1. Liian ruma opettaja

Bangkok on thainkieliseltä nimeltään Krung Theep, Enkelten Kaupunki. Muutin Enkelten Kaupunkiin vuonna 2007, eikä alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunut päätyminen tanssijaksi. Lähdin Suomen Lähetysseuran lähettämänä, suomeksi sanottuna lähetystyöhön. Saatan olla maailman ainoa napatanssiva lähetystyöntekijä! Jostain syystä osa uskovaisista Facebook-kavereista poisti minut heti kaverilistaltaan, kun julkaisin netissä ensimmäiset tanssikuvani. Olin kuitenkin tanssinut itämaista vatsatanssia toistakymmentä vuotta ja toiminut vuosia tanssinopettajana. Kuvat olivat liikaa.

Suomen Lähetysseuralla ei ollut mitään sitä vastaan, että tanssin. Jos esiintyisin tanssijana omalla vapaa-ajallani, hyvällä maulla ja työnantajaani kunnioittaen, kenelläkään ei olisi asiaan mitään sanomista.  Paljon olivat ajat muuttuneet niistä vuosista, jolloin aloitin tanssin ja tanssi oli syntiä.

Määräaikainen pestini Suomen Lähetysseurassa päättyi, mutta minä jäin.

tuk

Ennen Bangkokiin tuloani olin saanut suosituksen tanssikoulusta, jossa pitäisi olla yksi kaupungin parhaita vatsatanssin opettajia. Kun saavuin Emporiumin kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevaan tanssistudioon, siellä oli sattumalta juuri menossa kyseisen opettajan opetussessio, jota pysähdyin seuraamaan lasin takaa. Leukani notkahti alaviistoon. Tämäkö oli siis Bangkokin tasokkaimpia opettajia?!

Olin ollut vilpittömissä aikeissa tulla itse ilmoittautumaan oppilaaksi, mutta pyörsin saman tien aikeeni. Opettaja heilui iloisesti täynnä energiaa ja nauroi suu korvissa, ja kaikilla oli niin hauskaa. Seisoessani hämmentyneenä katsomassa holtitonta koikkelehtimista, joka muistutti etäisesti itämaista vatsatanssia, nuori neito vastaanottotiskin takana kysyi, olinko kenties tulossa tanssitunnille. Vastasin yhä tyrmistyneenä:

– Ööö… olin kyllä.
– Oletko tanssinut ennen? Haluatko osallistua vatsatanssitunnille? Älä pelkää, se ei ole ollenkaan vaikeaa, pääset nopeasti mukaan.
– Ei, en halua, kiirehdin vastaamaan. – Itse asiassa olen itse opettanut vatsatanssia… Ajattelin kysyä… tarvitsisitteko te sattumalta toista opettajaa? Sanat purkautuivat aivan vahingossa huuliltani. Tarkoituksenani ei ollut tulla tarjoamaan itseäni töihin. Mutta lasin takana tapahtuvaa huitomista ja loikkimista ei voinut mitenkään ohittaa. Tyttö tiskin takana innostui:

– Loistavaa! Tämä meidän nykyinen vatsatanssiopettajamme on niin ruma ja läski, etteivät oppilaat halua tulla hänen tunneilleen! Menetämme sen takia paljon asiakkaita. Johtajattaremme on itse asiassa etsinytkin jo parempaa ja kauniimpaa. Katso nyt häntä – vaikka en tiedä vatsatanssista mitään, sokeakin näkee, ettei tuo nainen osaa tanssia, tuo ei näytä yhtään kauniilta. Ja hänellä ei ole minkäänlaista tyyliä.

Kakistelin hetken aikaa. Eihän naisen ulkonäössä ollut mitään vikaa. Hän oli aivan normaaalikokoinen, hiukan pyöreä ja tavallisen näköinen englantilainen nainen, jolla oli venäläiseksi blondattu tukka vahvalla tummalla juurikasvulla. Olin itse kokoa XS ja thaimaalaisittain riittävän pieni.

Tyttö tiskin takana valisti lisää, että tanssinopettajan on oltava ennen kaikkea kaunis ja hoikka – ja nuori – koska sellaista thaimaalaiset haluavat tanssiessaan katsoa. Tekniikalla ei ole niin väliä. Olin erehtynyt luulemaan, että tuon tanssinopettajan ensisijainen ongelma oli kurja tekniikka. Toivoin, ettei naisen tarvitsisi koskaan kuulla, mitä hänen ulkonäöstään oli juuri sanottu. Se voisi traumauttaa hänet ikuisiksi ajoiksi ja olla hänen tanssijanuransa loppu.

Nuori thaityttö järjesti minulle seuraavaksi päiväksi tapaamisen johtajattaren kanssa. Tämä oli kiinalainen klassisen baletin opettaja. Ehkä onnistuisin markkinoimaan itseni kiinattarelle, sillä tämän täytyi olla tanssialan ammattilainen. Hän varmasti arvostaisi vahvaa tanssiteknillistä ja pedagogista taustaa.

Tapasin johtajattaren, joka oli ystävällinen mutta tiukka pieni nainen. Hän sanoi ottavansa minut mielellään tanssinopettajaksi ja että he tosiaan olivat jo etsiskelleet toista opettajaa, sillä tästä nykyisestä oli tullut niin paljon valituksia. Eikä tämä ollut edes ulkoisesti soveltuva, jos ymmärsin, mitä hän tarkoitti; johtajatar vinkkasi silmää merkitsevästi. Luulin ymmärtäväni, mutten sanonut mitään. Tässä oltiin taas. Johtajatar mitteli vartaloani tiukkojen luomiensa takaa:

– Mmm… sinä pidät itsesi hyvässä kunnossa…
– Tanssin paljon, vastasin totuudenmukaisesti.
– Pidän siitä. Sinulla on tanssijan vartalo.

Olin pukeutunut punaiseen ihonmyötäiseen paitaan, punakukalliseen puolihameeseen ja kullanvärisiin korkokenkiin. Johtajatar seurasi tarkasti, kuinka kävelin. Tunsin olevani ruuvipuristimessa. Oli vaikea kävellä luonnollisesti, kun joku tuijotti arvioiden jokaista askelta. Työmahdollisuuteni saattaisivat olla kiinni siitä, kuinka tänään satuin asettamaan kultaisen korkoni toisen eteen. Nyt ei auttanut horjua eikä kompuroida.

Painotin, etten missään tapauksessa halunnut syrjäyttää heidän nykyistä opettajaansa ja viedä hänen paikkaansa, vaan tarjota rinnalle jotain erilaista, mutta kiinatar vakuutti, että he järjestäisivät meille molemmille tunteja, siitä ei ollut huolta. He halusivat joka tapauksessa lisätä tarjontaa. Hän pyysi minua tulemaan toisena päivänä antamaan opetusnäytöksen.

Saavuin tanssikoululle pitämään näytöstuntia. Tanssijat olivat Aasian eri maista olevia yläluokkaisia kotirouvia, jotka harrastelivat tanssia aikansa kuluksi. He mittelivät minua päät takakenossa kuin olisin ollut alempaan kastiin kuuluva kyläkoulun jumppaopettaja.

Ilmapiiri oli kriittinen ja nirppanokkainen. Yhdenkään naisen suu ei irronnut hymyyn edes teeskentelyn vuoksi. Tässä hymyjen maassa he tanssivat suut tiukkana viivana kuin marssiarmeija matkalla sotaan. Yritin ylläpitää iloista meininkiä, ja vedettyäni 60 minuutin session olin itse melko tyytyväinen tunnin kulkuun. Johtajatar ei ollut paikalla, mutta tiskin takana istuva tyttö antoi innostavaa palautetta. Tyttö sanoi, että se oli näyttänyt erittäin ammattimaiselta ja kauniilta ja että varmasti saisin jatkaa heillä.

Johtajatar lähetti minulle myöhemmin sähköpostiviestin, jossa hän kertoi oppilaiden palautteen olleen seuraavanlaista: tanssitunti oli ollut pitkäveteinen, tylsä ja epäkiinnostava. Koska oppilaat olivat kotirouvia, tanssitekniikka ei ollut tärkeää ja pääasia oli, että tunnilla pidettäisiin hauskaa ja ilmapiiri olisi hilpeä.

Johtopäätös oli, että olisin tervetullut opettamaan lisää, mutta en saisi opettaa lainkaan tekniikkaa. Oppilaiden virheitä ei saisi myöskään korjata. He olivat olleet närkästyneitä siitä, että olin rohjennut puuttua heidän ryhti- ja asentovirheisiinsä. Voisin tulla noutamaan opetuspalkkioni toimistolta ja sopimaan jatkosta.

Olin tyrmistynyt saamistani ohjeista. Tanssikoulun johtajatar oli sentään itse klassisen baletin opettaja ja kaiken järjen mukaan rautainen ammattilainen. Pitkään harkittuani kirjoitin hänelle vastauskirjeen:

Hyvä Rouva Ma,

Kiitos palautteesta.

Opetan klassista egyptiläistä vatsatanssia; oppilaat epäilemättä haluavat jotakin muuta. He seuraavat askelkuvioita helposti, mutta itämaisessa tanssissa ei ole kyse askelkuvioista – toisin kuin latinotansseissa ja monissa muissa tanssilajeissa – vaan siitä, kuinka hallitaan lantionpohjan lihaksia ja syviä vatsalihaksia saaden ne liikkumaan musiikin mukaan.

Havaitsin, etteivät oppilaat tunne edes itämaisen tanssin perustekniikkaa, ja jos he eivät ole kiinnostuneita oppimaan tekniikkaa, en pysty mitenkään opettamaan heitä. Se on sama kuin jos neuvoisi klassisen baletin opettajaa opettamaan alkeisryhmää ilman tekniikkaa tai asentoa ja kehottaisi vain pitämään hauskaa heidän kanssaan – se on mahdotonta.

Olen hyvin kunnianhimoinen oppilaideni suhteen ja haluan olla heistä ylpeä. Haluan, että opetuksellani on päämäärä, ja jos oppilailla ei ole itsellään päämäärää, en näe mitään syytä opettaa heitä, sillä en ole paikalla viihdyttääkseni tanssinharrastajia vaan auttaakseni heitä kehittämään tanssitaitojaan eteenpäin.

Joten haluan kiittää sinua siitä, että olet tarjonnut minulle tämän tilaisuuden opettaa. Olemme todennäköisesti molemmat yhtä mieltä siitä, että on parempi, jos oppilaat jatkavat jonkun toisen opettajan johdolla – sellaisen, joka ei ole yhtä tarkka kuin minä ja sellaisen, joka voi tehdä tanssitunneista juuri sellaisia kuin oppilaat haluavat niiden olevan.

Ystävällisin terveisin ja kaikkea hyvää toivottaen

Vaikka hillitsin kiukkuni, tunsin pyhää vihaa siitä, että itselleni rakasta taidelajia pidettiin kakkosluokan tanssilajina, jossa osaamisella ei ollut mitään väliä. Maailma oli jo ennestäänkin täynnä huonoja tanssijoita, en halunnut synnyttää sellaisia enää yhtään lisää. En koskaan käynyt noutamassa opetuspalkkiotani tanssikoululta. Jos oppilaat eivät olleet tyytyväisiä opetukseen, en haluaisi myöskään ottaa vastaan maksua.

Tämä ensimmäinen kokemukseni thaimaalaisesta tanssistudiosta pudotti tossuni tiukasti maan pinnalle. Nyt ei oltu Suomessa vaan Thaimaassa. Täällä kaiken oli oltava unelmankevyttä kuin leikki, hauskaa ja iloista, sanuk, sanuk.

2 Comments (+add yours?)

  1. Christer Ekholm
    Feb 27, 2017 @ 21:25:51

    Olipas mukavan lukuinen kappale elämästä.

    Reply

  2. Hadassa
    Feb 27, 2017 @ 21:31:39

    Kiva jos maistui.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

Täällä on käyty

  • 87,147 kertaa
%d bloggers like this: