10. Kuninkaallinen draama

Seuraavana aamuna söin aamiaista prinssin kanssa. Mies oli ensimmästä kertaa hotellin ravintolassa tavallisten kuolevaisten joukossa. Hän oli aterioinut muina aamuina yksin sviitissään omassa ylhäisyydessään. Menin istumaan suoraan hänen pöytäänsä kysymättä lupaa. Hänellä oli päällään shortsit ja T-paita. Hän näytti aivan kiltiltä pikkupojalta. Oli vaikea uskoa, että tässä istui sama mies, joka oli edellispäivänä pälyillyt niin julman näköisenä punaruudullisen pääliinansa alta.

Prinssi Mohammed ei ollut unohtanut edellisiltaista epävirallista kosintaansa ja kutsui minua prinsessaksi samalla kun tarjoilimme toisillemme ruokaa. Yritin selvittää, mitä miehen mielessä liikkui. En ollut varma, miten tosissaan hän oli. Siniverisen saudin loukkaaminen voisi olla hengenvaarallista. Eräs ystäväni oli muinoin torjunut Italiassa toisen saudiprinssin kosiskeluyritykset, ja hurjistunut prinssi oli yrittänyt tappaa hänet ajamalla autolla hänen päälleen.

Söin kiireellä ja jätin sitten prinssin yksin pöytäänsä. Mies näytti melko hölmistyneeltä. Tein varmaankin jonkin etikettivirheen, kun en ollut siniverinen enkä ymmärtänyt tällaisista etiketeistä. Mohammed puhui jotain protokollasta tarjoillessaan minulle ruokaa ja vakuutti, että kaikki tapahtui protokollan mukaan. Elin itse aivan toisenlaisessa protokollassa. Tarkoituksenani ei ollut missään tapauksessa loukata tai nolata prinssiä, mutta minulla sattui oikeasti olemaan kiire.

Myöhemmin tavatessamme uudelleen Mohammed kertoi olevansa lähdössä Dubaihin juhlimaan vuodenvaihdetta ja yritti houkutella minua mukaansa. Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta. Prinssi vaihtoi strategiaa, tarttui käteeni ja julisti riutuva ilme kasvoillaan rakastavansa minua ja suuteli kättäni. Kaikki tapahtui kuin huonosti käsikirjoitetussa draamaelokuvassa: Uljas arabiprinssi seisoo hotellin tyhjässä aulassa yhdellä puolella massiivista aulaa koristavaa kukkapuskaa, minä kurkotan kättäni toiselta puolelta ojentaen sitä haparoiden miestä kohti. Hän tarttuu siihen, nostaa sen väräjäville huulilleen ja lausuu tummat silmät palaen: “I love you!”

En vastannut mitään, koska en tosiasiassa rakastanut prinssiä, ja tuskin hänkään minua näiden muutaman tapaamisen jälkeen, vaikka hän yritti saada minua vakuuttuneeksi tunteidensa palosta julistamalla rakkauttaan yhä uudelleen. Lopulta kun tilanne tuntui jumittuneen kiusalliseseen pattitilanteeseen, riistin käteni irti miehen otteesta, lausuin “good bye” ja kävelin hotellista ulos. Meidän välissämme ollut viherkasvi oli dramaattisen hetken ainoa todistaja. Minulla oli samaan aikaan toinen tapaaminen sovittuna, ja prinssi sai lentää uuden vuoden aattoiltana Dubaihin kahdestaan palvelijansa Amrin kanssa.

Seuraavana päivänä Mohammed yritti vielä uudelleen ja soitti Dubaista haikean I love you -soiton anellen minua tulemaan luokseen, mutta ilmoitin hänelle ystävällisesti mutta painokkaasti, että tällainen puhe ei tullut kuuloonkaan, eikä mies enää koskaan sen koommin soittanut. Prinssi ja prinsessa eivät sillä kertaa saaneet toisiaan.

Mutta ei hätää, vuosi ei vaihtunut ollenkaan hullummin. Syy siihen, miksi minulla oli ollut niin kova kiire tuona kohtalokkaana päivänä, oli Omanin sulttaanin hoviastronomi ja hänen seurueensa, joihin olin tutustunut aiemmin. Nämä olivat kutsuneet minut uuden vuoden viettoon kanssaan. Olin Omaniin lähtiessä ilmoittanut olevani matkalla etsimään joulutähteä, ja vaikka en ollut ehtinyt erityisemmin tähyillä taivaalle, oli tielle osunut sentään yksi tähtitieteilijä itäiseltä maalta. Hänen sydämellisessä sukulaisjoukossaan sain vaihtaa vanhan vuoden uuteen ja nauttia monenlaisista Lähi-idän herkuista pitkän pöydän päässä kunniavieraana.

Uuden vuoden ateria

Loppuyön vietin tuon sukulaisjoukkion keskellä sheesha-kahvilassa sulttaanin kaupungissa. Miehet polttivat omenalla maustettua vesipiippua ja pelasivat korttia. He pitivät vuorotellen minulle seuraa ja keskustelivat kohteliaasti kanssani leikkiä laskien. He olivat erinomaisen sivistyneitä ja kielitaitoisia. Nautin kotoisasta ilmapiiristä ja kummallisella tavalla tunsin kuuluvani joukkoon. Tajusin yhtäkkiä, miksi olin aina viihtynyt Lähi-idässä niin hyvin: arabit rakastivat ystäviään ehdoitta. Minulta ei odotettu tai vaadittu mitään – sain vain olla minä, ja se oli ihana tunne.

Itämaan tietäjät

Kun tuli hyvästien aika, uudet ystäväni antoivat minulle läksiäislahjaksi lahjapaperiin käärityn neliskulmaisen paketin. Ravistelin pakettia ja arvasin sisällä olevan suklaarasian. Minua liikutti miesten huomaavaisuus. Kun saavuin kotiin Bangkokiin, en halunnut avata lahjaa heti vaan, jotta suklaa ei sulaisi, laitoin paketin kääreineen päivineen jääkaappiin odottamaan sopivampaa hetkeä.

Useita viikkoja myöhemmin koitti hetki, jolloin halusin muistella Omanin-matkaa ja hemmotella itseäni suklaakonvehdeilla. Hain kauniisti käärityn lahjapaketin jääkaapista, istuuduin sohvalle ja avasin käärepaperin. Paketin sisältä paljastui hyvin viilentynyt kelloradio.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Haluatko tietää, miten tarina jatkuu? Kirjoita alle sähköpostiosoitteesi, niin pysyt juonessa mukana.

Follow Hadassa on WordPress.com

Täällä on käyty

  • 52,880 kertaa
%d bloggers like this: