista oikeaa kättä: Hiro-san ja Keiko. Nämä kaksi loistivat johtajalleen uskollisina tähtinä Somin glitter-taivaalla. Muiden tanssijoiden ei auttanut kuin hyväksyä Somin valinta, ja kiltit ja söpöt thaimaalaiset tanssijattaret keskittyivät turvaamaan oman asemansa mielistelemällä mennen tullen kahta upeaa ja seksikästä japanitarta, jotka olivat kyynärpäät ojossa kiilanneet heidän edelleen.

En voinut väheksyä japanilaisten taitoja. He olivat tosissaan kuin kuolema ja tanssivat veren maku suussa kilpaillen tanssisisariaan vastaan kuin viimeistä päivää. He opettelivat koreografiat ulkoa prikulleen, ja olin varma, että he treenasivat tekniikkaa kotonaan kaiket illat, sillä he edistyivät paljon nopeammin kuin verkkaiset thaineidot, jotka pysyttelivät omalla mukavuusvyöhykkeellään ja tulivat tanssitunneille silloin kun heitä huvitti ja tuskin käyttivät kallista vapaa-aikaansa koreografioiden viilaamiseen. Jo ennestään ikävä ilmapiiri studiolla oli muuttunut ahdistavan kilpailuhenkiseksi.

Jostain syystä Keiko tuntui inhoavan minua, vaikka en nähnyt meidän välillämme mitään ongelmaa. Thaimaalaiset tanssitytöt olivat pakosta oppineet sietämään minua, mutta Keikon oli vaikea sulattaa läsnäoloani. Hän oli sikäli rehellinen, ettei hän edes yrittänyt olla minulle ystävällinen. Ja hän teki mielellään hiro-sanit, eli tuli tanssimuodostelmassa seisomaan suoraan eteeni, niin etten voinut nähdä omaa liikettäni peilistä, ja työnsi minua vähitellen kauemmas taakseen. Valmentaja Som joko huomasi tai ei, ainakaan hän ei reagoinut.

Joskus kun minua alkoi oikein ärsyttää – mikä tapahtui noina aikoina usein – siirryin vuorostani Keikon eteen seisomaan. Mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Hän ei ottanut vihjettä itseensä vaan jatkoi päälleni puskemista, ja minä ainoastaan kunnioitin itseäni vähemmän ja tunsin vajonneeni alas hänen tasolleen.

2 Comments (+add yours?)

  1. Tarja
    Feb 21, 2014 @ 01:11:51

    Hadassan päivitykset tulevat aina sopivaan aikaan meiliin luettavaksi. 🙂 Kiitos! Miten muuten kävi omanilaiselle lahjalle, joka päätyi kylmään säilytykseen? Selvisikö se?

    Reply

  2. Hadassa
    Feb 21, 2014 @ 01:46:35

    Täällä on aamuyö silloin kun Suomessa on ilta.
    Omanilainen lahja ei selvinnyt. Se päätyi lopulta roskikseen.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 82,305 kertaa
%d bloggers like this: